Huoltajalta edellytetään

 

  • että lasten poissaolot ilmoitetaan koululle.
     
  • että huoltaja ilmoittaa opettajalle, jos lapsi jostain syystä joutuu esim. viikkoa pitemmän ajan asumaan kodin ulkopuolella, esim. mummolassa.
     
  • että kotoa otettaisiin yhteyttä opettajaan, jos lapsi joutuu kiusaamisen kohteeksi tai lapsen koulunkäynnissä esiintyy ongelmia.
     
  • että vanhemmat ohjaisivat lapsensa asialliseen ja sään edellyttämään pukeutumiseen ja siihen, että oppilaalla on liikuntatuntia varten asianmukainen vaatetus sekä välineet, lisäksi sisätuntien jälkeistä peseytymistä varten pyyheliina.
     
  • että kotona pantaisiin lasten asusteisiin (lakkeihin takkeihin, kumisaappaisiin jne) ompelemalla tai muulla sopivalla tavalla omistajan nimi tai nimikirjaimet, koska monet asusteet ovat kovin samannäköisiä ja siksi helposti sekantuvat keskenään.
     
  • että oppilaat, jotka asuvat lähellä koulua (0-1 km) kulkisivat koulumatkansa jalan, jolloin pyörä säästyisi mahdolliselta ilkivallalta ja koulumatka olisi liikenneturvallisempi. Koulu ei vastaa pyörään kohdistuvasta ilkivallasta.
     
  • että myös kotona korostettaisiin liikennesääntöjen tunnollisen noudattamisen tärkeyttä kuljetaan sitten jalan tai pyörällä.
     
  • että pyörällä koulumatkansa kulkevat käyttävät pyöräilykypärää.
     
  • että pyörässä on kunnon lukko, jolla pyörä lukitaan aina, kun se jätetään koulun pyörätelineeseen.
     
  • että kodin ja koulun yhteistyö olisi laadultaan positiivista ja rakentavaa, jolloin siitä tulisi yhteistyön kohteelle, oppilaalle, paras mahdollinen hyöty. 

On hyvä tietää,

  • että kadonneita tavaroita, kuten avaimia ym. voi tiedustella kansliasta.
     
  • että oppilas voi tarvittaessa saada tukiopetusta.
     
  • että luku- ja kirjoitusvaikeuksiin voi saada opetusta eritysopettajalta.
     
  • että puheen häiriöihin voi saada puheopetusta erityisopettajalta.