Päivähoitomaksut

Päivähoitomaksut

Tulojen selvittäminen
Lasten päivähoitomaksuun vaikuttavat tulot
Tulot, joita ei oteta huomioon maksua määriteltäessä
Maksun määräytyminen
Poissaolojen vaikutus päivähoitomaksuun
Päivähoitomaksun määräytyminen sovittujen hoitopäivien mukaan   
Maksulaskuri ajalle 1.8.2010-31.7.2012
Lomien vaikutus päivähoitomaksuun

Päivähoidosta perittävät maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain  perusteella. Päivähoidosta peritään kiinteä kuukausimaksu, joka määräytyy perheen tulojen ja perheenjäsenten lukumäärän  mukaan. Perheellä tarkoitetaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä sekä molempien samassa taloudessa elävien alaikäisiä lapsia. Maksu tarkistetaan vuosittain toimikauden (1.8. – 31.7.) alusta. Perheen tuloissa ja olosuhteissa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava myös toimikauden aikana maksun tarkistamista varten.  Maksu peritään enintään 11 kuukaudelta toimikauden aikana. Maksuton kuukausi on heinäkuu, mikäli se on 12. laskutettava kuukausi.

Hoitomaksut laskutetaan kuukausittain jälkikäteen. Päivähoitomaksut ovat ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä.


Tulojen selvittäminen

Maksun määrittämistä varten tulee toimittaa perheen tulotiedot viimeistään kahden viikon kuluttua päivähoidon alkamisesta. Mikäli perhe ei toimita tulotietoja päivähoitomaksuksi määrätään enimmäismaksu.Maksujen perusteena olevat tulotiedot tarkistetaan vuosittain toimikauden alusta ja tehdään uudet maksupäätökset. Maksu tarkistetaan myös silloin, jos perheen tuloissa tapahtuu olennainen muutos, perheen olosuhteet muuttuvat, maksu osoittautuu virheelliseksi tai päivähoidon tarve muuttuu. Jos maksun määrittämistä koskeva päätös on perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan maksu oikaista takautuvasti.

Mikäli perheen tuloissa tai olosuhteissa tapahtuu muutoksia on niistä ilmoitettava osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, Varhaiskasvatus, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani.


Lasten päivähoitomaksuun vaikuttavat tulot:

  • ansiotulot
  • verolliset luontaisedut
  • pääomatulot (korko-, osinko- ja vuokratulot)
  • itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ja yritystoiminnasta saatavat tulot (myös starttiraha)
  • verolliset päivärahat
  • eläkkeet ja elinkorot (myös päivähoidossa olevien lasten)
  • elatusavut ja elatustuet
  • työttömyysturvalain mukainen päiväraha
  • työmarkkinatuki ja koulutustuki
  • Kelan ja vakuutusyhtiön maksama kuntoutusraha
  • sairauspäiväraha, äityis-, isyys- ja vanhempainraha
  • tapaturmavakuutuksen päiväraha ja haittaraha
  • kunnan maksama omaishoidon tuki
  • perhehoitajan hoitopalkkio
  • muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot
  • lomaraha (5 % bruttopalkasta kuukautta kohti)

Tuloista vähennetään suoritetut elatusavut sekä toisiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kulut ja syytinki

Tulot, joita ei oteta huomioon maksua määriteltäessä:

  • lapsilisä
  • lapsen hoitotuki
  • asumistuki
  • vammaistuki
  • sotilasavustus
  • rintamalisä
  • opintotuki (opintoraha, aikuisopintoraha)
  • opintotuen asumislisä
  • koulurus- ja erorahaston myöntämä aikuiskoulutustuki
  • toimeentulotukena maksettava toimintaraha
  • kuntoutusrahalain mukainen ylläpitokorvaus
  • julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukainen ylläpitokorvaus
  • opintojen johdosta maksettavat apurahat
  • matkustussäännön mukainen päiväraha
  • kulukorvaukset
  • perhehoidon kustannuskorvaukset
  • lasten kotihoidon tuki
  • toimeentulotuki

 

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2010 – 31.7.2012

Lasten päivähoidosta peritään perheen bruttotuloihin perustuva kuukausimaksu, joka perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin.  Päivähoitomaksu lasketaan perheen koon mukaan  määräytyvän prosentin mukaisesti vähimmäistulorajan ylittävästä tulosta.

