Herman Renforsin muistomerkki

- Kruununpuodinmäki, Välikatu, 12.5.2007
- Kunnianosoitus Kajaanin ensimmäiselle teollisuusyrittäjälle, Herman Renforsille (1849-1928)
Herman Renfors oli Kajaanissa 1900-luvun alussa vaikuttanut uistintehtailija
ja valokuvaaja. Renforsien ansioista Kajaanista tuli kansainvälinen matkailukohde.
Aikansa tunnetuin kajaanilainen aloitti kalastusvälineiden teollisen
valmistuksen vuonna 1872. Myöhemmin Renforsin tehtaissa ja verstaissa
valmistettiin muun muassa nappeja ja suksia. Lisäksi Renfors kävi turkis- ja nahkakauppaa.
Renforsin Devon-uistinta tarkan ja suurennetun kolmiulotteisen kopion avulla
kuvaava muistomerkki on kajaanilaista käsialaa. Suunnittelusta vastasi taidemaalari Antero Laine. Reliefi on puolestaan perhokalastusta harrastavan taiteilija Jukka Nissisen veistämä.
Muistomerkki pystytettiin vahvasti kajaanilaisyrittäjien voimin, sillä kustannuksista
vastasi kymmenkunta yritystä.