Järjestyssäännöt

JORMUAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

 

Kouluun saapuminen ja koulusta lähteminen

Varaan riittävän ajan koulumatkoja varten. Kävelen tien vasenta reunaa. Pyörällä kuljen tien oikeaa reunaa. En kyyditä koulukavereitani tarakalla enkä aja rinnakkain. Käytän pyöräilykypärää. Jos koulumatkallani on kevyen liikenteen väylä, kuljen sitä pitkin. Ylitän tien suojatietä pitkin tai kohtisuoraan tien poikki.

Teen koulumatkani ripeästi vanhempien osoittamaa reittiä pitkin. Matkallani en mene vaarallisten paikkojen kautta, enkä tule jäiden yli ilman vanhempieni lupaa. Jos kuljen taksilla, tulen pysäkille vähintään viisi minuuttia ennen taksin saapumisaikaa. Odotuspaikassani ja taksissa käyttäydyn hyvin. Noudatan taksinkuljettajan antamia ohjeita. Koululla odotan taksia katoksen alla.

Aamulla tervehdin toisia ja iltapäivällä hyvästelen kaverini ja opettajat. Odotusaikanani menen sisälle koulutiloihin vain opettajan luvalla.

 

Välitunnit

Jormuan koulun välituntialue on minulle tuttu, olemme kävelleet sen syksyllä läpi. En poistu ilman lupaa koulualueelta. Olen välitunnit pihalla, jos pakkasta on vähemmän kuin -20 astetta. Käytän kelien mukaista vaatetusta. Talvisin pidän lämmintä lakkia päässäni ja käytän ulkovaatteita.

Noudatan välituntivalvojan ohjeita. Leikin ja pelaan kavereitteni kanssa sovussa ja sovituissa paikoissa. En heittele esineillä, kivillä tai lumipalloilla, enkä leiki kiellettyjä ja vaarallisia leikkejä. Käytän siistiä kieltä.

Toisen oppilaan kiusaaminen, kuten nimittely, haukkuminen, syrjiminen, töniminen ja lyöminen on ehdottomasti kielletty. Kerron opettajalle heti, jos minua tai joitain toista kiusataan. En koske kaveriini ilman lupaa, en myös revi hänen vaatteitaan. Käyn wc:ssä yleensä välituntien aikana. Wc:ssä käynnin jälkeen pesen käteni ja siivoan jälkeni.

Kellojen soidessa lopetan touhuni ja kävelen ripeästi sisään. Laitan urheiluvälineet niille varatuille paikoille. Ovella pyyhin kenkäni ja jätän ne ala-aulaan omalle paikalleni. Päällystakkini ja -lakkini jätän luokkani vieressä olevaan naulakkoon.

 

Oppitunneilla

Oppitunneilla noudatan yhteisesti sovittuja ohjeita. En aiheuta tarpeetonta melua ja häiriötä. Teen sovitut tehtävät keskittyneesti ja huolellisesti ja autan myös toisia oppilaita tehtävien teossa.

Kerron opettajalle, mikäli olen jättänyt kotitehtäväni tekemättä. Teen unohtuneet tehtäväni joko välitunnilla tai koulun jälkeen.

Järjestän välittömästi oman ja ryhmäni työpisteen ja autan myös toisia oppilaita ympäristön siivoamisessa. Jos en keksi enää tekemistä, kysyn opettajalta tai muilta ryhmän jäseniltä lisätöitä. Käyttäydyn sovittujen sääntöjen mukaan myös silloin, kun työskentelemme luokan ulkopuolella yksin, pareittain tai ryhmissä.

Hoidan järjestäjän tehtävät huolellisesti sen mukaan, mitä luokassa on sovittu ja opettaja pyytää. 

 

Ruokatunnilla

Ennen ruokailua hiljennyn aterialle, pesen käteni ja siirryn odottamaan vuoroani. Otan joka päivä ruokaa ja syön ruoka-annokseni kokonaan. Otan lisää ruokaa, jos kaikki muut ovat jo syöneet ja ruokaa on vielä jäljellä. Keskustelen ruokailun aikana rauhallisella äänellä ja noudatan hyviä ruokailutapoja. Käytän haarukkaa ja veistä. Jos olen ruokailujärjestäjä, teen järjestäjälle määrätyt tehtävät.

 

Muuta

Tarpeettomien ja vaarallisten esineiden tuonti kouluun on kielletty. En tuo myöskään kouluun ilman lupaa makeisia, juomia tai muuta sellaista. Käsittelen huolella toisten ja koulun omaisuutta. Ilmoitan tekemästäni vahingosta heti opettajalleni. Korvaan tahallisesti aiheuttamani vahingot.

Opettajien lisäksi noudatan myös muiden koulumme aikuisten antamia ohjeita. Hyvät käytöstavat ovat minulle tärkeitä. Minulla on turvallista ja mukavaa olla koulussa, koska kaikki muutkin käyttäytyvät hyvin. Tiedän myös, että huonosta käyttäytymisestäni minua voidaan rangaista. (Perusopetuslain 36 pykälän mukaiset rankaisukeinot ovat nuhtelu, luokasta poisto, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräajaksi koulusta erottaminen.)