Päivähoitomaksun tulorajat:

Perheen
henkilö-
määrä
Vähimmäis-
tuloraja
euro/kk
Maksu-
prosentti
Korkeimman
maksu
tuloraja
2 1198 11,5 3406
3 1477 9,4 4179
4 1754 7,9 4969
5 1871 7,9 5086
6 1988 7,9 5203

Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 117 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

Maksu voi kokopäivähoidossa olla lasta kohti enintään 254 euroa kuukaudessa. Alin perittävä maksu on 23 euroa kuukaudessa. Jos perheestä on hoidossa useampia lapsia, toisen lapsen maksu on sama kuin ensimmäisen, kuitenkin enintään 229 euroa kuukaudessa ja seuraavien lasten maksu 20 % ensimmäisen lapsen maksusta. Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan aina nuorin päivähoitopalveluja käyttävä lapsi. Toisen ja sitä useamman lapsen maksu määräytyy suhteessa nuorimman lapsen laskennalliseen kokopäivämaksuun. Päivähoitomaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.

Osapäivähoidosta peritään hoitoaikaan suhteutettu alempi maksu kunnan päättämin perustein. Kajaanissa osapäivähoitomaksu on 60 % kokopäivähoitomaksusta, jos lapsen päivittäinen hoitoaika on korkeintaan 5 tuntia.

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2012 – 31.7.2014

Lasten päivähoidosta peritään perheen bruttotuloihin perustuva kuukausimaksu, joka perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin.  Päivähoitomaksu lasketaan perheen koon mukaan  määräytyvän prosentin mukaisesti vähimmäistulorajan ylittävästä tulosta.

Päivähoitomaksun tulorajat:

Perheen
henkilö-
määrä
Vähimmäis-
tuloraja
euroa/kk
Maksu-
prosentti
Korkeimman
maksun
tuloraja
2 1 278 11,5 3 547
3 1 576 9,4 4 384
4 1 871 7,9 5 213
5 1 996 7,9 5 338
6 2 121 7,9 5 463

Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 125 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

Maksu voi kokopäivähoidossa olla lasta kohti enintään 264 euroa kuukaudessa. Alin perittävä maksu on 24 euroa kuukaudessa. Jos perheestä on hoidossa useampia lapsia, toisen lapsen maksu on sama kuin ensimmäisen, kuitenkin enintään 238 euroa kuukaudessa ja seuraavien lasten maksu 20 % ensimmäisen lapsen maksusta. Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan aina nuorin päivähoitopalveluja käyttävä lapsi. Toisen ja sitä useamman lapsen maksu määräytyy suhteessa nuorimman lapsen laskennalliseen kokopäivämaksuun. Päivähoitomaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.

Osapäivähoidosta peritään hoitoaikaan suhteutettu alempi maksu kunnan päättämin perustein. Kajaanissa osapäivähoitomaksu on 60 % kokopäivähoitomaksusta, jos lapsen päivittäinen hoitoaika on korkeintaan 5 tuntia

Esiopetuksen vaikutus päivähoitomaksuun 

Lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. Esiopetuksen osuus (4h/koulupäivä) on maksuton. Esiopetuksessa noudatetaan koulujen loma-aikoja.

Esiopetuksessa olevan lapsen päivähoitomaksu:

Päivähoidon tarve esiopetuksen lisäksi:

alle 2 h/päivä 35 % kokopäivähoitomaksusta
2-7 h/päivä 60 % kokopäivähoitomaksusta
yli 7 h/päivä 80 % kokopäivähoitomaksusta

Kerhotoimintamaksu on 17 % kokopäivähoitomaksusta. Pienin perittävä kerhomaksu on 5 e. Kerhot toimivat kahtena päivänä viikossa, 3 tuntia/päivä.

