Kajaanilaisten esitykset
Kajaanilaisten mielipiteitä mistä säästetään ja mistä ei ainakaan saa säästää
Kajaani 15.5.2009
Palautelomakkeella tulleet esitykset
1. Säästää voi maahanmuuttajissa. Ei oteta rahan takia, kun valtio maksaa. Selvittäkää montako maahanmuuttajaa on 3 vuoden jälkeen täysin sosiaalihuollon maksettavana. Ei maahanmuuttajille ole töitä. Muutama työllistyy. Kajaanilaiset on työttömänä. Tiedän monta sairaita maahanmuuttajia. He ovat kalliita hoidettavia. Minut on käsketty kotiin leikkauspäivänä. Lääkeaineet vaikuttaa 24 t. Sästää ei saa perusterveydenhuollosta, että perus- ja paljasjalkaiset kajaanilaiset saa peruspalvelut. Vanhushoidosta ei myös säästetä.
2. Kaupunginvaltuuston kokouspalkkiot väliaikaisesti pois. Kaupunginteatterin rahoitusta veromarkoin vähentää. ”Pieni piiri” on varaa maksaa omat harrastukset. Lasten, nuorten, vanhusten, sairaanhoidosta ja perheillä palvelut pidettävä vähintään nykytasolla. Parempaa organisointia ja avustusrahojen tarkkailua. Pitkäaikaistyöttömien hoitoon ja sosiaalipuolelle, kaikki valtion tukirahat käyttöön.
3. Kulttuuripuolella on jatkettava luovien, nuorekkaiden ja taiteellisesti merkittävien toimijoiden tukemista – sellaisten, joilla on tehtävänsä niin meille kaupunkilaisille kuin kaupunkikuvallekin. Tarvitsemme Generaattoria, tanssiteatteria, harrastajateatteria ja teatteriakin. Leikata voi ja pitää suurimmilta syöpöiltä – erityisesti Kaukametsältä, jonka seinistä kaupunki maksaa maltaita.
19.5.2009
4. Pallohalli suljettava, romahtaminen voi aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä, seura-avustukset lopetettava, auraaminen yksityisille = tehokkaampaa, ei uimahallia, ei saa säästää lasten koulunkäynnissä eikä sosiaali- ja terveystoimessa (ovat lakisääteisiä)
5. Nostokorin käyttö puiden leikkauksessa tehokkaammaksi (nykyään 3 tekijää), oksasahojen käyttö tilalle, ei mahda olla halpaa yksityisen kuorma-auton käyttö, jonninjoutavat paperinpyörittäjät pois kaupungintalolta, ei suojatyöpaikkoja, tuet pois urheiluseuroilta, teatteri ja Kaukametsä kiinni.
6. Kajaanin tulisi säästää kaikessa muussa, paitsi ei sosiaalikuluissa.
7. Opettajat kuukauden kesäloman jälkeen liiton päivärahalle, koska muutkin koulujen työntekijät joutuvat liiton päivärahalle lomien jälkeen. Huom! tasa-arvo kunniaan.
8. Näpit irti kirjastosta ja koulusta! Onko tarkoitus tyhjentää tämän perän asukkaat? erityisesti Kuurna, joka on syrjimislistan kärkenä. Säästetään typerästä ja turhasta liikunnasta! Kuplahalli kasaan, kaukalot ja kentät kiinni, eikä missään nimessä mitään tukea niille sotkamolaisille, jotka aikovat aloittaa koululaisten sadistisen julkisen punnitsemisen ja painoon ja vyötärönympärykseen perustuvan syyllistämisen ja julkisen nöyryyttämisen koko maakunnassa. Selvää painorasismia! Syrjintää! Kaikenlaiset saastuttavat ja meluiset testaustunnelit pois! Ilmasto vain saastuu. Lähipalvelut kunniaan! On kyse arvoista. Lapset, vanhukset, kirjastot, perheet etusijalle pallopoikain bisneksiin ja tuulitunneleihin verrattuna. Ei enää mennä halpaan ja heitetä rahoja samanlaisiin huuhaahommiin kuin tyhjä it-talo, missä Bio-Rex sinnittelee. Teatteri on tärkeä, myös Generaattori, missä vielä on aivot ja sydän tallella, eikä pelkät potkivat jalat ja sätkivät sääret. Alas liikuntafasismi ja rasismi, tilalle aito lähimmäisyys ja sydämen sivistys!
20.5.2009
9. Veroprosentin reilu nosto järkevää. Voisiko omaisuutta ja osakkeita myydä? Kulttuurin ja liikunnan ystävänä toivoisin Generaattorin säilyttämistä ja uimahallin rakentamista, vaikka sitten pitkässä juoksussa.
10. Kaikkien kuntalaisten peruspalvelut kehdosta hautaan on turvattava. Peruskoulutus, perusterveyden- ja sairaanhoito, järjestys, kaikkea muuta voi punakynällä supistaa. Kaikki yksityisiä hyödyttävä hyödytön toiminta voidaan lopettaa, jos joku niiden puutteen takia ei katso voivansa asua täällä, voi muuttaa muualle. Kaikkea omatoimisuutta voi kyllä tukea kaikella tavalla (liikunta, taiteet, harrastus).
11. Kaikesta muusta saa säästää muttei sosiaali- ja terveysrahoista.
12. Pitää säästää kulttuurimenoista, teatterista ja toisarvoisesta. Ei saa säästää nuorisotoimesta, ei koulujen lakkautuksia!! muuten maksetaan tulevaisuudessa tuplasti.
13. Lisätään työpaikkoja > verotuloja, otetaan käyttöön käyttämättömiä resursseja, eläkeläiset, nuoret yhteistyöllä, taitojen ja säästöjen opettamista ja pienemmissä talousyksiköissä (perhe) vanhemmat maksavat kun näkevät miten tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja, luomupäiväkodit - lapset ovat mukana päiväkodin arjessa ja juhlassa oppimassa miten puutarha- ja maatalous antaa sadon ja miten hoivataan toisiaan. Opetetaan toisillemme ja toisistamme välittämistä aidosti.
14. Kaikki yli 58-vuotiaat eläkeputkeen, päästään eroon jäsenkirjan avulla työpaikan saaneista tyhjänistujista. Avustukset pois urheiluseuroilta, jokainen maksakoon itse harrastuksensa.
15. Ei aina oteta lapsilta ja nuorilta, otetaan teatterista, runoviikosta yms. säästöjä, kulttuurista ei niissä ole juuri mitään. Leikataan kaupungin johdon palkkoja, korotetaan hiukan kunnallisveroa. Suljetaan lomien ajaksi (syys, hiihtoloma, heinäkuu) mahdollisimman tehokkaasti mm. päiväkoteja yms. toimintaa. Hoitopaikka päiväkodissa vain niille, jotka todella sen tarvitsevat työn/opiskelun vuoksi. Ei palkata ulkopuolelta johtajiakaan, siirretään sisäisesti. Näinhän tehdään työntekijätasollakin, lisätään vain yksille töitä, sama pitäisi toimia myös johtotasollakin. Kokouspalkkiot ja tarjoilut pois.
16. Terveydenhoitomenoissa ei saa säästää, eläkeläistenkin on päästävä tutkimuksiin! Maakuntavaltuustoa ei tarvita, siinä syntyisi säästöä.
17. Säästää ei ainakaan saa terveyden- ja sairaanhoidosta, eikä vanhustenhoitopalveluista, eikä poliisilta, siis järjestyksenpidosta. Säästää voisi harrastuksista johtuvista maksuista ja taiteita tukevista maksuista. Tukea voisi esim. lasten omatoimisia ja maksuttomia harrastuksia ja taiteita. Aikuiset hakekoot taide-elämyksensä muualta tai tehkööt itse.
18. Ei saa säästää ainakaan vanhusten palveluista eikä hoidoista saa säästää. Säästöjä esim. opettajat tuuraamaan kesälomia kaupungin työntekijöille (kyllä kai ne osaavat tehdä muutakin kuin opettaa luulisi). Opettajille riittää se kuukauden kesäloma samalla tavalla kuin muillekin duunareille.
19. Esitykseni on että ensinnäkin sivistystoimialan tulosyksikön johtaja -nimike/työntekijät voisivat laittaa tekemään töitä entisille työtehtävilleen, jotta he tekisivät tuloksellista työtä kaupungille sekä asiakkaille. Laman ja lomautusuhkan alla ei olisi enää suotavaa tehdä samoin kuin viimeksi, että ''johtajat'' nimitetään uusiin virkoihin vaan heidätkin lomautetaan tai jopa irtisanotaan, heillä kun on tehtäviä jotka delegoidaan muille.
22.5.2009
20. Säästää ei pitäisi lasten ja nuorten kohdalla. Se on tulevaisuuden tuhoamista. Tärkein säästökohde olisi karsia kaupungin palkkamenoja. Ylimääräisiä, turhia, päällekkäisiä virkoja pitäisi lakkauttaa. Jos muiltakin aloilta laitetaan ihmisiä ulos, miksi kaupungin työpaikoilta ei voi ?!!!
21. Brunoun leikkauslista on hyvä niin kauan, kun joku tekee toisen paremman listan. Kaikilta pitää ottaa jotain. Koulujakin pitää voida sulkea. Samoin turhia kiinteistöjä myyntiin. Teatteria ei Kajaanissa tarvita. Kaikki avustukset tarkasteluun, on jos jonkinlaista järjestöä. Eläkeläisalennukset lakkautettava. Työttömiltä ja veteraaneilta ei saa leikata. Palvelumaksuihin roima korotus. Ei ilotulitusta. Ei työnnetä rahaa humpuukiin!
22. Jättäkää edes museot ja taidekokoelmat rauhaan! Jos tämä meno jatkuu, linnanrauniot myydään rakennuskiviksi ja kekkospatsas romuraudaksi! Sivistys on tainnut paeta Sivistys-Suomeen.
25.5.2009
23. Herätkää päättäjät, vanhemmat, mummot, ukit; miksi aina laitetaan opettajat pakkolomalle? Nyt pakkolomalle teatterin näyttelijät Generaattorilta, kaupungin työntekijöitä 1-3 viikkoon sopivalla ajalla. Muutosta toivoo mummo, huoli lapsista.
24. Vanhat työntekijät eläkkeelle, nuoria tilalle.
25. Ei jaeta vastikkeetonta rahaa maahanmuuttajille ja pakolaisille, vaan jos ei työsuoritusta, niin ne rahat kaupungin sulkutilille siihen pankkiin, joka maksaa parhaimman koron. Jos puhutaan säästöistä, avataan em. tili!
26. Teatterilta tuet pois! Pärjätään ilman! Se on hyvin pieni ryhmä kajaanilaisia, jotka käyttävät teatterin palveluja. Heillä on varaa maksaa, vaikka liput olisivat 50-100 e. Sitä huutoa, mekastusta ja kiroilua kuulee ihan tarpeeksi tv:stä. Täysin tarpeeton laitos! Rahaa lapsille, nuorille ja vanhuksille, jotka tarvitsevat. Koulut ja yliopisto säilytettävä!
27. Irti maakuntahallinnosta! Sen byrokratiaan tärvääntyy paljon rahaa. Isopalkkaisia "päälliköitä" vähennettävä - niinhän väkeä pannaan yrityksistäkin kävelemään. Nyt ei ole varaa rakennella uusia teitä eikä siltoja. Pois kävely-Kauppakadun jatkohaaveet! Kohtuuhintainen uimahalli kaupunkilaisislle, hotelli rakentakoon itse lisähupinsa. Takavuosien kerskarakentamiseen kyllä riitti rahaa! Entinen "sivistysjohtaja" panisi lapset kärsimään. Yhtään kyläkoulua ei saa lopettaa! Se on sivukylillä ainoa kunnallinen palvelu. Jotakin vastinetta veroille pitää sinnekin saada; äyrin hinta on siellä sama kuin keskikaupungilla kaikkien palveluitten likellä. Nykyiset vanhukset ovat rakentaneet hyvinvointivaltion, josta nuoremmat eivät ole huolehtineet. Mitään vanhuspalveluja ei saa enää huonontaa, vaan päinvastoin niihin tarvitaan lisää työvoimaa. Monissa julkisissa rakennuksissa - esim. tk:n allashuoneessa - on täydet valot keskellä päivää. Sähkö maksaa! Pienistä puroista Kymi syntyy...
28. Teatteri liikelaitokseksi, koiravero, vanhan uimahallin kunnostus, anniskeluvero ja B-lupien haakuvero, hallintokoneiston keventäminen, ulkotapahtumien suosiminen (muutakin kuin taidetta) tuo ulkopaikkakuntalaisia, torit, myyjäiset, omaisuuden realisointi, mökkipalstoja halvalla, Oulujärven matkailun kehittäminen. Ideakilpailut joista parhaat palkitaan, urheilutilaisuudet, keksi vetonaula ja teema (niin kuin takavuosina "hyvä-kajaani" -kampanja). Valtuustojen paikkojen vähentäminen, panosta laatuun - ei määrään, syntyvyyden lisääminen, mamu-tuen leikkaaminen. Puun osto-myyntiorganisaatio kaupungille, kun massapuuta ei osteta, voisi kaupunki toimia välittäjänä. Kaivostoimintaan panostaminen ja tekniikan kehittäminen.
29.
- ulkomaan sijoitukset, investoinnit, säästäminen
- katuvaloissa säästöä vaikka 10 min/päivä (aamusta 5 min ja illasta 5 min)
- energialamput kaikkkialle, kasvien omat torjunta-aineet käyttöön
- kaukolämpöön maalämpöä, aurinkopanelit, jäteveden kierrätys, tuulivoimalat
- aurinkolämpövoimalan rakentaminen (Amerikassa on jo 7 kpl)
- jätemäärän hyväksikäyttö, jätteet "toisten suihin"
- vapaaehtoistoiminnan lisääminen ja vapaarahoitus
- uusien yritysten keksiminen (energia, ruoka, teollisuuteen uudet tuotantotavat, paikallisruoka, lähiruoka)
- uudet bioteknologian yritykset, uusia sovellutuksia tietokoneeseen
- oma paperitehdas, luonnontuotteet, ympäristöideayritykset
26.5.2009
30. Ei enää pakolaisia vieraista kulttuureista.
31. Joka sorkka pakkolomalle. Opettajat kesällä, ei kärsi oppilaat.
32. Luottamushenkilöiden kokouspalkkioita keventää. Uimahallia ei rakentaa turisteja varten. Katuvaloissa voi säästää sähköä kesällä. Urheiluseurojen avustaminen pois: ennen hyvinä aikoinakin seurat hankkivat käyttövaransa iltamia ja tanssitilaisuuksia järjestämällä. Kirjastoja (sivukirjastot) ei saa hävittää, pienkouluja ei vähentää. Terveydenhuollosta ei pihistää, eikä kouluruokailussa.
33. Kirkkoahon koulua ei saa lakkauttaa. Lopetetaan vuodenvaihteen ilotulitus. Väliportaan johtajia vähemmäksi. Tarvitaanko pikkukouluilla omaa rehtoria/koulunjohtajaa?
34. Kaikesta muusta voi säästää, vaan ei sosiaali- ja sairausrahoista.
35. Kumppaniksi ry (yli 0,5 milj.euroa/v) joutaa tulla toimeen omillaan, rahoitetaan vak. henkilöstön suojatyöpaikkoja veronmaksajien rahoilla. Tälläkin rahalla saataisiin työttömät oikeisiin työpaikkoihin. Em. yhdistyksessä valmentajat ovat harrastelijoita.
36. Maakuntavaltuusto - puolet pienemmäksi. Runoviikon kaupungin avustukset pois. Uuden vuoden ilotulitukset pois. Ikääntyvien terveysliikuntaa tuettava: terveysvaikutus.
37. Tilapäisesti nostaa veroprosenttia. Säästää ainakin kulttuurista, teatterista ja elokuvakeskuksesta ym. Ei säästää terveellisestä liikunnasta ja ennaltaehkäisevästä kuntouttamisesta. Samoin harkiten ala-asteen kyläkouluja.
