Työvoima ja osaaminen
Työvoima ja osaaminen
Yrityksen kehittämisen eri vaiheisiin sisältyy erityyppistä henkilöstön kehittämistä. Kajaanissa toimivan Länsi-Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto) palveluihin kuuluu laaja valikoima henkilöstön rekrytointi- ja koulutuspalveluja. Koulutusta järjestetään työnantajan ja julkisen hallinnon yhdessä suunnittelemana, hankkimana ja rahoittamana. Oma koulutusmuotonsa on oppisopimuskoulutus, jonka avulla työnantaja voi kouluttaa ammattilaisen suoraan tarvitsemiinsa tehtäviin. Kajaanissa oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä vastaa Kainuun Ammattiopisto.
Kajaani on maakunnan keskuksena vahva koulutuskaupunki. Kainuun Ammattiopisto KAO ja Kajaanin ammattikorkeakoulu kouluttavat osaavaa työvoimaa yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Molemmat oppilaitokset toteuttavat tutkintokoulutuksen lisäksi runsaasti asiakaslähtöistä ja nopeasti reagoivaa aikuis- ja täydennyskoulutusta. Alueen yrityksille on tärkeä voimavara myös oppilaitosten opiskelijoiden tekemä harjoittelu ja päättötyö.
Korkeakoulutasoista tutkimus- ja kehittämistoimintaa Kajaanissa tarjoavat Kajaanin ammattikorkeakoulun lisäksi Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskus ja VTT:n Kajaanin yksikkö. Ammattikorkeakoulun palvelut on sen perustehtävän mukaisesti suunnattu erityisesti P&K-yritysten liiketoiminnan kehitystarpeisiin. Ammattikorkeakoulu tarjoaa myös teknologian testaus- ja tuotekehityspalveluja.
Kajaanin yliopistokeskus (KYK) on Oulun yliopiston erillislaitos. Sen yksiköt ovat mittaustekniikan yksikkö CEMIS-OULU ja aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelujen yksikkö AIKOPA, joka on yhteisyksikkö KAMK:n kanssa. CEMIS-OULU:ssa on neljä tutkimusryhmää, ja se pitää sisällään entiset mittalaitelaboratorion, biotekniikan laboratorion, TOL Kajaanin tutkimuksen ja CWC:n Kainuun tutkimuksen. VTT:n Kajaanin yksikkö tekee palvelututkimusta erityisesti ajoneuvotietojärjestelmien alalla. Ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto muodostavat Kajaanin korkeakoulukonsortion. Sen puitteissa toteutetaan uusilla yhteistoimintamalleilla mm. aikuis- ja täydennyskoulutusta (AIKOPA) sekä ICT-alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa (CEMIS).
AIKOPA on Kajaanin Oulun yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteinen aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelujen yksikkö, joka toimii Kajaanissa osoitteessa Linnankatu 6. AIKOPA tarjoaa työelämän tarpeita vastaavia korkeakoulutasoisia täydennyskoulutus- ja kehityspalveluja Kainuun, Pohjois-Suomen ja Ylä-Savon alueelle ja myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. CEMIS on Oulun yliopiston, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Mittatekniikan keskus MIKESin, Jyväskylän yliopiston ja VTT:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus. Sen teknologiset painopisteet koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa ovat mittaustekniikka, ajoneuvotietojärjestelmät sekä peli- ja simulointitekniikka.