Päivähoito

PÄIVÄHOITOoravat

Suurimman osan päivähoitopalveluista kaupunki tuottaa itse, mutta kunnallisen päivähoidon rinnalle on kehittynyt myös monipuolinen yksityinen päivähoito, jota kaupunki tukee taloudellisesti.

Kajaanin päivähoito perustuu vahvaan varhaiskasvatuksen osaamiseen. Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikkö tarjoaa henkilöstölle täydennyskoulutusta. Päivähoito on mukana useissa yliopiston projekteissa ja yhteistyössä tuotetaan uutta tutkimuksellista tietoa varhaiskasvatuksen alueelta. 

Kajaanissa on 15 kunnallista päiväkotia. Erityinen hoito ja tuki järjestetään lapselle päiväkodissa, perhepäivähoidossa, integroidussa erityisryhmässä tai erityisryhmässä. Lapsiryhmässä voi toimia lapsen henkilökohtainen tai ryhmäavustaja. Alueellisesti työskentelee kolme kiertävää erityislastentarhanopettajaa.

Esiopetusryhmiä on jokaisessa kunnallisessa ja yksityisessä päiväkodissa.

Kunnallisen päivähoidon lisäksi Kajaanissa on 13 yksityistä päiväkotia ja noin 50 yksityistä perhepäivähoitajaa.

paivahoito
yksityinen päivähoito

Vaihde (08) 61 551