38. Kaikessa muussa saa säästää, vaan ei sosiaali- ja terveysrahoissa.
39. Mielestäni kouluja, päiväkoteja ja lastentarhoja pitää kunnostaa. Soidinsuon koulu takana olevan tekolammen seutu on vuosia ollut huonolla hoidolla. Nyt siellä on alettu jotain tekemään. Odotamme sinne penkkejä istumista varten. Voiko Kajaanin kaupunki kieltää rakenttien ammunnan uuden vuoden aikoina? Niitä ammutaan noin viikon verran. Tulee roskaa ja niitä ei siivoa kukaan.
40. Kajaanin kaupunki säästäisi ja talous tasapainoittuisi merkittävästi päiväkotien yksityisiksi päiväkodeiksi muuttamisen kautta. Päivähoidon henkilöstön tulisi saada sitten työpaikat perustettaviin yrityksiin lasten päiväkoteihin. Säästö olisi pysyvä ja järkevä toimi ja lapsille olisi edelleen hyviä päivähoitajia ja hoitopaikkoja.
41. Säästöt sähkönkäytössä, ei talvella eikä syksyllä tarvitse katuvaloja. Hyppyrissä ja hiihtoladuilla palaa valot läpi yön ja päivien. Rinteet ja ladut pimeäksi, kukaan ei hiihdä yöllä. Lomakorvaukset (kesä-) pois kaikilta (koko Suomi). Ylempien herrojen palkkoja leikata 10 %. Terveydenhuollosta ei saa enää tinkiä: ei kaikilla ole varaa mennä yksityiselle. Onko siitä säästöä, kun lapsia kuljetetaan niin paljon? Koulumatkat ovat pitkät ja polttoaine kallista. Kokoukset pidetään Kajaanissa, eikä marssita muualle. Asiat voi päättää paikan päällä. Reissutkoon kukin omilla tuloillaan, ei verorahoilla. Uimahallia ei saa rakentaa jokivarteen hotellin yhteyteen! Ehdottomasti ei!
42. Pitäisi suunnitella, miten päivähoito voisi säästää Kajaanissa. Sivistystoimialalla päivähoidon menot ovat raskaimmin ylittäneet budjetit jo vuosia ja velkaannuttaneet kaupunkia. Esitykseni on vaiheittain tapahtuva kaupungin nykyisten päiväkotien yksityistäminen henkilöstöineen. Tämä toisi todelliset ja myös pysyvät säästöt kaupungin kassaan. Päiväkotien yksityistämisen myötä varhaiskasvatuksen huomattavat henkilöstömenot poistuisivat ns. hyvällä tavalla, mutta kaupunkilaisten palvelut säilyisivät laadukkaina. Päiväkotien vuokraaminen yksityisille yrittäjille toisi kiinteistötuloja kiinteistöhuollon menoihin. Lapsemme ovat olleet hoidossa sekä yksityisessä että kaupungin päiväkodissa. Molemmista hyvät kokemukset. Yksityistä päiväkotia valvoi kaupunki. Rahoitus sille tuli suoraan valtionapuna erillistä rahoitusväylää pitkin, ei kaupungin budjetista. Samoja väyliä myöten voisi rahoittaa yksityistettävät päiväkodit.
Kajaanin päivähoidossa on johtamassa koordinaattoreita, ohjaajia, päälliköitä ja toimialajohtajia. Voisiko joitakin tehtäviä yhdistää ja keventää näin henkilöstömenoja? Edellisessä kotikaupungissamme päivähoidossa ei ollut Kajaanin tapaan suurta johtajarengasta. Tehkää päättäjät kauaskantoisia päätöksiä!
43. Onhan se selvä, että jostain pitää ruveta säästämään ja tekemään jyrkkiäkin päätöksiä. Niin kuin näitä koulujen lakkautuksia, sekä muitten tukirahojen syytämistä kaikenlaiseen jonninjoutavaan. Onhan se tietysti kyläyhteisölle raastava kokemus, minkä itsekin aikoinaan koin. Mutta jos tulee halvemmaksi kuljettaa oppilaat vaikka taksilla toiseen kouluun, niin kaipa ne päättäjät ovat laskennallisesti tehneet oikeita päätöksiä. Sellaisen kouluverkon ylläpidossa ei ole mitään järkeä, jos koulussa on noin 30 oppilasta. Joten herätkää kyläyhteisöt vihdoinkin todellisuuteen, vaikka se saattaa tuntua kipeältä. Korotetaan kaikkien kaupungin ylläpitämien käyntimaksuja (kuplahalli, tenniskeskus, uimahalli, kirjastomaksu). Ne jotka käyttävät palveluja, maksavat niiden käytöstä. Ne jotka eivät käytä, eivät ole verovelvollisia toisten harrastemaksuihin. Eli kaikki palvelumaksut maksulliseksi, mitä ei ole vielä tehty, kuten kirjastomaksu ja muut kaupungin tarjoamat erillistapahtumat. Lisäksi olemassa olevat maksut vähintään kaksinkertaistaa. Joten saataisiin se talous jossain määrin kohentumaan. Lisäksi virkamiehistöä pitäisi vähentää puoleen.
44. Kaupunginteatteri joutaa panna kiinni. Siitä saa säästöjä. Terveydenhuollosta ei saa säästää. Uimahallin rakentamista voi siirtää parempiin aikoihin.
45. Kaupungin virkamiehet, eläkeläiset ja kaikki työntekijät rahatalkoisiin, yhden päivän palkasta tai tulosta puolet kaupungin kassaan, siis yhden kuukauden aikana. Jos tämä ei vielä riitä, niin toistettakoon toisen kerran myöhemmin 1/4 osa tuloista. Virkamiesten ja viranhaltijoiden on aloitettava pitämään kaikki kokoukset ilman palkkaa, näin saadaan kaupungin talous kuntoon.
46. Verovaroin tuettu kaupunginteatteri pitää lopettaa ensimmäisenä säästökohteena. Sen aika on ohi. Tehtäköön siitä vaikka pöljyyden ja tyhmyyden museo. Yhtäkään koulua ei tule teatterin kustannuksella lopettaa. Se on rikos kaikkia koululaisia ja tulevia sukupolvia ajatellen. Hävetkää kaupunginhallitus ja -valtuusto, kun ette osaa taloutta hoitaa ja suunnitella.
47. Elokuvateatteri (Biorex) ja teatteri yksityistetään. Väliportaan johtajat/päälliköt pois. Pienille kouluille yksi yhteinen rehtori.
Ei saa lakkauttaa esim. Kirkkoahon koulua! Pienet lapset eivät saa olla maksumiehiä. Opettajien lomat samanmittaisiksi kuin muillakin kaupungin työntekijöillä. Vaihtoehtoina heille kesäksi lomautus tai muut tehtävät yhden kuukauden ajan.
Huom! Veroprosenttia ei tulisi nostaa, jos tulot ovat pienet. Raja voisi mennä esim. 2.100 e. Jos palkka ylittää tämän tason, vero nousisi. Näin ehkäistään jo muutenkin tiukassa taloudellisessa ja usein myös henkisessä tilanteessa elävien ihmisten/perheiden elämän kurjistumista ja heidän luhistumista.
48. Teatteritoiminta Kaukametsään. Liikuntapaikkoihin ei investointeja. Kuntoilla voi maastossa. Vesiliikuntakeskuksen rakentamista lykätä. Elokuvateatteriin ei verovaroja: pitää pärjätä omillaan, se on yritystoimintaa. Ei lunta Kauppakadulla kesällä hiihtokisoja varten. Ei turisteja varten pidä rakentaa, se hyödyntää vain kaupan sektoria. Pitää rakentaa paikallista väestöä varten, jos rakennetaan. Terveydenhuollossa ei saa pihistää, eikä kouluruokailussa. Kouluja ei saa hävittää.
28.5.2009
49. Kokous- ym. palkkiot pois kokopäivätöissä olevilta. Kuurnan nuorisotilojen säästö ei voi olla laskettu 630 t€!?? Veroäyrin nosto.
50. Lopetetaan maakuntahallinto. Se on ihan jonninjoutava ja on täynnä kallispalkkaisia johtajia. Sitten voisi lopettaa kaikki koulut ja viedä oppilaat Iisalmeen!
51. Alueteatterin lakkauttaminen/teatteriksi riittää vanha teatteritalo ja puolta pienempi henkilökunta. Teatteri on harvojen harrastus, ei peruspalvelu, kuten vanhustenhuolto, terveydenhuolto tai perusopetus. Lasten perusopetuksen laatua ei saa ajaa alas kasvattamalla luokkakokoja ja lakkauttamalla kouluja ja opettajien virkoja siinä ohessa. Teatterin väki ei tule opettamaan ja kasvattamaan lapsiamme. Kajaanin kaupunki voisi kehittää ja valita edullisemman tavan järjestää vuosittain aina vain kaupungille kalliimmaksi tullut päivähoito. Päivähoitolaki velvoittaa kunnat järjestämään päivähoidon joko yksityisissä päiväkodeissa tai kunnallisissa. Pitää kehittää yksityistä päiväkotitoimintaa, joka on todella edullinen mutta ainakin yhtä hyvä päivähoitomuoto kuin kunnalliset päiväkodit. Miksi kaupunki ei valvo ja ohjaa Kajaanin päivähoidon kehittämistä? Kalliiksi tulee jatkuva investointi päiväkotitoimintaan. Näyttää siltä, ettei päivähoitoa halutakaan järjestää yksityiselle sektorille.
52. Kirkkoahon koulun ala-astetta ei saa lakkauttaa. Terveyspalvelut normalisoida eli lisää työntekijöitä. Päällekkäisvirat kaupungilta ja maakunnalta lakkauttaa. Kokouspalkkiot pois, isopalkkaisilsta palkat puoleen. Työtä työttömille, että veroja tulee. Kiinteistövero pienituloisilta pois. Uimahallia ei tarvita entinen peruskorjataan.
53. Katuvalot voisi olla pois päältä kesällä 3.4 kk touko-elokuu! Näkee sitä vähän hämärässäkin! Kytkentä pois kesäksi. Säästöjä tulee. Kiitos.
54. Kaupungin ja kuntayhtymän työntekijöiden työaika 6 h/päivä ja palkka sen mukainen (usein 1. ja viimeinen tunti hukka-aikaa). Työntekijät olleet pitkissä työsuhteissa ja hallitsevat työn, joten johtajat/päälliköt (= he jotka eivät tee käytännön työtä, voidaan lomauttaa). Työt sujuvat ilman heitäkin. Erilaiset projektit "jäihin". Entisistäkään projekteista ei ole jäänyt mitään käytäntöön. Kaupungin vuokra-asuntojen myyminen esim. Kylmän ja Soidinsuon rivitalot. Teatterin lakkauttaminen, ei tuota voittoa ja nykyisillä hinnoilla ei ole kaikkien ulottuvilla. (Rienaavat köyhyyttä ja vähäosaisia), herrat siellä vaan naureskelee katsomossa ja rouvat itsetyytyväisinä koreilevat. Ohitustiehankkeet mappi-öhön. Täältä ei ole Ouluun muuta viemistä kuin rahat, niitä tarvitaan omassa kaupungissakin. Yhteisvastuuta muuttajille, jotta pitäisivät Kajaanin kotipaikkakuntanaan = maksaisivat verot (heidän vanhuksia hoidetaan yht.kunnan varoilla). Muualla asuvien kesänviettopaikkojen verottaminen.
55. Lomautukset ja irtisanomiset käyttöön. Teatteri, kirjastot, urheilu puoli jäihin. 3 kk:n pakkolomat lähes koko henkilöstölle. Pakolaisia otettava vain 5-10 vuodessa ei enempää. Opettajien ynnä valkokaulustyöläisten palkkoja alennettava ravakasti nykyisestä.
56. Teatterituki lopetettava, kulttuuri ei elätä, Kajaanin kaupungin henkilöstö vähennettävä, kaikennäköisiä atk-tuki henkilöitä, jotka notkuu päivät kaikissa yhtiökokouksissa. Elintasopakolaiset pois Kajaanista. Luistelu hiihtolatuja vähennettävä. Eikä mitään Pöllyvaaran hakkuita, siivotkaa ensin muut ulkoilualueet.
57. Aloituksen voisi tehdä kaupungin ja kuntayhtymän suuri palkkaisista, palkat kohtuullisiksi, bonukset ja palkkiot pois, kokoukset ja neuvottelut pidetään täällä Kainuussa ei ulkomaan matkoja, jätetään suuret hankinnat ja rakentamiset parempaan aikaan, keskittää lasten ja sairaiden hyvinvointiin. Pyritään hoitamaan sairaat omassa kunnassa ei kuljeteta satoja kilometrejä ympäri Kainuuta siitäkin tulisi säästöjä ja potilaan kannalta parempi ratkaisu.
58. Kyläkoulut kunniaan - ei lakkauteta, sosiaali- ja terveydenhuolto vähintään ennallaan. Kulttuurista ja muista huvituksista voi leikata ja avustuksia vähennetään reilusti. Osanottomaksuja nostetaan. Nostetaan veroäyriä, jotta säästöt kohdistuvat tasapuolisesti kaikkiin.
59. Pakolaiset Kainuusta pois, omakin väestö kaipaa tukea! Norm.hiihto riittää, luistelu ym. ladut pois. Teatterituki, Generaattori tuki lopetettava. Vanhustenhoitoon kiinnitettävä huomiota, Kajaanin tk:n hoito-osastot kamalia paikkoja, hoitajat väsyneitä ja töykeitä. Onko joukossa "myrkyttäjiä", koska käytös antaa ymmärtää vaikka mitä. Kaupunginhallitus: menkää päiväksi hoitamaan tk:n potilasita - onko teistä?
60. Teatterin tuki lopetettava! Pakolaiset pois Kainuusta, omiakin työttömiä ja vähävaraisia on. Elokuvatuki - kiinteistötuki ehdottomasti lopetettava. Kajaanin kaupungin henkilökunta ja toimintojen päällekkäisyys erikoistarkkailuun. Ambulanssiralli kuntien välillä tulisi järkeistää. Jokainen asukas hoidetaan omassa kunnassaan. Oulujärven ylitystie vie asiakkaat Ouluun, työllistämisvaikutus vähenee Kajaanissa. Älkää HERRAT HYVÄT laittako koko Kauppakatua nupulakivi kävelykaduksi. Korkokengillä sitä on kamala kävellä, ja miehethän naisten sääriä Raatihuoneen torilla ja Kauppakadulla yleensä katsovat. EI KÄVELYKATUA toivoo NAINEN korkkareilla.
61. Maahanmuuttajille töitä vaikka ympäristön siivousta, jotakin tehtävä leipänsä eteen, ei valmispakettia. Joka kuntaan ulkomaalaisia, ei yksin Kajaanin riesaksi, koska nyt on kyse paikallisveästönkin toimeentulosta. Herätystä päättäjille ja nopeaan: raha ja aika on kallista!
62. Veroäyri 20. Jokainen kaupunkilainen veronmaksaja veikkaa lottoa ja viikinkiä rivin kaupungin tilinumerolla. Yli 5000 euroa hankkivien tuloja supistetaan 10 %. Talkootyö kunniaan. Nuorille töitä, eikä sosiaalipalveluja. Vanhusten omaishoito tukeen lisää rahaa. Liikuntamäärärahoja korotettava. Kaupungin yhteisöllisyyden ja ME-hengen kohottaminen (Kuulkaa korpeimme kuiskintaa...)
29.5.2009
63. Että ainakaan kouluja ei saa lakkauttaa! Koulujen oppilasmääriin kiintiöt, kuten esim. Sotkamossa, jossa 30 oppilaan kouluja ei uhata lakkautuksilla. Kun lasketaan oppilasmääriä, täytyy myös sijoituslapset ottaa laskuihin mukaan > todelliset luvut. Esim. Vuottolahdesta ei sijoituslapsia ole lähtenyt yhtään pois kesken kaiken > turvallisuus, pysyvyys, tasapaino! Tehtävä vertailu paljonko investoinnit maksaa kun oppilaat Otanmäkeen > tuleeko säästöä?? Tuntikehyksiä ei saa pienentää > opetuksen laatu huononee > oppilaiden tietotaito huononee > heissä on kuitenkin tulevaisuus ja osa tulevaisuuden päättäjistä, kenteis...Kuulemistilaisuus järjestettävä, viimeinkin, omalla koululla!! Tasapuolisuutta koulujen lakkautuksiin. Pienet koulut on tutkitusti paremmin lapsen kehitystä tukevia. Päättäjien palkoisa ja palkkioista osa pois > koittakaa pärjätä alle 2000 euron kuukausipalkalla > mikä olisi säästö??
