Asutuksen varhaishistoriaa

Kainuun asutuksen esihistoria alkoi jääkauden loppuajoista noin vuonna 10 000 eKr.

Pitkään asutuksen alkuajoista lähtien ihminen on ollut riippuvainen luonnosta ja täten elintavat muotoutuivat sen mukaisiksi. Asuinpaikat valittiin yleensä rannoilta, koska veden äärellä oli luonnostaan suurempia aukioita, joita ei tarvinnut raivata, ja kulku paikasta toiseen oli helpointa vesiteitse.

Elämä oli hyvin liikkuvaa kivikaudella: vuodenajat ja pyyntiretket pakottivat ihmiset liikkumaan paikasta toiseen.

Raudan tulo Suomen alueelle muutti ihmisten jokapäiväistä elämää paljon suuremmin kuin kupari ja pronssi olivat tehneet. Raudasta tehdyt teräaseet olivat paljon kestävämpiä ja käyttökelpoisempia kuin pronssiset. Rautaa esiintyi paljon laajemmalla kuin kuparia, ja kun valmistustaito oli opittu ei enää oltu riippuvaisia tuontimetallista.

Vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha, jossa Kainuu jäi Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Rajalinja ei kestänyt, koska suomalaisten eränkäynti ja sitä seurannut kiinteä asutus suuntautuivat mm. Kainuuseen. Kiistojen vuoksi Ruotsi ja Venäjä sotivat vahvasti 1500-luvun lopulla jota kainuulaiset kutsuivat rappasodiksi. Sotien päätteeksi Kainuu siirtyi Ruotsi-Suomen haltuun Täyssinän rauhassa vuonna 1595.