Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 

Kajaanin kaupunki järjestää perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toimintaa hallinnoi sivistystoimialan varhaiskasvatus yhteistyössä perusopetuksen kanssa ja se on tarkoitettu ensisijaisesti niille perheille, joiden molemmat vanhemmat käyvät töissä tai opiskelevat. Lapsille tarjotaan ravitseva välipala iltapäivän aikana. Toiminnassa olevat lapset on vakuuttanut Kajaanin kaupunki ja lisäksi palveluntuottajilla tulee olla vastuuvakuutus. Sisällölliset kokonaisuudet ovat: eettinen kasvu ja yhdenvertaisuus, liikunta ja ulkoilu, ruokailu ja lepo, kulttuuri ja perinteet, kädentaidot ja askartelu, kuvallinen, musiikillinen, kehollinen ja kielellinen ilmaisu, mediataidot, arkiaskareet, elinympäristö ja kestävä elämäntapa, erilaiset tiedolliset ja taidolliset aihepiirit. Toimintaa järjestetään koulupäivinä tarpeen mukaan klo 11.00 – 17.00 välisenä aikana. Aamutoiminta järjestetään pääsääntöisesti lähialueen päiväkodeissa klo 6.30 alkaen.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan koko toimikauden ajan kaupungintalon sivistyspalveluissa. Lomakkeita on saatavana kouluilla toimipaikoista, Kajaanin Infosta sekä internetsivuilta www.kajaani.fi/lomakkeet. Ekaluokalle tulevat palauttavat lomakkeet kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Toiselle luokalle menevät palauttavat lomakkeen koulun kansliaan tai nykyiseen toimipaikkaan. Kevään ilmoittautumisen osalta tieto lapsen iltapäivätoimintapaikoista lähetetään perheille toukokuun aikana.

Toiminnasta perittävät maksut päättää sivistyslautakunta maaliskuun kokouksessa seuraavalle lukukaudelle. Vuoden 2011-2012 maksut: tarve enintään 4h/pv 60,00 €/kk, 10pv 30,00 €/kk; tarve yli 4h/pv 80,00 €/kk, 10pv 40,00 €/kk. Pelkkä aamutoiminnan tarve 20,00 €/kk. Satunnainen irtopäivä 5 €.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kajaanissa maksutiedote 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät tahot ja ryhmät

Aamu- ja iltapäivätoiminta Kajaanissa toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2011-2012

Aamu- ja iltapäivätoiminnan esite

Ilmoittautumislomakkeen saat  täältä

adobe.gifOpetussuunnitelma ja ilmoittautumislomake ovat pdf -muodossa. Pdf -muotoisen dokumentin avaamiseen tarvitset ilmaisen Adobe Reader -ohjelmiston. Jos mikrollasi ei sitä ole, saat sen ladattua täältä 

Kajaanin kaupunki
Kaupungintalo, Sivistyspalvelukeskus
Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Koordinaattori  044-7100 558

toimintaa järjestävät lisäksi:

Kajaanin ev.lut.srk,  puh. 044 7444 239
Spartak Kajaani ry,  puh. 045 2630 236
Kajaanin 4H-yhdistys, puh. 050 4077 281
Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys, puh. 040 5178 570
Kulttuuriosuuskunta G-voima, puh. 050 3619 439


Tulosta sivu
Viimeksi muutettu: 12.1.2012 15:22, Heikkinen Tuula