64. Koulutoimen vastuualuejohtajan viran lakkauttaminen. Sivistysjohtaja voi hoitaa ko. toiminnan.
65. Suuri yhteisrintama: Katsotaan säästötavoite, katsotaan prosenttiluku, millä siihen päästään. Kaikki toimijat sitoutuvat leikkaamaan toimintojaan samalla prosenttiosuudella. Syntyy yhteinen tahtotila, talkoot, joka parhaimmillaan yhdistää kuntalaisia ponnistelemaan yhdessä tavoitteen saavuttamiseksi. Lakisääteisten prosentti erikseen ja ei-lakisääteisten prosentti erikseen. Kaupungin hallinnon kokouspalkkioista samaprosentuaalinen leikkaus. Kaukametsän kongressikeskus ei ole lakisääteinen palvelu. Kaupunki voi myydä pytingin, säästöt ovat valtavat vuositasolla, ylläpitokustannukset ovat hirvittävät.
66. Lyseon lakkauttaminen. Kaukametsän kongressikeskus yrittäjälle.
67. Toteutetaan Risto Brunoun esitys pääosin mahdollisimman pian, kuitenkin harkittava mm. erityisryhmien opetuksen järjestely turvattava riittävästi, Kuurnan nuorisotilan ja kirjaston kohtalo harkittava erikseen, yritystoiminnan tukia ei saa lakkauttaa tai vähentää sillä tavalla, että ne vähentää mahdollisuuksia saada uusia työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja, kiinteistömenoja vähennettävä: myytävä/vuokrattava tai hoidosta tehtävä yhteistoimintasopimuksia yritysten/kolmannen sektorin kanssa. Lisäksi etsittävä lisätuloja/lisäsäästöjä listan ulkopuolelta, lisätuloja yritystoiminnan edistämisen kanssa vaikka lainarahalla, pienetkin säästöt tärkeitä, esim. vähennetään äänestyspaikkoja noin puolet, tuloveropsosentin korotus harkittava tarkasti, koska emme vielä tiedä paljonko uusia työpaikkoja tulee seuraavien 2-3 vuoden aikana, (vain) välttämätön rakentaminen ja korjaaminen on tehtävä, siirtäminen voi olla kohtalokasta, korjaukset on tehtävä ajallaan vaikka velkarahalla, nyt kun työ on halpaa ja työttömät tarvitsevat töytä.
68. Kaupungintalo tyhjäksi ja myyntiin tai vuokralle. Puhelinpalvelukeskuksena tai terveystalona tuleva toiminta. Kaupungintalon uusi sijainti Vuolijoen kylällä entisessä kunnantalossa. Talvikunnossapito luokkaa tulee heikentää. Ei ole järkeä ajaa lunta kaatopaikalle. Rakennukset tulee myydä silloin kun niissä on toimintaa. Siirtymäkausi voidaan olla vuokralla. Henkilöstön siirtyessä eläkkeelle uusia ei pidä palkata. Siirtymäkaudella tulee käyttää vuokratyövoimaa.
69. Veroprosentin nostaminen (miten paljon?) vaikuttaisi 0,5-0,75 %. Lomautuksia ja leikkauksia ei!! Yhteistyö ja mitä voimavaroja olisi vapaaehtoistyöllä (Vaikka ruokapalkalla) eri yhteisöjen välillä. Eläkeläisiltä ei enää mitään pois! Ei jäätäisi jamplaamaan vain yhteen tai kahteen alueeseen > pitäisi mennä eteenpäin vaikka apinan raivolla ja myös muistaa ne "pienet", jotka jäävät unohduksiin mm. omaishoitajat, huostaanotetut lapset ja huonosti voivat perheet, alkoholisoituneet mielenterveyspotilaat, vanhukset ja vammaispalvelun asiakkaat. Omaishoitajien tukeminen ja kunnon palkka heille, koska sosiaali- ja terveysmenot tulevat nousemaan vanhenevan väestön lisääntymisen myötä ja myös loma omaishoitajille, joka edellyttäisi sijaisten pätkätöitten lopettaminen ja työntekijän monipuoliset taidot hyödyntäminen ja työn järkeistäminen "pikkuhipluut" pois terv. entinen hoitsu! Yrityksien konkkaan menon estäminen ja asuntolainojen yms. kaatumisen estämisen tukeminen (vrt. 1990-luvun lama).
70. Eroon maakuntahallinnosta. Säästetään kun ei ole kahta päällekkäistä hallintokoneistoa. Valtuutetut osallistukoot myös säästötalkoihin: luottamusmiehet luopukoot kokouspalkkioista. Pienistä puroista...Päällikkötasolle palkattomia lomautuksia. Ei uimahallia hotellille, vaan vanha halvempi suunnitelma koulujen likelle. Ei kävelykatua tai muuta turhaa rakennusta. Kouluja ei saa lakkauttaa. Poliisi kertoi Kalevala -salissa, että pikkukoulujen oppilaista ei ole ollut virkavallalle harmeja, isoista kouluista on.
71. Kaupunki myy Keskuskoulun tai vuokraa sen tilat yrityksille > perusteena: oppilaiden määrä vähenee keskustassa, koska lapsiperheet muuttavat keskustan ulkopuolelle, Keskuskoulun oppilaat hajautetaan muihin kouluihin. Kumppaniksi ry:n avustus kaupungilta on 690 000 euroa/vuosi > Kumppaniksi ry:n työpajan toiminnan vaikuttavuudesta ei ole näyttöä. Työpajalle pääsevät vain nuoret, jotka työllistyvät muutoinkin. Leikataan Kumppaniksi ry:lle maksettavaa avustusta 50 %, josta saadaan yli 300 000 euroa säästöä, omaa tulorahoisuta on jo olemassa.
72. Keskusta: lakkautetaan yksi ala-asteen koulu, koska sieltä ovat vähentyneet pikkuoppilaat. Lapsiperheet muuttavat ja ovat jo rakentaneet haja-asutusalueille, jolloin siellä olevat koulut ovat täysiä. Voitaisiinko keskustan vähiä lapsia kuljettaa kylien koululle - joskus näinkin päin!
73. Veroprosentin korotus. Joidenkin kulttuuritapahtumien (esim. Runoviikko) lakkaaminen (väliaikaisesti). Kaikkien pääsy- ja osallistumismaksujen korotus, joka haluaa osallistua, on valmis maksamaan, eikä kuole vaikka ei osallistu. Puretaan maakuntahallinto; byrokratia paisui vaikka piti vähentyä. Valtuuston kokouksia harvemmin ja aina Kajaanissa, ei seminaareja. Lakkautetaan ei-lakisääteisiä palveluja väliaikaisesti!, polkastaan ne taas käyntiin kun on paremmat ajat. Säilytetään: kyläkoulut (esim. Vuolijoen koulupiirinalueelta on vuosien saatossa lakannut 3 koulua) kun nyt toimivat koulut saavat pitää suunnilleen nykyiset opetusryhmänsä, oppilaat voivat paremmin ja sehän on satsaus hyvään tulevaisuuteen. Koulukuljetukset ovat kalliita, koulun sulkeminen ei tuo säästöjä ja ei kai ole kenenkään etu, jos kaupunki tekee opettajista työttömiä. Kaupungin työpaikat; otetaan inhimilliset tekijät huomioon, kun ikääntyy, ei niin jaksa. Se on kuitenkin jokaisen kohdalla edessä. Kun kaupungin työntekijä jää eläkkeelle otetaan nuori työntekijä tilalle. Aina. Se on perusturvaa ja nuoret perheet voivat suunnitella tulevaisuuttaan, kun elättävät itsensä ja perheensä omalla työnteon palkallaan.
74. Huomioikaa se, että kylillä olevat koulut ovat monien muidenkin toimijoiden paikkoja. Esim. Paltaniemen koululla kokoontuu 4H-kerho, Tyttökerho (srk) ja Kajaanin Korvenpojat ry:n sudenpentulauma. Missä nämä lapsille niin tärkeät kerhot kokoontuvat jos koulu ei ole enää käytössä? Kaava-asiat tulevat v. 2010 esille Paltaniemen osalta. Joka vuosi kylälle nousee uusia taloja, jotka ovat lapsiperheiden. Paltaniemi on kaupungin vetovoimaisempia alueita, siihen kuuluu myös koulu.
75. Kainuun Etu lakkautetaan. Elinkeinotoimisto 3 hlö yhdistetään teknologiakylään, yht. 6 hlö sis. kiinteistöt + elinkeinoneuvonta. Kulttuuripuolelta 80 % pois, kiinteistöistä 10 %. Ruuhijärvi, Pyörre ym. heti vuokralle, miksi esim. Ruuhijärveltä jo myyty kaupungin omaisuutta, veneitä ym.? Kauppojen ja vuokraamisen pitää olla avointa! Nyt kaupungin omaisuutta haaskataan. (toimikunta valmistelee hankkeita)
76. Nostetaan veroprosentti ja säästetään tasapainotusohjelman mukaisesti muutoin, mutta ei lapsilta! Täytyy ajatella tilannetta eteenpäin, eikä ainoastaan pelkkinä lukuina nyt, koska varmasti kaikki tiedämme, miten suuret koulut, luokkakoot vaikuttavat lapsen tulevaisuuteen ja onko se sitten edullista maksaa erityisopetuksesta, psykiatrista hoitoa jne. Missä on meidän tulevaisuus: LAPSISSA! Arvostetaan lapsia ja heidän tulevaisuus pitää turvata! Missä on meidän aikuisten ja päättäjien arvomaailma? Halutaanko panostaa kouluihin, myös taajamissa!?? Muuttoliike on muutaman vuoden sisällä lisääntynyt runsaasti taajamiin, Jormuan koulussa nyt 52 oppilasta ja ensi vuonna runsaasti lisää, eskarit + kerholaiset lisääntyy. Panostetaan myös pieniin kouluihin. Sieltä myös tulee tulevaisuuden tekijöitä!
77. Vuokrataan Kajaani venäläisille. Lopetetaan pakolaisten vastaanotto ja niiden hyysääminen. Korkeammat maksut varakkaille kiinteistöistä ja urheilupalveluissa, yritystuet pois.
78. Varhaiskasvatuksessa voitaisi säästää sijaisissa ja lastentarhanopettajat tekisivät suunnittelun työpaikalla lasten päiväunien aikaan (eikä kotona). 1 lastentarhanopettaja käyttää 2,5 viikkoa työaikaa kotona suunnitteluun. Kajaanissa on noin 200 ltopettajaa se tekee vuodessa 5 henkilötyövuotta. Myöskin järkevästi tehty työvuorolista tuo säästöjä. Suunnittelu työpaikalla mahdollistaa muittenkin työntekijöiden osallistumisen, koska päiväk. tehdään tiimityötä.
79. Veroäyrin nosto (tärkein). Ei uutta uimahallia rakenneta. Opettajat voisi lomauttaa kesällä viikoksi ja muut virkamiehet työaikana viikoksi. Kulttuuritarjontaa EI saa supistaa. Teatteri esim. on Kajaanin paras imagon rakentaja, samoin Runoviikko. Enemmän korkeakulttuuria hyviä veronmaksajiakin varten.
80. Kaupungin tulee elää tulojen mukaan, lisää ei saa kiristää veroilla eikä muilla lisämaksuilla.
81. Ei saa säätää terveyden- eikä vanhustenhuollosta vaan sinne on ohjattava varoja kulttuuripuolelta (eritoten teatteri ja tanssi sekä harrastetoiminta). Samoin opettajille työajan täydentämiseksi 40 viikkotuntiin velvollisuus ohjata liikunta-, kieli-, taidepiirejä talvella ja kesäajalla. Brunoun lista on hyvä alku. Vesiliikuntakeskus jäihin. Lakisääteiset terv.huoltopalvelut taattava kotipaikan läheisyydessä. Koululaitosta on keskitettävä ja pienet yksiköt saa lakkauttaa.
82. Että talousarvion tekovaiheessa siirrytään uuteen menettelytapaan. Ei laiteta menoja ensin esille vaan tulot ja sitten vasta menot ko. tulojen mukaan. Menoja on helppo keksiä, mutta ei tuloja. Tulojen mukaan tulee kuitenkin elää tai edessä on konkurssi. Verojen nosto tai lainanotto ja suossa ollaan kainaloita myöten. Jokainen järkevä henkilö joutuu elämään tulojen mukaan, kunnan ja valtion tulee myös tehdä siten! Ylityksiä ei menoille tule sallia!!!
4.6.2009
83. Jos teatteri ei tule toimeen lipputuloillaan, se tarkoittaa sitä, että Kajaanissa ei tarvita teatteria.
84. Koen kulttuurin harrastamisen erittäin tärkeäksi voimavaraksi arjessani ja toivon, että kaikilla kajaanilaisilla ikään tai ammattiin katsomatta on mahdollista kokea kulttuuria tässä kaupungissa vastaisuudessakin.
85. Kunnon sakot kaupungin roskaajille (lasinsirut, paperit, tupakantumpit ym. kuriin). Kokouspalkkiot pois (olen tehnyt vapaaehtoistyötä yli 40 v.). Työttömiä risusavottaan, sienien ja marjojen poimintaan ja apua tarvitsevien auttamiseen. Eikö mm. teatteri pärjää omillaan? Itsellä ei riitä rahaa "kulttuuriin". Liikelahjat pois. Turha matkusteleminen pois (pv-rahat). Lentokone ei välttämätön - yö-juna halvempi ja siis pv-rahat pois.
86. Pakkolunastetaan lopultakin kaupungin rakentama venesatama Kotilahdesta kaupungille. Vuokralle venepaikat: jos on paikko vähentää kouluja, koululaiset hyväkuntoiseen Kirkkoahon kouluun.
87. Terv.huollon opiskelu on liian hoitotiedepainotteista. Käytännön taidot jää vähälle. Opiskelun kytkeminen käytännön työhön esim. vanhusten ja miel.terv.potilaiden ennaltaehkäisevään ja kuntouttavaan hoitoon. Esim. ulkoiluttaminen, tukihenkilö, asiointiapu. Toisi takuulla säästöjä ja olisi eettisesti kannattavaa.
88. Älkää säästäkö, siivotkaa kävely- ja pyöräteiden ympäristöt ja teiden varret. Ikäihmiset, vanhukset hoitakaa heitä - kiitos!
89. Ei saa säästää vanhuksilta, ikäihmisiltä. Arvostakaa, kunnioittakaa, hoitakaa. Ei saa säästää: miksi ei siistitä roskaisia tienvarsia, lähikoulujen metsiä, kaupungin ympäristöä kuin kaatopaikkoja. Roskat piiloutuvat nyt uuden ruohokasvuston joukkoon, mutta eivät häviä: muovipussit, lautoja, muovipulloja ym. (ikävä kuulla turistilta, että Kajaani on roskainen!!!
90. Kaikesta muusta saa säästää, vaan ei sosiaali eikä sairauspäivärahoista.
91. Kun lomaltapaluurahan pitäminen vapaana ei kelvannut koko kaupungin henkilöstö on lomautettava jo syksyllä kahdeksi viikoksi (2009). Vuonna 2010 lomautuksia jatketaan 2 x kaksi viikkoa, se ei kaupunkia pelasta, mutta vähän helpottaa. Aikaa on ollut parantaa taloutta, mutta mitään ei ole tapahtunut.
92. Taasko lapset ja nuoret maksavat, eikö edellisestä lamasta opittu, että lapsissa ja nuorissa säästetty euro tulee vuosien kuluessa maksamaan monin verroin. En ilkeäisi nostaa kokouspalkkiota tällaisessa taloustilanteessa.