 

Poissaolojen vaikutus päivähoitomaksuun

Pääsääntöisesti päivähoitomaksu peritään myös tilapäisen poissaolon ajalta. Poissaolot hyvitetään ainoastaan seuraavissa tapauksissa:

  •  jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa päivähoidosta vähintään 11 päivää kalenteri-kuukauden aikana, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta
  •  maksua ei peritä lainkaan, jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa koko kalenterikuukauden
  •  jos lapsi on muusta syystä poissa koko kalenterikuukauden, peritään puolet kuukausi-maksusta
  •  lapsen päivähoidon alkaessa ja päättyessä kesken kalenterikuukauden, maksun periminen alkaa siitä päivästä, jolloin päivähoito alkaa ja päättyy siihen päivään, jolloin päivähoito päättyy
  • perhepäivähoidossa päivähoitomaksuissa hyvitetään ne hoitopäivät, jolloin perhepäivähoitajan vuosiloman, tasausvapaan tai muun poissaolon aikana vanhemmat järjestävät lapsen hoidon itse. Vanhempien on ilmoitettava siitä vähintään viikkoa ennen hoitajalle. Hoitomaksua ei kuitenkaan hyvitetä, jos varahoitopaikka varataan, mutta sitä ei käytetä.

Päivähoitomaksun määräytyminen sovittujen hoitopäivien mukaan

Jos lapsi on päivähoidossa säännöllisesti vain osan kalenterikuukaudesta, hoitomaksu voidaan vahvistaa 10 - 16 päivän mukaan. Säännölliseksi katsotaan tilanne, joka kestää vähintään 3 kk. Vanhemmat tekevät sopimuksen päivähoidon tarpeesta erillisellä lomakkeella. Hoitomaksu peritään sovittujen hoitopäivien mukaan, vaikka hoitopäivät jäisivät jonakin kuukautena sen alle. Hoitomaksu peritään kuitenkin toteutuneiden hoitopäivien mukaan, jos sovitut hoitopäivät ylittyvät. Yli 16 hoitopäivästä peritään koko kuukauden maksu.

Vanhemmat ilmoittavat päivähoitopaikkaan etukäteen lapsen hoitopäivät kalenterikuukausittain. Siinä tapauksessa, että lapselle varattu hoitopäivä peruuntuu sairauden tai muun syyn takia, on siitä ilmoitettava etukäteen päivähoitopaikkaan. Tällöin hoitopäivä voidaan muuttaa toiselle päivälle.


Esimerkki päivähoitomaksun muodostumisesta 1.8.2010-31.7.2012:

Perheessä vanhemmat ja kaksi alaikäistä lasta 
 
Perheen yhteenlasketut bruttotulot 2888,74 e/kk 
 
Hoitomaksu: (2888,74 - 1754) x 7.9 % = 89,65 e/kk/lapsi 
                                                                          
Päivähoidon tarve 12 pv/kk: 
 
Hoitomaksu: 89,65 : 21 x 12 = 51,20 e/kk/lapsi 

 

Oheisen linkin kautta voit laskea arvion perheenne päivähoitomaksusta 1.8.2010-31.7.2012

https://easiointi.fi/pc-maksulaskuri-ph/

 

Päivähoitopaikan irtisanominen

Päivähoitopaikan irtisanomisesta ilmoitetaan ensisijaisesti päivähoitopaikkaan mahdollisimman pian päivähoidon päättymisen varmistuttua. Perhepäivähoidossa olevien lapsien osalta päivähoidon päättymisestä ilmoitetaan perhepäivähoidon ohjaajalle.

Loma-aikojen päivähoitolaskutus

Kesätoimintakausi 1.6.-31.7.2012
Syysloma 22.-28.10.2012
Joululoma 22.12.2012-6.1.2013
Talviloma 4.3.-10.3.2013
Kesätoimintakausi 1.6.-31.7.2013  

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 14.3.2012 § 24 päättänyt että ajalla 1.6.2012-31.7.2013 loma-aikoina ei päivähoidosta peritä maksua, mikäli loma-aikojen poissaolot on ilmoitettu kirjallisesti määräaikaan mennessä. Muina kuin edellä ilmoitettuina loma-aikoina olevat lasten lomat eivät vaikuta päivähoitomaksuun alentavasti ja maksut peritään maksuasetuksen mukaisesti. Vanhemmille  jaetaan kyselyt loma-aikojen päivähoidon tarpeesta. Kyselyissä mainitaan määräaika lapsen loma-ajan poissaolon ilmoittamiselle.


 


Tulosta sivu
Viimeksi muutettu: 11.5.2012 10:37, Heikkinen Päivi