93. Kouluruuasta ja koulutarvikkeista ei saa enää säästää. Jopa aapiset hajoaa jo kynsiin ja Vuolijoellahan syödään jo valmiiksi monta päivää vanhaa ruokaa ja kumiperunoita. Sähkön säästö kaikissa kaupungin toimipisteissä: sammutetaan turhat valot, tietokoneet kiinni pidemmiksi tauoiksi ja työajan päätyttyä, tilojen lämpöä lasketaan 1-2 astetta. Jos työntekijöitä lomautetaan/irtisanotaan, Kainuun ulkopuolelle veronsa maksavat ensimmäiseksi. Uusien työntekijöiden palkkauksessa suositaan Kainuuseen veronsa maksavia/sinne muuttavia. Jos kaupunki teettää jonkun urakan ulkopuolisella, valitaan kainuulainen (esim. viheralueiden rakentaminen, kesäkukkien hankinta, koneurakat). Koko Kajaanin alueesta tehdään houkutteleva muualta tuleville yrityksille. Kaupunginjohdon palkkaus järkevälle lama-ajan tasolle. Millä perusteella esim. kaupunginjohtajan liki 6000 e kuukausipalkka on perustellumpi kuin esim. < 1500 e/kk tienaava perhepäivähoitaja. Vanhassa rahassa 30 000 mk on turhan huljakka palkka! Vuolijoen kunnanvirastoa kehitetään eikä myydä sitä pois. Tiloihin keskitetään esim. päivähoito, kehitysvammaisten työkeskus, hammaslääkäri, infopiste, kansalaisopisto, punttisali, maahanmuuttoasiat, työvoimatoimisto, ambulanssipäivystys yms. Nyt palvelut hajallaan siellä täällä, osa kalliissakin vuokratiloissa, osa homerakennuksissa. Mikä muu parempi paikka olisi kaikkeen tähän kuin kunnantalo/tilat on hyvät, tilaa riittävästi, keskeisellä paikalla ja remonttiakin on tehty. Monipalvelukeskus, jota Kajaanilla ei ole enää minnekään muualle vara rakentaa, koska olemme nyt samaa kaupunkia, kaupungin alueen huonoista tiloistakin voi siirtää toimintoja tänne. Wink, Wink: matka Kajaanista Vuolijoelle = Vuolijoelta Kajaaniin. Kysytään kyläseurojen halukkuutta alueensa uimarantojen huoltoon. Kaupunki maksaa työstä könttäsumman. Säästyy työntekijän palkat, eläkemaksut, matkakulut - isommista korjauksista sovitaan eri korvaus. Vuokrat, palvelu- yms. maksut ennallaan, mahdollisesti jopa lasketaan > antaa myönteisen kuvan kaupungista > muuttohalukkuus Kajaaniin kasvaa, muuttohalukkuus Kajaanista pois vähenee. Lahjahankinnoissa käytetään kainuulaisia esineitä/palveluita. Uudenvuoden paukut pois. Asukkaat voivat tulla ampumaan omia raketteja kaupungin juhlapaikalle. Unohtakaa koko vesiliikuntakeskus & uimahallin remontti. Kaikkia hienoja palveluita (myös mm. keilahalli, jäähalli, Golf, elokuvateatteri) ei ole pakko olla, joka kunnassa ja kaupungissa. Yhteistyö naapurikuntien kanssa tuo heti säästöjä. Uimapaikkoja löytyy mm. Sotkamosta Vuokatti & Katinkulta, Rokua, Otanmäen maauimala, uimarannat, Iisalmi.
94. Kaikki yli 58-vuotiaat eläkeputkeen. Päästään eroon kaikista jonkun puolueen jäsenkirjan avulla työpaikan saaneista tyhjänistujista.
95. Kun lomaltapaluurahan pitäminen vapaana ei onnistunut, koko henkilöstö lomautetaan vielä syksyn 2009 aikana kahdeksi viikoksi. Koko kymmenen vuoden aikana, kun olen asunut Kajaanissa, talous on ollut kuralla. Näytön paikkoja ja aikaa on ollut riittävästi. Nykyiseen tilanteeseen ovat henkilöstö ja varsinkin johtajat ja luottamusmiehet enemmän syyllisiä kuin kajaanilaiset veronmaksajat.
96. Onko kaupunki koskaan laskenut sellaista asiaa, että jos perheille joista jompikumpi vanhemmista jäisi hoitamaan äitiys/vanhempainloman jälk. lastaan kotiin, maksettaisiin kuntalisää. Varmasti päivähoidon tarve vähenisi paljon ja näinkin voisi säästöä kertyä. Asia mistä mielestäni voi säästää on teatteri ja muut huvitukset. Ne ei ole kenellekään välttämättömiä. Tällaisena aikana täytyy tarpeelliset asiat hoitaa kuntoon, ja sen jälkeen vasta huvitukset. Että lapsilta ja lapsiperheiltä ei säästettäisi enää mitään. Olemme muuttaneet 8 vuotta sitten Kajaaniin ja olemme monta kertaa joutuneet toteamaan, että kaupunki ei pysty tukemaan normaaleita lapsiperheitä ollenkaan (pitäisi olla alkoholisti tai huumeäiti, että apua saisi). Oletteko koskaan miettineet, miten suuri työnantaja Kainuun Prikaati on ja oletteko perehtyneet minkälaista työtahtia siellä joutuvat pienten ja kaikenikäisten lasten isät tekemään. Monet joutuvat olemaan poissa kotoa jopa puolet vuodesta ja enemmänkin. Meidänkin perheen isä on Prikaatilla ja näiden pitkien sotaharjoitusjaksojen aikana olen kysynyt kotiapua, kun kaikki lapset olivat pieniä (ovat edelleenkin), ja sukulaiset ovat monen sadan kilometrin päässä, mutta vastaus on ollut aina, että normaaleihin perheisiin ei voida apua antaa. Täytyisi siis seota tai rueta alkoholistiksi, jonka hoitaminen varmasti tulisi kalliimmaksi kun muutama tunti kotiapua tiukkoina aikoina. Valitettavaa, mutta totta Kajaanissa! 6 vuotta mietittiin, että jäädäänkö loppuelämäksi Kajaaniin vai lähdetäänkö muualle. Kuitenkin päätettiin rakentaa tänne ja ostettiin Jormualta tontti, koska haluttiin ehdottomasti lapset kaupungin isosta koulusta pieneen kyläkouluun. Jormua kylänä miellytti eniten, mukava koulu (paljon toimintaa) ja kokoajan kasvava oppilasmäärä, rakentaminen ollut tänne tosi vilkasta lähivuosina. Nuoria lapsiperheitä paljon. Mutta kas kummaa, nyt lapsia pitäisikin herrojen säästötoimien takia lähteä kuskaamaan pois omasta turvallisesta koulusta, jossa oppilaita riittäisi ja päiväkotilapsiakin on yli 20. Eikö jonkun kaupungin koulun voi sulkea, siellä olisi lyhemmät kuljetusmatkat. Ei se taksirallikaan ilmaista ole kymmenien kilometrien päästä.
97. Johtajia ja työnjohtajia vähentämällä. Kaikilta lomarahat 2 vuodelta pois. Kokouspalkkiot ja turhat matkat sekä saunaillat käyttämättä. Myymällä metsää, eikä kouluja lopettamalla, siinä ei tule säästöjä kun paperille! Lapset on meidän tulevaisuus!
98. Yksi teatteri riittää (kaupungintalolla). Sissilinna lopetettava. Henkilökuntaa vähemmäksi. Teatterin lippujen hintaa kannatus vastaa korotus. Taidehalli lopetettava, taideteokset siirrettävä kaupungin kiinteistöihin, osa myytävä jos on ostajia. Uimahalli hanke liian kallis Kaukametsän alueelle. Ne jopparit ajavat uimahallia Kaukametsään, saavat varmaan siitä taloudellista hyötyä.
12.6.2009
99. Kaupungin työntekijät pakkolomalle. Jotka eivät pysty itse vuokria maksamaan pieniin asuntoihin ei vaihdeta asuntoa usein herrat pakkolomalle.
3.8.2009
100. Perusturvasta ei tippaakaan säästöjä! Lapsilta ja vanhuksilta ei säästöjä. Säästetään: Kokouspalkkioiden pienentäminen, kokousten harventaminen, eril. tarpeettomien tutustumismatkojen lopettaminen, neuvottelumatkat korvataan videoneuvotteluilla, eril. projektien tarpeellisuus punnitaan ja luovutaan joutavista projekteista, typerät vapaa-ajan tapahtumat (kuten suopotkupallo ja katuhiihdot) pois, turha paperinkulutus (esim. vuosilomapäätökset yms.) lopetetaan; sähköpostin hyväksikäyttöä lisätään tiedonvälityksessä, isopalkkaisten palkkoja ja henkilöiden määrää vähennetään delegoimalla tehtäviä alemmille viranhaltijoille, vapaa-ajan harrastukset kirjastopalveluita lukuunottamatta omakustanteisiksi, lenkkipolkujen, puistojen ja hiihtolatujen kunnossapito riittää (mielen ja ruumiin virkistys), koiraveron nosto, päivähoitopaikat vain niille, joilla on tosi tarvetta, kouluissa oppilailla siivouspäivät > vähentää sotkemista ja siivouskuluja, roskaamisesta rangaistus (esim. sakot), LED-valaistuksen lisääminen julkisiin tiloihin ja ulkovalaisimiin (pitkän tähtäimen säästöt).
101. En muista minkä päivän Helsingin Sanomat oli, mutta on ihan turhaa puhetta Kajaanin kulttuuri-imago, kun etelä-Suomessa säästetään kulttuurista vieläkin enemmän. Muistaakseni Turku säästi kulttuurista eniten. Joten on ihan turhaa puhetta koko kulttuuri-imago. Etelä-Suomessa menee yhtä huonosti. Mitään lisätuloja en usko tulevan tänne maahanmuuttajista ja pakolaisista siis niistä verorahoista, joita maksetaan pakolaisista ja maahanmuuttajista. Valtio maksaa, verorahojahan ne on.
102. Menee ohi aiheesta, mutta lukemalla lehtiä olen koonnut jonkinlaista kirjoitusta tästäkin hulluudesta. Eipä taida tulla kaupungin talous kuntoon noista turvapaikanhakijoista, vaikka verorahoja niistä maksetaan. Harva maahanmuuttaja tänne on varmaan työllistynyt. Laajannetaan Ruotsiin, Herrgårdenissa asutaan ahtaasti ja työttömyysprosentti on Ruotsin korkeimpia. Valtaosa on maahanmuuttajia. www.hs.fi kun selaa ulkomaat, sieltä löytyy huhtikuun lopusta. Maapallolla on seitsemän miljoonaa pakolaista, lähde Helsingin Sanomat 15.3. mielipide, tästäkin on hs.fi. Ja pieni korjaus asiaan HS, mielipide 23.3. Näissä mielipiteissä kirjoitetaan asioiden ratkaisemisesta paikan päällä. Onko jokin ratkaisu ottaa tänne vaikka sata henkeä? Maahanmuuttajien uravalmennus esite uravalmennuksen tarkoitus sinua löytämään työtä, hyvä kun kainuulaiset tänne työllistyisi. Siinäpä on minultakin mennyt tulevaisuudenusko, joskus näyttää siltä mihin täällä Kajaanissa oikein keskitytään, maahanmuuttajiin ja pakolaisiin? Oikeastaan en enää usko Kajaaniin tai Kainuuseen minkäänlaisena alueena. Olisi luotava yrityksiä, mistä tulisi lisää palkkatuloista verotuloja. No onhan kaupungissa pari hierontapaikkaa, pari pizzeriaa...
14.8.2009
103. Varikko koneet, autot, työntekijät onko oikein, että tunnin työstä saa 8 tunnin palkan. Koneet ja autot lähtevät työmaalle 7.30 ja palaavat varikolle 8.30 kahville, palaavat työmaalle 9.30. Kalliilla koneilla ja autoilla 10.30 lähdetään ruokatunnille, kuka varikolle kuka kotiin yhteiskunnan koneilla ja autoilla. Valvonta ei pelaa, ovatko työnjohtajat samaa pataa kun näin saa jatkua. Ei korppi korpin silmää noki. Esitän, että varikko myydään tai vuokrataan, koneet ja autot myydään ja käytetään ostopalveluja. Tällä säästöllä voitaisiin pitää monta koulua toiminnassa. Avatkaa silmänne ja toimikaa. Lopettakaa koulujen sulkeminen.
104. Laskekaapa ensin kaupungin toimistojen työntekijät. Paljonko on liikaa? Lomauttakaa ne ensin. Opettajat, päiväkotien työntekijät, vanhusten palvelun työntekijät ovat tarpeellisia. Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ vaikuttaa heidän tulevaisuuteen. Teatterilta väkeä vähemmäksi, ohjelmat mielestäni ovat liian meluisia ja joskus turhanpäiväisiä, ei levätä ja nauttia esityksestä. Toivon asian käsittelijöille voimia, oikeaa harkintakykyä ja viisautta. Kaikkia kouluja ei saa lakkauttaa.
105. Jos kaupunki joutuu neuvottelemaan kaupungin ja prikaatin kanssa harjoitusmaa-alueesta esittäisin, että prikaati ottaisi huomioon harjoituksissa Kajaani-Neuvosen niemi linjan, sillä olisi muihin harjoituspaikkoihin nähden kansantalouden kannalta hyötyäkin molemmille. Tämän saaren omistaa kokonaan yhtiö, että keskelle saarta 1 850 varusmiestä voitaisiin kouluttaa kyseisen linjan varressa, ja kunto nousisi seillä. Ei Vuosankaan, eikä Rovajärvelle, joka maksaa paljon enemmän. Linja on jo 20 v. sitten suunniteltu. Joten outtamaan prikaatin päätöstä ja valtion ja TVL kantaa suunnitelmalle. Kainuun maakunta liittokin laittaa asian listalle.
106. Ehdottomasti vastustan Kuurnan kirjaston lakkautusta. Myös nuorisotilojen lakkaaminen on ehdottomasti väärin. Kasvavan alueen vähäisten virikkeiden tyrmistävä sulkeminen tuo vain kasvavia ongelmia nuorisotyön, vanhusten virikkeiden ja pieniä lapsia sisältävien lapsiperheiden elämään. Pitkästi toista sataa asiakaskäyntiä/vrk pelkästään kirjastossa (Kuurna), puhumattakaan nuorisotilojen käyntimäärissä ei anna aihetta edes harkintaan vaikeuksissa olevien perheiden elämänvirikkeisiin!
107. Koulutuksesta ja kulttuurista ei pidä säästää muuta kuin mihin laki jostain syystä pakottaa. Mielestäni kaupungin johto voi näyttää esimerkkiä minimoimalla edustuskulut ja ainakin symboolisesti tinkimällä palkoistaan, eduistaan ja palkkioistaan. Hyvinä aikoina on varauduttava kapitalismin tuomiin huonoihin kausiin.
17.8.2009
108. Terveydenhuoltopuolen menoja ei saa leikata. Taloutta voitaisiin elvyttää lisäämällä pysyviä työpaikkoja. Esimerkiksi terveyskeskuksiin > verotuloja kaupungille. Maahanmuuttajia ei enempää! Vastaanottokeskus vuokraa tiloja Koy Kajaanin Pietarilta. Rauhattomuutta ja ongelmia lähellä asuville. Olemme jo auttaneet ihan tarpeeksi, itsellämme ei ole kohta mitään. Edustusmenoista, ilmaisista lounaista ja illallisista pystyy aina leikkaamaan. Kannustetaan työtä tekeviä ja yritystoimintaa > veroja kaupungille.
109. Ei ainakaan uutta uimalaa. Entinen on hyvä ja tasamatkainen eri puolilla kaupunkia asuville. Pitäisi saada koiravero, ehkäpä se tuottaisi jotakin ja tulisi mahdollisesti joku työpaikkakin.
110. Koiravero käytäntöön. Ei uutta uimalaitosta, entinen kunnostetaan. Ei palkankorotuksia yli 14 000 kk. palkkoihin. Ei uuden vuoden ilotulitusta.
31.8.2009
111. Kaupungilta herroja vähemmäksi, joka portaassa on monta, esim. päivähoito on päällikköä ja aluejohtajia ym. Ratamoon keskitettäisiin koko lasten vuorohoito. Mamsellilta myös vuorohoitoon tulisi ruoka (Kuusamon malli). Siivous päiväkotiin yksityistettäisiin (siivous iltaisin). 60 v. työntekijät eläkkeelle, myös sitä vanhemmat. Puhelinlaskut seurantaan johtajilta (laskut tosi suuria). Johtajia päivähoidosta vähemmäksi, yksi riittää alueelleen, hälle vaikka konttorityön tekijä paperihommiin. Erityispäivähoidon puolelta erityislastentarhanopettajia vähemmäksi. Vaateraha kaikilta pois. Virkistysmääräraha pois.
112. Säästettävä sellaisesta mikä ei juuri nyt välttämätöntä (siis tässä taloudellisessa tilanteessa ihmisten jokapäiväisen toiminnan kannalta eli ei terveyshuollosta, vanhusten huollosta, lasten hoidosta). Koulujärjestelmä pidettävä yllä, toki harkittava pitääkö joka nurkalla olla omansa. Luokkakoot järkeviksi, ennenkin luokalla oli 25-30 oppilasta ja onhan tuota opittu ja tasapainoisiksi kansalaisiksi tultu. Meiltähän se on otettava kenelta pystyy eli kaupungin nostettava veroprosenttiaan tässä tilanteessa. Mamu tilanne seis eikä lisää ennen kuin jo tulleet ja ennen kaikkea alkuperäisasukkien asiat kunnossa ja talous OK!
113. Ajoratojen hiekoitus lopetetaan, ainoastaan herrojen liikenteen väylät hiekoitetaan. Ajoradoille 30-40 km:n nopeusrajoitukset.
Sähköpostilla tulleet esitykset
1. Lapset ja nuoret ovat tuleva sukupolvi, joten heihin kohdistuvat leikkaukset tulevat näkymään tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä heihin kohdistuvia palveluita pikemminkin parantaa/lisätä eikä leikata. Nuorten keskuudessa on muutenkin jo mielenterveysongelmat kasvussa.
Jos nuorten vapaa-ajanpaikkoja aletaan sulkea, niin nuoret alkavat ajautua huonoille teille, mikä varmasti näkyy rehottavana rikollisuutena tai ilkivaltana. Ei nuorista tällä tavalla ainakaan kunnollisia kansalaisia kasva, koska ei ole paikkaa harrastaa mitään "kunnollista".
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, joten jos heitä kohdellaan kaltoin niin se kyllä kostautuu.
Nuoristahan kasvaa se sukupolvi, mikä pitää sitten huolta meistä "vanhuksista". Jos nuoret ajetaan pois Kainuusta, niin kuka meitä täällä sitten hoitaa tai tuo niitä verorahoja?
Kannattaa siis ennemmin karsia palveluita, jotka eivät kohdistu lapsiin tai nuoriin tai muuten kaikki kostautuu myöhemmin.
2. Kaupungin olisi tehtävä itsensä houkuttelevaksi, jotta tänne haluaisi muuttaa uusia veronmaksajia: kaikkia kaupunginosia on kehitettävä tasapuolisesti, päivähoitopalvelujen on oltava kunnossa (nyt päivähoitoon saanti yhtä tappelua), kouluja on oltava tasaisesti koko kaupungin alueella (ei pelkästään keskustassa ja kaupunkialueella), lapsia ja vanhuksia ei saa panna maksattamaan tätä rahapulaa, tarjotaan monipuolisia asumismahdollisuuksia ja otetaan huomioon myös Oulujärven ainutlaatuisuus, luontoarvot kaupunkiasumisen lisäksi. Nyt kuva, jonka kaupunki itsestään antaa on, että tänne ei kenenkään lapsiperheen kannata tulla.
- Investointien suunnittelu ja toteuttaminen: mikä on järkevää tehdä nyt, mikä siirretään myöhempään. Kustannusvaikutusten lisäksi tulee ottaa myös huomioon kohteeseen liittyvät tuotot, hyödyt ja kiireellisyys.
- Kun on kysymys lasten ja vanhusten asioista sekä peruspalveluiden säilyttämisestä, ollaan valmiit maksamaan korkeampaa veroa.
- Kunnan tuloksellisen toiminnan kehittäminen - siihen päästään vain hyvällä henkilöstöpolitiikalla, ei uhkailemalla ja kiristämällä
- Katuvalojen polton rajoittaminen. Kaikki valot kiinni tai poltetaan hyvin rajoitetusti pimeällä klo 22 tai 23 jälkeen.
- Kuntapäättäjät voisivat olla esimerkkinä ja tulla mm. kokouspalkkioissa vastaan.
- Oman auton käyttö työajoissa kielletään. Kaupungille leasing-auto.
- Kokouksia voidaan pitää videoneuvotteluja hyödyntäen, jolloin säästetään matkakuluja.
- Elintarvikehankinnoissa käytetään lähiruokaa mahdollisimman paljon. Raha jää tälle alueelle, eikä valu muualle. Vähäinenkin eurojen pyörittäminen tällä alueella hyödyttää lopulta koko kaupunkia.
- Säästetään kaupungin yleisestä ympäristön siivouksesta. Kannustetaan kaupunkilaisia mukaan pitämään kaupunki yhdessä siistinä, yleiset siivoustalkoopäivät muutaman kerran vuodessa, jossa kaikki kaupunkilaiset, koululaiset, päättäjät mukana siivoamassa, jätteiden kuljetus, talkoolaisille ruokailu.
- Säästötoimissa kaikki omalta osaltaan mukana, eikä niitä kohdisteta pelkästään lapsiin, vanhuksiin ja sairaisiin. Tämä lisää kuntalaisten vastuuta, eikä odoteta aina, että kyllä kaupunki hoitaa, vaan itsekin voidaan osallistua.
3. Ehdotan säästökohteeksi peruskoulussa käytettävien HARJOITUSKIRJOJEN POISTAMISTA KOKONAAN ja tilalle vihot, joihin oppilaat itse kirjoittavat tehtävät, laskut ym. harjoitukset eivätkä VAIN TÄYDENNÄ VALMIIKSI TEHTYJÄ LAUSEITA JA TEHTÄVIÄ. Samalla he OPPIVAT PAREMMIN; kas kun asiat jäävät mieleen paremmin itse tekemällä eivätkä valmista täydentämällä. Näin opittiin asiat ennenkin. Sitä paitsi harjoituskirjoihin on lapsen hankala kirjoittaakin, vihko taipuu paremmin (olen havainnut asian konkreettisesti oman koululaiseni kohdalla)).Vai onko tarkoituksena yhteiskunnan taholta lihottaa oppikirjojen kustantamoja vai mikä on syynä tämmöiseeen turhaan tuhlaukseen. Harjoituskirjat kun vaihtuvat jopa kahdesti vuodessa. Kuka päättää viime kädessä, mitä kouluille hankitaan ja millä perusteella? ONHAN JÄRKEVÄMPÄÄ SÄÄSTÄÄ TÄLLAISISTA TURHISTA MENOISTA KUIN ESIM. VÄHENTÄÄ KOULUAVUSTAJIA,OPETTAJIA TAI MUUTA HENKILÖKUNTAA, ERITYISOPETUSTA JA SUURENTAA LUOKKAKOKOJA!!
4. Millä ihmeen perusteella Vuottolahden koulun oppilaiden koulumatka pitenee keskimäärin kolme kilometriä? Vuottolahdesta on kymmenen kilometriä Otanmäkeen matkaa! Voi hyvänen aika, kun päättäjät osaavat taas laskea peruslaskutoimituksia. Vuottolahden koulun oppilaista osa tulee Itärannalta, yli 15 kilometrin päästä, sitten matka piteneekin Otanmäkeen asti kohtuuttomaksi. Nyt säästetään väärässä paikassa. Brunoun palkasta puolet pois!
5. Kajaani voi säästää velvoittamalla kaikki Mamut ja mannet ymt. yht.kunnan varoilla elävät terveet velvoitetyöhön rahanvastineeksi. Vaikka ruohon leikkuuseen, puistotyöhön yms. ei toimeentulotukea, ellei työpalvelua tms., heille yhteisruokailut kouluilla tai jossain ruokalassa, tavarat ensisijaisesti kierrätyskeskuksesta jossa hyvää tavaraa (pitäisi kelvata jos hädästä tulevat), autot ja ajokortit on toissijaista kotoutta mista, itse hankintaan! Kohtuutta tähän kotouttamiseen KAIKKEEN EI OLE VARAA KANTAVÄESTÖLLÄKÄÄN ja pärjättävä on. Opettajat myös pakkolomille syyslomalla ja hiihtolomalla, mikä suojatyöryhmä he ovat? kaikki työ on omalla tavallaan tärkeää. Ja heillä on pitkät kesä ja joululomat. Samoin 2 ylintä kaupungin johtoporrasta 1 kk:n pakkolomalle kaikki. Maakuntavaltuuston kiihkeimpään kokousaikaan 2 kk:n kokouspalkkiot kaupungin kassaan. Muutenkin tulosvastuuta virkaatekeville. Teatteri yksityisyritykseksi.
6. Kaupunki myy talousmetsänsä.
7. Pitää selvittää ne kohteet mistä syntyy todellisia ja merkittäviä säästöjä, missä voidaan säästää, eikä puuhastella lillukanvarsien kanssa.
Uimahallin rakentaminen tässä taloustilanteessa pitää siirtää eteenpäin, entisen hallin kunnossapitoa pitää jatkaa eikä jättää sitä hoitamatta. Onko todella selvitetty entisen hallin kunnostamis- peruskorjausvaihtoehto? Muualla maailmassa on satoja vuosia vanhoja kylpylöitä, ei niitä rakennella 20 v. välein uusia. Mikäli uusi halli on välttämätön, sen paikka ja toteuttamistapa pitää vielä miettiä, kaupungin virkamiesten omana työnä. Turhan isoa ja kallista ei pidä tehdä. Halli on tehtävä kaupunkilaisille eikä turisteja varten. Vuokatissa (sijaitsee 30km Kajaanista) on rakennettu jo turisteille.
Kouluista joihin ei riitä oppilaita, voi opetustoiminnan lakkauttaa. Voi miettiä, voiko tällaisilla kouluilla sitten jatkaa jotain muuta toimintaa.
Kulttuuripalveluita kuten esim. kaupunginteatteri, ei pidä ajaa alas/supistaa / lakkauttaa, se on lopun alkua. Niistä ei synny merkittäviä säästöjä, todellinen vaikutus on päinvastoin myös kaupungin taloudelle negatiivinen mikäli toimintaa supistetaan. Veronmaksajat käyttävät kulttuuripalveluita myös Kajaanissa.
Oulujärven ylitystiestä puhuminenkin ja sen valmistelu pitää unohtaa, täysin turha hanke, kuka sitä todella tarvitsee? Olemassa olevat tiet pitää saada kuntoon ja pitää kunnossa, erityisesti kevyen liikenteen turvallisuus on huomioitava.
Onko kaupungin tuottamien palveluiden järjestämisessä tehostamista? Epäilemättä on. Ja tämä ei tarkoita yksin henkilöstön vähentämistä vaan toiminnan todellista tehostamista. Henkilöstön johtamisessa, motivoinnissa ja työn järjestelyissä toiminta täytyy saada siirrettyä tälle vuosisadalle.
8. Veroäyri kiireesti ylöspäin. Vaikka siitä menee toistaiseksi suuri osa maakunnalle, niin jäähän siitä sentään miljoonia. Näin kaikki kuntalaiset ovat tulojensa mukaan maksamassa lamaa.
9. Onhan Kajaanilla tulojakin mm. huomattava metsäomaisuus, jota myydään vuosittain merkittäviä määriä SUORAAN UPM:LLE kysymättä muilta tarjouksia ollenkaan ? Kuinka tässä voi kilpailu toteutua ja saada puulle parhaan mahdollisen hinnan ? Ilmeisesti joskus aikoinaan Kajaanin Kaupunki ja UPM ovat tehneet sopimuksen raakapuun myynnistä.
Tätä sopimusta on syytä tarkistaa ja NOPEASTI, sillä onhan suunnitteilla mm. Pöllyvaaran hakkuut n. 5 000 m3.
Ainakin muualla kunnat, kaupungit, seurakunnant ymv. julkisyhteisöt KILPAILUTTAVAT AINA MYYDYT LEIMIKOT JULKISESTI ja saavat täten varmasti parhaan hinnan !!!!
TÄSTÄ SAADAAN VUOSITTAIN JO LISÄÄ TULOJA KAUPUNGILLE KYMMENIÄ TUHANSIA EUROJA !!! KUKA JA KENEN VASTUULLA ON NYT PUUKAUPPOJEN TEKO JA KENEN MANDAATILLA ? MITEN KILPAILUTUS HOITUU ?????
10. Lasten ja nuorten asioissa ei kannata lähteä säästölinjalle. Kuurnan nuokkari kannattaa pitää auki tai kohta nuoret ovat pahan teossa, koska heillä ei ole muuta paikkaa minne mennä. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota, eikä tehdä tyhmiä lakkauttamispäätöksiä.
Säästöä kaupungille syntyy, kun aletaan karsia johtoportaiden turhia menoja sekä aletaan kierrättää mm. tavaraa jatkuvan uuden hankkimisen sijaan. Tässä saa köyhät niukistella, joten sama linja myös "rahamiehille". Tätä kautta syntyisivät myös suurimmat säästöt, kuin se että köyhiltä rokotetaan tuhkatkin pesästä.
Tapahtumista/menoista voidaan hieman nipistellä, kun aletaan suosia paikallisia esiintyjiä sekä järjestäjiä.
Kierrätys kunniaan! Turhat "pikkupomot" oikeisiin hommiin!
Laitetaan turhat kulut kuriin niin alkaa niitä säästöjä tulla, mutta tätä ei tarvitse kostaa lapsille, koska he ovat kuitenkin tulevaisuus.
11. Esitän pienen, mutta mielestäni toteuttamiskelpoisen idean lisätulojen saamiseksi Kajaanin kaupungille.
Olen itse vuosia käyttänyt Kajaanin kaupungin tuottamaa palvelua, jossa lumenaurauksen yhteydessä poistetaan omakotitalon portin pielestä lumet. Palvelu on hyvä ja se maksaa melko lailla vähän, muistaakseni 5 – 7 euron verran per kerta. Olen kertonut palvelusta monelle omakotiasukkaalle ja useimmat eivät ole ikinä kuulleetkaan moisesta palvelusta. Epäselvää monille myös on, mistä sellaista palvelua voi tilata. Uskon että markkinoimalla palvelua, käyttäjiä tulisi merkittävästi lisää ja portinpielien aurauksesta voisi syntyä kaupungille kannattavaa liiketoimintaa. Samalla tietysti kaupungin tarjoama palvelu paranisi. Minulla ei ole käytettävissäni mitään lukuja, kuinka paljon palvelua käytetään tai paljonko potentiaalisia asiakkaita on, mutta heitän omalla liikemiesvaistollani seuraavan laskelman: Oletan että palvelu maksaa 7 euroa per kerta. Arvioin että yksi traktori ehtii putsata 25 portinpieltä tunnissa, siis tuntituotto on 175 euroa. Käsittääkseni traktorin tuntityö on huomattavasti halvempaa. Mainoskampanja (A5) kaikkiin omakotitaloihin, painatus- ja jakelukuluineen maksaa n. 1.000 euroa, eli se ei ole tässä ongelma. Mainoksessa kerrottaisiin mistä numerosta tai sähköpostiosoitteesta voi tilata palvelun. Nythän traktoriaurausta on tehty vain nk. tiekarhun toimien jäljiltä. Uskon että moni asukas olisi valmis tilaamaan palvelun myös lumenaurauksen jäljiltä, joten työtä ja tuottoa olisi tarjolla täten vielä enemmän.
12. Säästökohteita: Kajaanin kaupungin luottamusmiesten kokouspalkkiot ja matkakorvaukset pois, seminaarit yms. sekä luottamusmiesten että virkamiesten osalta keskitettävä Kajaaniin. Tarvittaessa virkamiesten kokoukset hoidetaan videoneuvotteluna kollegojen kanssa; kyseessä on kaikkien kajaanilaisten yhteiset talkoot ja kaupungin johdon on hyvä näyttää esimierkkiä sekä alaisilleen että kaupunkilaisille.
13. Mistä Kajaani säästää?
- Valtuuston/hallituksen kokouspalkkioista
- Kaupungin työntekijöiden palkoista
- Valtuuston/hallituksen mahdollisista matkakuluista/palkkioista
Näistä ylläkin mainituista menoista, joihin yleensä ei kajota.
14. NOSTAKAA IHMEESSÄ SITÄ VEROÄYRIÄ!!!!!! Vain tällöin säästötoimet kohdistuvat kaupunkilaisille edes joten kuten tasapuolisesti. On kohtuutonta, että vain joidenkin alueiden ihmiset joutuvat maksumiehiksi. Peruspalveluihinkaan ei tällöin tarvitsisi koskea koko Brunoun listan voimalla. Kukaan työssäkäyvä ei edes huomaa veroäyrin korotusta! PS. MAKSATTAKAA LASKU MINULLA, ÄLKÄÄ MINUN LAPSILLANI!!!!!
15. Leikataan päällikkötason virkamiesten palkkoja 5 % ja poistetaan päällekkäisyyksiä (= vähennetään byrokratiaa), pudotetaan uuden kaupunginjohtajan palkka samaan kuin Vähämaalla, lakkautetaan Vuolijoen kunnan (joutilaat!) päällikkötason virkamiesten virat eläköitymisen avulla, ei jatketa pakolaisten ottamista, lisätään kansalaisten palveluita eikä supisteta niitä, seuraus: työpaikkoja & mahdollisia paluumuuttajia, lisätään perhepalveluita = lapsiystävällinen kaupunki, seuraus: paluumuuttajia, lisätään uusille yrityksille tarjottavaa tukea esim. vuokratuen muodossa, seuraus: uusia yrityksiä: seuraus: uusia työpaikkoja. Jätetään KaVo, lämpölaitos & Kainuun Energia myymättä, seuraus: hinnat kohtuullisiksi eikä olla riippuvaisia ruotsalaisista, seuraus: tyytyväisiä asukkaita. Jos kaukolämmön hinta hirvittävästi nousee (toinen 40 % nousu), niin ainakin meidän taloyhtiömme ryhtyy miettimään muita lämmitysratkaisuja, seuraus: asiakkaat vähenee & kaukolämmön hinta nousee entisestään.
16. Palkkansa Helsingistä saavana haluan ottaa kantaa tervehdyttämisohjelmaan. On käsittämätöntä että talous on saatu rapakuntoon on ollut hyviä vuosia takana. Kajaanin kokoinen kaupunki ylläpitää valtavaa kulttuuritarjontaa teatteria, Routaa, Sissilinnaa ym, iso osa tarjonnasta on puoliilmaista eli keski-ikäisille tarjotaan palveluita, joista he voisivat maksaa kunnolla. Koulutustarjonta ammattikorkea esim.aivan ylimitoitettu eli taas keski-ikäiset haluavat harrastaa opetusta hyvillä palkoilla. Kainuun Etu saa valtavaa tukea silti yritystoiminta Kainuussa aivan lapsenkengissä lähinnä harrastustoimintaa ja matkailua yrittäjät osaa varmaan tehdä itsekin jotakin eipä oo saatu muuttoliikettä hillittyä joka vuosi lähtee vajaa tuhat asukasta pois missä on se vetovoima jota aina kehutaan, sitä kulttuuria kuluttaa se sama joukko, mistään muka ei saa ottaa pois, naurettavaa. Lasten ja nuorten eteen lisää panostusta ei keski-ikäiset aina edelle. Tästä ei muuten tule mitään jos ei tehdä mitään uhrauksia,veroja ei saa korottaa, jotta voidaan säilyttää entiset luutuneet rakenteet. Tästä ei pidä liian vaikeaa. Lisää ehdotuksia annetaan.
17. Lopettakaa ne lumien ja hiekkojen edestakaisin kuskaamiset raatihuoneen torille ja keskustaan kaiken maailman kilpailuja varten. Eipä huvita maksaa noin turhanpäiväisestä hommasta verona
18. En voi ymmärtää näitä kaupungin säästötouhuja. Miksi ihmeessä teidän pitää sulkea kyläkoulut??? Ja teatterin avustuksia ette ole edes valmiita leikkaamaan??? Asumme Paltaniemelllä ja jos koulussa olisi oppilaspula sulkemisen ymmärätäisi, mutta kun kylällä lapsia riittää niin siitä ei ole kysymys. Jos keskustassa on kouluissa tilaa niin laittakaa sieltä yksi koulu kiinni. Aivan sama keskustan lapsille kulkevatko Keskuskouluun tai Teppanaan, ei koulumatka siitä niin paljon pitene. On kerrassaan epäreilua on jos sivukylien lapsia rankaistaan siitä että keskustassa on tyhjiä tiloja.
Paltaniemellekin on paljon nuoria rakentanut toiveikkaana että lapset pääsisivät pieneen ja mukavaan kyläkouluun (jossa aivan varmasti on turvallisempaa ja helpompaa aloittaa koulutie kun isossa kaupunkikoulussa), mutta nyt te olette tuhoamassa nämä haaveet. On niin väärin, että että maaseudulta viedään ne viimeisetkin palvelut. Leikatkaa teatterilta ja kaikenmaailman tanssiryhmiltä. Ne ovat ylimääräisiä humputuksia, joita ilman jokainen voi elää. Sitä paitsi on kai sitä jo tutkittukin ettei kyläkoulujen lakkauttamisesta tulevat säästöt ole niin suuria, kuljetuksiin menee suuri osa. Siis nyt järki käteen ja koulut pois sieltä säästölistalta. Muuten taitaa oppilaat vähentyä entisestään kun lapsiperheet pakkaavat laukkunsa ja jättävät tämän kurjuuden. Kyllä niitä kyläkoulujakin vielä muualla on. Sinne siis jos täällä ette tee oikeita päätöksiä.
19. Tervehdys ja kiitokset kaupungille, että olette avanneet avoimen keskustelun meille kaupunkilaislle. Säästöihin on suhtauduttava maltillisesti, koska samaan aikaan Kajaania on myös kehitettävä. Kaupunki tarvitsee Kaukametsään kokous- ja konserttimatkailijoita. Siten kaupungin arvokkaat tilat saadaan tuottavaan käyttöön. Eikä maksuja tarvise nostaa nuorilta, joiden määrä vähenee Kajaanissa. Uimahallin rakentamiseen varattu opetusministeriön rahoitus on sidottava mahdollisimman pian rakentamisseen.On muistettava että aina kun virkamiehet ja politikot muuttuvat myös sopimukset voivat muuttua. Kajaanikin voi jopa menettää uimahalliin suunnatun op:n avustuksen, kun venkoilee tarpeeksi. Uimahallin rakentaminen pitäisi käynnistää niin pian kuin mahdolista pesäpallokentän paikalle. Sen voisi yhdistää jääkiekko- ja Kajaanin kaupungin tapahtuma areenaksi. Keskellä kaupunkia se tuo elämää muuten niin hiljaiseen Kajaaniin. Nykyisen kaupunginjohtajan kv. suhteet on myös hyödynnettävä. Ajotestausta myöten. Kaupungin ilme kaipaa markkinointia. Me tarvitsemme imagon nosto kampanjan. NYT ON AIKA TOIMIA. Kouluverkko selvitys on paikallaan. On vain muistettava että pohjoisen Kajaanin maaseutukoulut eivät tuo rittävästi säästöjä. Ehdotukseni onkin, että lehtikankaan suunnalta lopetetaan kaksi koulua ja rakennetaan yksi uusi tilalle. Koulut voisivat muutenkin erikoistua Kajaanissa. Itse muistelen vielä sitä luma(luonnontieteet-matematiikka)kouluvaihtoehtoa. Kajaani on saatava houkuttevaksi koulutuspaikkakunnaksi. Linnansilta on suljettava- kävelykaduksi. Rahoitusta on haettava ministeriöistä. Tarvitsemme uudenlaista tapaa toimia ja tarttua asioihin. Kajaanin kaupungissa on paljon osaamista ja sen hyödyntäminen on nyt otettava käyttöön. Ammattikorkea voi myös ryhdistäytyä ja laatia suunnitelmallisen etenemisen tulevaisuuden oppilashankintaan. Päättäväisellä ja määrätietoisella mallilla oppilaitos menestyy. Kajaani myös kehittyy. Kenties vielä sijoittuvat töihinkin täällä. Kaupunki tarvitsee naisjohtajia, jotka tarttuvat toimeksi. Kajaani menestykseen !
20. Lopetetaan uuden vuoden ilotulitukset ja laitetaan keskustaan ja lähiöihin ilotulituskielto. Olisi mukava nauttia uudesta vuodesta rauhallisimmalla tavoilla.Lopetetaan kaikki mukulakivikatu- ja piharakennelmat ja rakennetaan asfaltista. Ne ovat turvallisempia ja helpommin kuljettaviakin esim. pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenvaunuilla. Säädetään tarkemmin kaupungin katu- ja urheilupaikkojen valaistusta ja säästetään energiaa siten.
21. Kainuun Etu Oy:n projektiautomaattia säädetään siten, että yhtiöltä poistetaan mahdollisuus itse päättää jatkossa käynnistettävät uudet projektit. Jokaiselta uudelta hankeelta edellytetään kuntien etukäteissuostumusta omarahoitusosuuden käyttämiseen, jolloin myös hankkeiden hyödyllisyys kunnan kannalta on parempi.
22. - Ei YHTÄÄN maahanmuuttajaa enää Kajaaniin kaupunkiin!! Kalliiksi on tulleet ja tulevat! - KELLOKORTIT kaikille kaupungin työntekijöille! Huomattava säästö kaupungille! Yhteisissä palveluissa, esim. kirjasto aukioloja voi lyhentää /"muokata". Vanhuksien terveydenhuoltosta ei voi enää säästää!! NUORET (teini-ikäiset): meidän tulevaisuutemme nuorissa! Nuorten paikat säilytettävä ehdottomasti, jos ne lakkautetaan, missä nuoret viettävät aikaansa... kadullako...tulee kalliiksi, meille kaikille Kajaanin kaupungille ja vanhemmille!!
23. Kajaanissa on lukematon määrä ammatinharjoittajia ja pienyrittäjiä, joille liikunta- ja kulttuurisetelit eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Ehdotan, että nämä edut tulevat vähennyskelpoiseksi. Uskon,, että näitten palveluiden käyttö lisääntyy huomattavasti ja omalta osaltaan lisäävät kaupungin tuloja.
24. Sivistystoimialalla varhaiskasvatus on vuosien ajan ylittänyt budjetin lakisääteisin perustein. Ehdotan päivähoidon yksityistämistä ts. yksityisten päiväkotien perustamista ja nykyisten kunnallisten päiväkotien yksityistämistä. Todelliset yksityistämismahdollisuudet tulisi selvittää ja päivähoidon henkilöstölle tulisi antaa mahdollisuudet jatkaa yksityistetyissä päiväkodeissa. Päivähoitolaki mahdollistaa yksityistämisen ja sitä tulisi aktiivisesti tukea. Kaupunki valvoo jo olemassa olevia yksityisiä päiväkoteja Kajaanissakin ja yksityisissä päiväkodeissa koulutettu ja ammattitaitoinen henkilöstö tarjoaa laadukkaita päivähoitopalveluita. Päiväkotien yksityistämisen myötä sivistystoimiala saisi pysyvät säästöt aikaiseksi. Samalla kajaanilaisten päivähoitopalvelut säilyisivät laadukkaina edelleen.
Varhaiskasvatuksen johtoportaassa on esimiestehtävissä lukuisa joukko erilaisia toimialajohtajia, päälliköitä,ohjaajia ja koordinaattoreita. Varhaiskasvatuksen johtamisorganisaatiota ehdotan kevennettäväksi ja selvitettäväksi miten tarpeellisia lukuisat esimiehet ovat. Virkajärjestelyjen kautta voinee varhaiskasvatuksen johtoportaasta vähentää tehtävänimikkeitä.
Teknisen toimialan työn tehokkaampi organisointi tai koko toimialan ulkoistaminen.
Kaikki kulttuurilaitokset liikelaitoksiksi kaupungin tuen ulkopuolelle. Kultturiyhdistysten kaikkien tukien lakkauttaminen ja yhdistyksille kaavaillun tuen kohdistaminen riutuvaan lasten perusopetukseen.
Runoviikon lakkauttaminen tai lyhentäminen kaksi-kolmepäiväisiksi ns. runopäiviksi.
Virka- opinto ja koulutusmatkojen sekä kokouspalkkioiden ja koulutuskorvausten jäädyttäminen nolla- linjalle määräaikaisesti.
Mamsellin palvelujen hinta-laatusuhteen tarkistus ja muiden vaihtoehtojen selvitys.
Kautta koko kaupungin organisaation johtoportaan töiden tarkka määrittely ja johtamisorganisaation keventäminen.
Maahanmuuttajapalvelut mahdollisuuksien mukaan EU / ESR rahoituksen piiriin.
Veroprosentin korotus.
25. Kaikkien Kainuun kuntien tulee siirtää loputkin toiminnot maakunnan hoidettavaksi. Yhteinen hallinto tuo säästöjä. Jos kaikki toiminnot ovat samaa organisaatiota (siis maakuntaa), poistuu nykyinen järjetön sisäinen laskutus kokonaan. Lisäksi kunnat(myös Kajaani), joilla on nyt yhteisiä opettajia lukion ja peruskoulun kanssa, voivat samassa organisaatiossa (siis maakunnassa)toimia joustavasti ilman nykyistä kahtia jakoa. Puhumattakaan siitä työmääräsäästöstä, mikä kuluu nykyään siihen mitä maakunnalle tulisi maksaa ja mitä ei!
Selvitysmiehen on rohkeasti myös linjattava, mitä virkamiehiä tarvitaan ja mitä ei. Hallinnossa on ylimääräistä, koska Vuolijoen ja Kajaanin yhdistyminen ei tainut vähentää yhtään henkilöä kaupungin palkkalistoilta?
Näillä em. toimimilla taataan, että pienet lähikoulut saavat toimintarauhan ja tulevaisuuden toivomme saavat turvallisen lapsuuden lähikouluissaan. Niissä ei saa säästää enää yhtään!
26. Kyllä nyt täytyy olla rohkeutta puuttua teatteriin. Esityshän ei vie teatteria kokonaan pois Kajaanista, vain alueteatteri jouduttaisiin purkamaan. Nyt teatterin tuki on niin suuri että ihmiset eivät sitä ymmärrä 1,5 milj. e/v eli 40 e/asukas/v. Kyllä tänne muuttaja katsoo ennemmin sitä millaiset ovat lapsille harrastusmahdollisuudet ja koulupalvelut kuin millainen teatteri on. Esitys lakkauttaisi useita täysiä ja toimivia kyläkouluja. Sen ymmärtää jos koulu lakkaa lasten puutteeseen mutta siitä nyt ei ole kyse kaikkien lakkautettavien koulujen kohdalla. Valitettavasti useamman perheen olen miettinyt lähtemistä eteläsuomeen jos pieni turvallinen koulu lakkaa. Tätä ei tieten moni usko mutta kyllä monelle pieni koulu alaluokkien kohdalla on elämisen laatua josta ei haluttaisi luopuaja jos esim. työ ei pidätä niin mikäpä siinä, kohti sellaista paikkakuntaa missä tämä kriteeri täyttyy.
27. Henkilöstön määrää vähennettävä, töitä yhdistelemällä. Osa palvelu tuotannosta yksityistettävä - työn tuottavuus paranee. Käyttötalouden menoja leikattava 2010-2016 vuosittain 3-5 %. Yhteistyötä lisättävä kolmannen sektorin kanssa.
28. Kajaaanin kaup.hallituksen ja valtuuston seminaarit paikallisiin tiloihin, tutustumismatkat ja kokouspalkkiot pois, ystävyyskaupunki vierailut pois toistaiseksi, Otanmäen palvelut minimikustannuksin. Nuorisotoimintaa, terveyspalveluja ja kirjastoa tuettava edelleen.
29. Jos ei ole rahaa, ei ole varaa sirkushuveihin: Ensimmäiset säästökohteet teatteri, elokuvateatteri, konsertit, urheilu (ei lasten ja nuorten liikunta).
30. Peruspalvelut on turvattava. Lapsilla oikeus käydä turvallista lähikoulua. Kouluista ei saa säästää! Kuntalaisille turvattava terveydenhoito.
Säästöt: Päivähoitoa vain niille jotka oikeasti tarvitsevat hoitopaikkaa (ei lapset hoidossa kun vanhempi kotona). Tiukempi pakolaispolitiikka. Kulttuurimenoja karsittava etenkin teatteri, taidemuseo, museo, pienen joukon harrasteita ei saa tukea tärkeimpien asioiden kustannuksella (esim koulutus).Valtiolta rahaa suunnata kuntiin.
31. Olemme Paltaniemellä asuva perhe. Kaksi vanhinta lastamme ovat saaneet käydä koulua Paltaniemen koululla. Nyt Paltaniemen koulua ollaan lakkautamassa v. 2010. Tällä hetkellä koululaisia on 33 mutta oppilasmäärä on kasvussa. Parin vuoden päästä oppilasmäärä kohoaa yli 40 oppilaan. Koulua on remontoitu vuosien mittaan siten, että muutama vuosi menee ilman korjaustarpeita. Parhaillaan koulun kattoa ollaan korjaamassa. Putkistot ja ilmastointi on myöskin vastikään uusittu. Paltaniemi on kylänä niin "tiivis", että oppilaskuljetuksia ei juurikaan tarvita. Jos koulu lakkautetaan, oppilaat joudutaan kuljettamaan keskustan kouluihin. Ei tämäkään kuljettaminen ilmaista ole. Säästöihin on laskettu kahden opettajan ja kouluavustajan palkkakustannusten säästäminen. Opettajat ovat virkasuhteessa Kajaanin kaupunkiin. Heidät siis jouduttaisiin sijoittamaan jollekin toiselle koululle. Mikä säästö siitä tulee??? Lisäksi koulu on kylällä ainoa isompi kiinteistö jossa kyläläiset voivat kohtuukustannuksin kokoontua, siis eräänlainen kylätalo. Paltaniemen koulu on Kainuun vanhin toiminnassa oleva koulu. Viime vuonna vietettiin koulun 125-vuotisjuhlia. Tälläkin luulisi olevan jotain painoarvoa päätöksiä tehtäessä. Ja kuinka turvallista pienen koululaisen onkaan aloittaa koulunkäyntinsä tällaisessa koulussa. Kaikenkaikkiaan perusopetus ja terveydenhoito ovat niitä asioita, joista ei tule säästää. Ne ovat kaupunkilaiselle sitä "peruskauraa", jota ilman ei tulla toimeen. Sen sijaan esim. teatterin tukeminen on turhaa. Noin 1,5 miljoona euroa/ vuosi!!!! Ilman teatteria ym. kulttuurihömppää ihminen kyllä pärjää. Jos oikein kovasti tekee sitä mieli niin Oulusta ja Kuopiosta löytyy siihen himoon lääkettä. Mielestäni paras tapa helpottaa kaupungin ahdinkoa olisi korottaa veroäyriä, silloin säästöt kohdistuisivat tasapuolisesti kaikille veronmaksajille. Hullun hommaa panna vain Kajaanin kaupungin palkkalistoilla olevat hoitamaan talous tasapainoon.
32. Kajaanin kaupungin tulee huolehtia lakisääteisistä peruspalveluista ts. sosiaali- ja terveyspalveluista. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Vuolijoen alueella asuvat ja veroja Kajaanille maksavat asukkaat saavat tasavertaista kohtelua ja palvelua kuin Kajaanin kaupungin alueella asuvat ihmiset.
Huomattavia säästöjä saadaan, kun vähennetään tukea kulttuurista. Teatterin täytyy tuottaa niin korkeatasoista ohjelmaa, että se kannattaa ilman yhteiskunnan tukea. Kaukametsä ja Kaukametsän opisto kalliine rakennelmineen ja ylimitoitettuine henkilöstöineen on raskas taakka kaupungille. Kaukametsän toiminta suurennoslasin alle ja turhat palvelut pois. Myös yhdistyksiltä ja urheiluseuroilta tuet pois. Jokainen ihminen pystyy kuntoilemaan ja urheilemaan ilman tukea, mikäli motivaatiota riittää oman kuntonsa ylläpitämiseen. Urheiluseurojen tukea käytetään väärin ja sitä käytetään urheilevien nuorten ja myös heidän varakkaittensa perheiden reissutoimintaan.
Henkilöstöä on Kajaanin kaupungilla liikaa. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta esim. ammattikorkeakoulu ilmoittaa jatkuvasti avoimista työpaikoista. Varsinkin toimistoväkea pienessä koulussa on aivan ylisuuri määrä. Lähes joka opettajalle löytyy oma konttoristi. Mitä tämä porukka tekee, joten olisi aika järkiperäistää tehtäviä. Ammattikorkea on Kajaanille oikea rahasampo, jota tuetaan aivan liikaa.
Mikäli henkilöstöä halutaan pitää kaupungin palkkalistoilla, niin työmäärään suhteutettu palkka eli palkanalennus tai palkkaus on sen mukainen, mitä henkilö saa aikaan ja miten ihminen hoitaa asiakaspalvelutehtävänsä. On muistettava, että kajaanilaiset veronmaksajat maksavat heidän palkkakulunsa.
33. Olen huolestuneena seurannut keskustelua koskien kulttuurimäärärahojen supistamista. Näin entisenä kaupunkilaisena, joka harkitsee vakavasti muuttoa takaisin, en voi uskoa korviani, kuinka julmalla kädellä kaupunginteatterilta sekä kulttuuriosuuskunta G-voimalta runnotaan pois avustuksia.
Teatterielämä ei ainoastaan Kainuussa ole valovoimaista, maan parasta. Se toimii myös, eritoten kulttuuriosuuskunnan ja harrastajateatterin toimesta, pedagogisena kasvattajana kasvavalle nuorelle. Kuluneena vuonna järjestetty Ydin-hanke sai piiriinsä tuhansia kainuulaisnuoria, Kajaanin Harrastajateatteri mobilisoi niin ikään vuosittain satoja nuoria koulutukseen sekä ilmaisutoimintaan. Avustusten leikkaaminen tai pienentäminen merkitsisi pienempiä mahdollisuuksia osallistua toimintaan - tai, pahimmassa tapauksessa, koko toiminnan lakkautumista.
Tavatessani uusia ihmisiä minulta usein kysytään, mistä olen kotoisin. Kun vastaan olevani kajaanilainen, poikkeuksetta jokainen mainitsee: "Ah, kajaanilainen. Siellähän on ne teatterit! Pitää joskus käydä siellä." Muun maan silmissä Kainuu on yhtä kuin vireä kulttuurielämä. Tunnen monia paljasjalkaisia eteläsuomalaisia, jotka niin ikään pohtivat Kajaaniin muuttoa - juuri kulttuurin tähden. Kulttuuri on Kainuun sydän, matkailuvaltti!
Näen silmissäni hedelmät, jotka tulevina vuosina istutetaan. Kolmenkymmenen vuoden päästä Kajaani vilisee luovia, ilmaisuvoimaisia, rohkeita päätöksentekijöitä ja Kainuusta on kasvanut Suomen todellinen sydän. Innovatiivisesta maakunnasta on ponkaissut maailmalle ja takaisin monen alan huippuosaajia. Kajaani voi hyvin.
Tämä hedelmä edellyttää vain sitä, ETTEI kulttuurimäärärahoja supisteta! Kajaanin Harrastajateatterin toiminta on turvattava. Tässä on kyse suuremmasta, kuin äkkiseltään arvaisi. Emmehän toki halua, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua Kainuu tunnetaan ainoastaan kadonneen kulttuurin kuntana, ränsistyvänä ja ukkoutuneena kyläpahasena?
34. Mielestäni kulttuurista ei saa leikata. Sillä kaikki mikä luetaan kulttuuriksi, taiteet, musiikki, teatteri.. Ne kaikki tuovat ihmisten arkiseen elämään ripauksen taikuutta, mahdollisuuden irtautua paikkapaikoin synkästä elämästä. Kulttuuri avaa ovia, se selventää ajatuksia, saa nauramaan, itkemään, yhdistää ihmisiä ja auttaa näkemään asioita joita ei ehkä muuten näkisi. Elämä on vaikeaa, mutta pitääkö siitä tehdä vieläkin vaikeampaa?
35. Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset ovat täysin tuulesta temmattuja lukujen suuruuksissa ja ennen kaikkea epätasa-arvoisia. Toisilta 3%, toisilta 13%, toisilta 100%, toisilta ei mitään? Miten ihmeessä voidaan edes ehdottaa kaupungin tärkeintä kulttuurista nuorisotyötä tekevän Generaattorin lopettamista? Onko niin, että Kaukametsästä ei leikata juuri mitään siksi, että Brunou itse on musiikin ystävä? Perusteluja päätöksille! Tasa-arvoisuutta!
36. Leikkausehdotus: Kaukametsän kongressipuoli lihoiksi. Talo on epäkäytännöllinen ja vajaakäytössä. Miksi maksaa seinistä!
37. Säilyttäkää ihmisten työpaikat ne ovat kultaakin kalliimpia, jos haluate ihmisten asuvan kajaanissa. Realisoikaa kaupungin omaisuutta myykää metsä palstoja, niin kuin aikaisimmin . Ja kyllähän isokenkäiset virkamiehet tulevat toimeen pienemmälläkin palkalla,kuten me duunarit.
38. Säästää voi opettajia lomauttamalla myös lomiensa aikaan,heidänkin kortensa kekoon!Tai liittonsa päivärahalle norm.lomapvmäärän jälkeen.Kokouspalkkiot,päivärahat ymts. vuodeksi pois;nähdään kuka tekee valtuustotyötä vain rahasta?Kaupungin kaikki johtaja ja päällikkönimikkeillä olevat 2kk:n lomautus.Maahanmuuttajien ylimitoitetut palvelut syyniin.katuvalojen polttoa rajoitettava varsinkin kesäkk:n aikaan;aina ei taida hämäräkytkimet pelata järkevästi.Teatteri lipputuloillaan pyörimään;sehän menestyy jos se kerran on niin hyvää ja kysyttyä.
39. Säästöistä puhutaan paljon, mutta ainakin yrittäjän silmin tulopuoli on aivan yhtä tärkeä. Keskustan alueen pysäköintiautomaatteihin ei pysty maksamaan niin paljon pysäköintiaikaa kuin asiakas haluaa - miksi ihmeessä? Eikö olisi huomattavasti tuottoisampaa antaa asiakkaan maksaa itse arvioimansa pysäköintiaika ja jos pysäköintipaikka vapautuu aikaisemmin, niin seuraava maksaa samasta paikasta uudelleen. Näin pysäköintimaksun tuotto paranee ja asiakkaat voivat asioida rauhassa keskustan alueen yrityksissä ilman parkkisakon uhkaa. Tänäänkin eräs nainen juoksi kesken kampaamopalvelun, kaapu päällä ja hiukset keskeneräisenä laittamaan lisää rahaa, koska ei pystynyt kerralla maksamaan tarpeeksi pitkästä ajasta. Useat muutkin ovat kanssani tästä asiasta keskustelleet. Myöskään Nextpark -järjestelmän ei pysty haluamaansa aikaa etukäteen maksamaan - eikö raha kelpaakaan kaupungille? Pahin tilanne on, jos asiakasta palvellaan hyvin ja tällä välin pysäköintiaika loppuu ja asiakas joutuu maksamaan sakon. Muuttakaa pysäköintimaksumahdollisuus välittömästi - ja kaupungin kassa kilisee, samalla keskustan yrittäjien asiakkaat saavat asioida liikkeissä kelloa vilkuilematta. Tässähän voittavat kaikki osapuolet !!!
40. Säästöistä. Sen tanssijan lehdessä esittämä ajatus tasaprosentista on minusta hyvä ja kannatettava. Ainakin leikkausten tulisi kohdentua tasapuolisesti eri toimijoille. Se loisi henkeä. Kaikilla aloilla ja kaikissa organisaatioissa.
41. Minun mielestäni matkakorvaukset pois kaupungin työntekijöiltä, "kainuu" autoilla kulkua lisättävä, etteivät seiso parkkipaikoilla. Eihän tavallinenkaan työn tekijä saa työmatkoihinsa kaupungin rahoja vaan omassa henkilökohtasessa verotuksessa ne saa vähennettyä. Mikäli omalla autolla kuletaan maksut tehään ite ja vähennetään omassa verotuksessa matkakuluina. Kokouspalkkiot voi aivan hyvin puolittaa ja ylimeneviltä tunneilta ei makseta mitään, etteivät puhu niin paljon jonnii joutavia! Kaupungin johtajakaan ei tarvitse öky palkkaa, tuleehan sekin toimeen vähemmällä! Valtionavustuksia käytettävä paremmin hyväksi, ilotulitus pois, kaikki seurojen tuet ja teatterinkin tuet pois, katuvalot on kesällä aivan turhia ja talvellakin palavat pitkän aikaa vaikka on valosaa, eikö niitä saa säädettyä, kun kahtoo pihalle näkkeekö vai ei ilman valoja. Tontteja myyntiin haja-asutusalueella, halvat tontit vetää puoleensa vähän kauempaakin veron maksajia. Vuokra haja-asutusalueilla hieman alemmas, niin saadaan nekin tyhjillään olevat asunnot täytettyä. Veroäyriäkin vois hieman korottaa ennemmin kuin ruvetaan säästämään sieltä mistä ei saa säästää: lasten ja nuorten hyvinvoinnista, tuleviakin veronmaksajia on ajateltava. Kouluja vois muutamaan hyväkuntoiseen yhdistää, mutta ei kaikkia saa lakkauttaa mitä Brunoun listalle on merkattu. Entisen Vuolijoen alueelta ei saa lakkauttaa kahta koulua, tasa-arvoa kajaanilaisiin verrattuna. Home kouluja kajaanissa ei ruettaisi korjaamaan vaan jo ennestään hyvässä kunnossa oleviin kouluihin siirretään oppilaita. Vanhan Vuolijoen alueella on hyväkuntoiset koulut, eihän linja-automatka kajaanista tänne ole edes niin pitkä mitä meidän lapset istuvat jo nyt koulu matkoja linja-autossa, saatika sitten jos kouluja lakkautetaan. MIETIPÄ ITE LAITTAISITKO OMAN LAPSESI KULKEMAAN 70 KILOMETRIN KOULUMATKAN LINJA AUTOSSA??? joka päivä?
42. Kajaanin kaupungin tulee vahvistaa tulopohjaansa ottamalla koiravero käyttöön. Koiraverosta luovuttiin kauan sitten vedoten mm. siihen, että veron perimiskustannukset tulevat suuremmaksi kuin veron tuotto!!! Tätä en usko.
Koiranomistajien välinpitämättömyys koirien jätösten keräilyssä ei etene toivotulla tavalla. Omien havaintojen lisäksi asiasta olen saanut paljon palautetta. Erityisesti järjestyslain § 14, 2. ja 3. mom. rikkomuksiin ei puutu kukaan Kajaanissa. Jos koiran ulkoiluttajalle huomauttaa mom.3 asiasta (koiran ulosteet), saa osakseen vihanpurkauksia.
Alla on kopio järjestyslain 4 luku (lihavointi ja alleviivaus ovat allekirjoittaneen tekemiä)
Eläimet 14 § Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että _koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa. Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
43. Säästää voisi: kokouspalkkioista, puoleksi vain. Matkakorvaukset kokonaan pois. Teiden korjaukset, vain välttämättömimmät. Katuvalot kesäksi kokonaan pois, talvella ajastaa paremmin. Muutenkin ylimääräisten valojen käyttöä vältettävä, vähemmälläkin tulee toimeen. Kaikenmaaliman avustukset vedettävä minimiin. Ylimääräiset sihteerit, sihteerin sihteerit ja assistentit pois, ei suojatyöpaikkoja. Tontteja enemmän myyntiin ja kaavottaa lisää, eikä ylihinnoitella. Vuokra-asuntojakin lisää, ettei tarvii muuttaa paikkakunnalta. Pieniä nousuja palveluihin, ei älyttömiä, myös sairaala ja terveyskeskus. Uuden uimahallin rakennusta lykättävä, vanha saa luvan kelvata, kun onhan tuota mahdollisuus uida oulunjärvessäkin. Kirjastoauto on toimiva vaihtoehto kirjastoille, lisäystä keski kaupungillekin. Teatteri kiini jos ei tuu omillaan toimeen. Päällekäisyyksiä työajoissa vältettävä hoiva puolella ja terveyskeskuksissa, minimiin avustajat, käytetään pitkäaikaistyöttömiä, joihin saa avustuksia, jääpähän se rupattelu vähemmälle. Yksityistäminen yksi vaihtoehto. Jokaisesta uudesta lapsesta voisi maksaa "hammasrahaa" perheelle esim: 50 euroo, kannustaa muuttamaan paikkakunnalle ja tekemään lapsia ja pysymään kaupungissa, muuttoliikettä hidastettais. Koululaisten hammashoito toimivaksi, vois vaikka parikin paikkaa kerralla paikata, näin tulisi käyntimaksut pienemmiksi. Eläkejärjestelyillä väkeä vaihtoon, eikä jokaista virkaa ole pakko säilyttää. Otetaan päätöksissä varman päälle kaikki, ei tehä päätöksiä, joita selvitysmiehet selvittelee, kun alkaa eläke ikä häämöttää... Säästää ei saisi: Toimivissa kouluissa, lapset ei ole pelinappuloita politiikassa. Vanhustenhoidosta nyt ei enempää voikkaan säästää, muuten ne jää hoitamatta.
44. Talouden tasapainottamisohjelmaan kommentti: Kulttuuriavustukset puhuttavat kovin. Teatterin säästötavoitteisiin kommentoisin tavalla, joka on jo usein tullut esiin mediassa. Jokaisen yksikön tulee säästää, näin myös teatterin. Teatterin alueteatteritoiminnan kustannukset tulevat kuitenkin täysin kaupungin ulkopuolelta, joten siihen toimintaan ei mielestäni tule puuttua. Säästöt löytynevät liikelaitoksen sisältä muilla tavoin. Mielestäni veroäyrin korotus on hyvä ajatus.
45. Miten kaupunki voi säästää ja mistä?
Tässä Kajaania kohdanneessa erittäin vaikeassa taloustilanteessa tarvitaan totta kai säästötoimenpiteitä ja säästäminenhän on aina, myös vauraina aikoina, hyvä pohja talouden hoidolle. Itse yhtenä kaupungin työntekijänä ymmärtäisin kyllä tietyt, kohtuullisen pituiset palkattomat lomatkin eräänä keinona tasapainottaa kaupungin budjettia. Mutta yhtä lailla kuin säästötoimia, tarvitaan tällaisina aikoina sellaisia uusia avauksia ja ideoita ja visioita, jotka voisivat luoda Kajaanille uutta, valoisampaa tulevaisuutta ja sekä henkistä että taloudellista menestystä ja elinvoimaa. Tähän omaan listaani olen kirjannut sellaisia asioita, jotka voisivat nostaa Kajaanin talouden uuteen nousuun.
- OULUJÄRVEN KAUPUNKI. Tämä Kainuun Sanomien pääkirjoituksessa esitelty huima näky: että kaikki Kainuun kunnat Vaalaa myöten muodostaisivat yhden Oulujärven ympärille rakentuvan kaupungin, Oulujärven kaupungin. Näin Kainuun merestä tulisi kaupungin sisävesi. Oulujärveä ryhdyttäisiin kehittämään monipuolisesti ja ehdottoman ekologisesti matkailun, virkistyksen, kalastuksen ja muun toiminnan kannalta. Tähän liittyy suoraan myös oululaisen lääkärin ja kirjailijan Pekka Jurvelinin esittämä idea ja unelma siitä, että luonnonlohi saataisiin taas vaeltamaan Oulujokeen, vastavirtaan perinteisille kutupaikoilleen. Tästä unelmastaan hän kertoo kirjassaan Vaiettu joki.
- OULUJÄRVEN YLITYSTIE. Kannatan ylitystien rakentamista, kun se tehdään taiten ja ympäristöarvoja kunnioittaen. Tie lyhentäisi selkeästi matkaa Kajaanin tärkeimpään yhteistyökaupunkiin Ouluun. Se olisi yksi merkittävä maisemallinen nähtävyys ja matkailukohde Oulujärvellä. Sillan yhteyteen voitaisiin rakentaa venesatama, ravintola, majoituspalveluita ja muuta matkailuun ja virkistykseen liittyvää toimintaa. Ylitystiehen liittyen haluan sanoa, että nykyinen hallitus suhtautuu mielestäni törkeällä tavalla tähän Kainuulle tärkeään hankkeeseen. Kainuu pyysi hallituksen hyväksyntää tälle hankkeelle ja sai myönteiset lausunnot asianomaisilta Helsingin virkamiehiltä. Kuitenkin hallituksen asuntoministeri Jan Vapaavuori tyrmäsi rujolla tavalla ylitystieprojektin eikä suostunut ottamaan edes vastaan kainuulaisten lähetystöjä, vaikka asiaa häneltä useaan otteeseen tiedusteltiin. Ja samaan aikaan Helsinkiin on rakennettu ja rakennetaan metrotunneleita, uusi moottoritie Turkuun lukuisten tunneleitten läpi, Vuosaaren satama, uusia kehäteiden monitasoliittymiä, ja suunnitellaan tunnelia Itämeren ali Tallinnaan ja nopeaa rautatieyhteyttä Pietariin vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Pitääkö meidän kainuulaisten alistua tälläiseen härskiin sortopolitiikkaan? Ei todellakaan!
- METSÄT JA PUU. Puusta voi tehdä muutakin kuin vain keittää sellua. Voi tehdä bioenergiaa, huonekaluja, kerrostaloja, liikuntahalleja, kulttuuritaloja. Voi tehdä älypaperia. Miksi näitä asioita ei ole riittävästi tutkittu ja kehitetty? Suomalaisia suuria metsäyhtiöitä tuntuu kiinnostavan vain eukalyptuspeltojen rakentaminen Etelä-Amerikan sademetsiin.
- KOULU-UUDISTUS. Kajaanin yliopistokeskuksessa on professoreiden Timo Järvilehdon ja Pentti Hakkaraisen johdolla kehitetty aivan uusi näkemys lasten kouluttamisesta: uusi koulu, joka ei rakennu kilpailulle ja numeroiden metsästykselle, vaan lasten ja opettajien yhteistyölle ja todelliselle oppimiselle. Tämä koulu-uudistus on nostettava yhdeksi Kainuun kärkihankkeeksi. Kajaaniin on perustettava kokeilukoulu, jossa tätä uutta oppimis- ja opettamisprosessia voidaan käytännössä kehittää.
- YMPÄRISTÖNSUOJELU JA YMPÄRISTÖTEKNOLOGIA. Kainuussa on panostettava vahvasti ilmastonmuutoksen torjuntaan ja uuteen, ympäristöä säästävään vihreään teknologiaan. Mitä ympäristöteknologista tuotantoa Kajaanissa voisi olla?
- KAINUUN LÄHIRUOKAMALLI. Kainuussa on omaperäinen ruokakulttuuri ja täällä tuotetut elintarvikeraaka-aineet ovat huippulaadukkaita. Niitten ympärille on kehitettävä oma kainuulainen lähiruokamalli ja oma lähiruokalogo.
- KAJAANIN LINNA. Kajaanista puuttuu selkeä ja vetovoimainen, voisiko sanoa ykkösluokan matkailunähtävyys. Rohkenen sanoa, että mielestäni Kajaanin linnanraunioiden yli rakennettu maantiesilta pitäisi purkaa ja rakentaa rauniolinna ehjäksi niin hyvin kuin se nykyisin tiedoin voidaan tehdä. Entistetystä linnasta tulisi valtaisan kiehtova nähtävyys ja turistihoukutus Kajaaniin. Linnan ympärille voitaisiin rakentaa eri vuodenaikoihin soveltuvaa toimintaa, musiikkia, teatteria, historiallisia kuvaelmia, myyntikojuja, matkamuistoja, ravintoloita, kahviloita.
- KULTTUURISTA KÄRKIHANKE! Kulttuurityöstä on tehtävä yksi kärkihankkeista Kajaanissa ja Kainuussa. On turvattava kajaanilaisten ja kainuulaisten taideyksiköiden toiminta ja kehittäminen. Tutkimusten mukaan yksi kulttuuriin sijoitettu euro tuo 3-4 euroa kunnalle takaisin. Ja tähän voi vielä sanoa, että - myös tutkimusten mukaan - kulttuurin harrastaminen lisää ihmisen hyvinvointia ja jopa hänen elinikäänsä.
- BARENTS JA YHTEYDET VENÄJÄLLE. Kajaanista ja koko Kainuusta on pyrittävä vahvasti mukaan Venäjän Barentsin alueen luonnonvaroihin liittyviin hankkeisiin yhteistyössä Oulun läänin ja koko Pohjois-Suomen toimijoiden kanssa. Resursseista tämä Barents-yhteistyö ei saisi olla kiinni. Myös muita yhteyksiä ja yhteistyömuotoja Venäjän kanssa on samaten kehitettävä.
Tässä vain muutamia ensiksi mieleen tulevia ideoita ja lähtökohtia, joiden pohjalta Kajaanin kehityksen ja talouden voisi mielestäni kääntää nousu-uralle.
46. Missään tapauksessa alueteatteria ei saa lopettaa! Kevyemmän leikkausehdotuksen on riitettävä (ja sekin jo kohtuuton). Lakatkaa poliitikot ja virkamiehet jatkuvan riisumisen sijaan miettimään mistä saadaan rahaa eikä aina vaan sitä, mistä säästetään!!! Kuka haluaa asua kaupungissa, jossa ei tarjota mitään kulttuuria, mitään vapaa-ajan tekemistä, konsertteja, teatteria? Meillä on rikas kulttuuri, osaava teatteri ja paljon hyvää tekemistä nuorisolle sen parissa. On älytöntä alasajaa sellaista kruununjalokiveämme. Mistä muusta Kajaani tunnetaan kuin teatterista ja Runoviikosta.
47. Pienten ja vähän rahaa syövien kulttuurilaitosten kuten generaattorin täytyy pystyä jatkamaan toimintaansa kuten ennenkin. Generaattorin toiminta maksaa takuuvarmasti itsensä takaisin. Lukuisten positiivisten palautteiden ja tyytyväisten katsojien perusteella meillä on täällä jotain ainutlaatuista, mitä monelta pieneltä kunnalta puuttuu. Jos Kajaanin kaupunki haluaa ehkäistä nuorten poismuuttoa täältä niin ei generaattorin lakkauttaminen siihen ainakaan auta. Vähällä rahalla saa paljon mitä generaattorin toimintaan tulee...
48. Tämän palautefoorumin perusteella aika harva kuntalainen tietää, että NYT EI PÄÄTETÄ OLLENKAAN TERVEYSMENOISTA. Ne ovat maakunnan heiniä ja murheita, eivät Kajaanin! Tasaisesti kaikilta ja kannustusta pienille toimijoille!
49. Brunoun lista vesittyi kaupunginhallituksessa, päättäjiltä puuttui rohkeutta? Otetaanko tarvittavat säästöt nyt irtisanomisina ja lomautuksina - Peruspalvelut kärsivät siitä sitten tasaisesti - todella huono valinta tehdä näin!
50. Säästöt: teatterin henkilökunnan määrä puolitetaan, teatterin ohjelmistotason suunnitelmallinen nostaminen ja jos se ei onnistu, laitos suljetaan kokonaan, teknisen puolen suunnittelija/työnjohtoporras minimiin, Kauppakadun kävelykatuintoilu lopetetaan eli uusia suunnitelmia saati toteutuksia ei tehdä, toimistohenkilökunnan ajankäytön seuranta (puhelin/internet).
51. Nyt on parina päivänä silmiin pistänyt tuo tienvarsien ylen tarkka niittäminen. Ennen traktori ajoi mitä tieltä yletti, mutta nyt kun säästää pitäisi niin kolutaan kaikki ojan pohjatkin. Siistin näköistä tulee, mutta riittäisikö vähän vähempikin. Siis jos ei kokonaan lopeteta niittämistä niin ainakin välit pitemmiksi.
52. Brunoun selvitys oli melko hyvä ja ammattitaidolla tehty. Jormuan koulun ja Kirkkoahon koulun lakkauttaminen oli hyvä ajatus. Siihen olisi liitettävä ajatus koulupiirirajojen ylitys valintamahdollisuutena. Jos vanhemmat huolehtivat lapsen kuljetuksesta haluamaansa kouluun, kuljetukseen voisi saada ns. palvelusetelin siltä olin,kuin koulupiirijako ylittyisi. Lisäkuluja ei kertyisi. Esim.Kirkkoahon koulupiiriin kuuluva voisi käydä koulua Kuluntalahden koulussa, kun vanhemmat ovat siellä työssä.
53. Erillisiä nuorisotiloja ei ehkä tarvita, jos koti voisi olla paikka, ,jonne nuori saisi tuoda kavereita. Vanhempien suvaitsevaisuutta huudettava apuun! Lisäksi kiertävä nuoriso-ohjaaja ammatina voisi olla mielenkiintoinen ja näköaloja avartava mahdollisuus sekä nuorille, että vanhemmille. Tälle henkilölle voisi löytyä jopa palkan maksaja kolmannelta sektorilta.
54. Kotini on linnani. Apuvälineiden saatavuus ja käytön neuvonta helpottamaan elämistä kotona. Esim. Kuulon-, näön- ja liikkumisentaidon huolto. Ennalta ehkäisemään kuuro- ja näköhäiriöiden seurauksia sekä kaatumisia. Huolehditaan yhteyksien säilymisestä ympärillä olevaan elämään. Esim. Kittilän idea.
55. Kansanterveys kunniaan. Ennalta ehkäisytyö säännölliseksi.
56. Kuka liikahtaa? Sairaat ihmiset - olkaa siinä missä olette ja varmasti joku tulee hoitamaan. Esim. Vuolijoen näytteenottojonot ja lääkärin puute ovat vain johtajan, joka määrää työnjaon, puutetta. Lääkäri, terveydenhoitaja laboratoriohoitaja, teille ehdotan liikekannalle panoa, jolloin jonot loppuvat kerralla. (Lääkärikin osaa ottaa tavallisen näytteen.) Kokonaiskustannus on erilainen kuin että koko Vuolijoen väestö pannaan liikekannalle. Sairaaloissa laboratoriohoitajat menenät ottamaan näytettä potilaan luo ja lääkäri menee potilaan sängyn luo. Mistä ihmeestä olemme imeneet ajatuksen, että lääkäri ei osaa kävellä potilaan luo. Johtaja määrää, työntekijä liikkuu, sen jälkeen työtehtävät muotoutuvat työnjaon edellyttämällä tavalla. Ammattien reviiri murtuu ja päästään puhumaan asiasta. Kustannukset pienenee, uskokaa pois. Rohkeita päättäjiä tarvitaan.
11.8.2009
57. Palautetta kaupungin säästöohjelmaan. Varmaankin on niin, että yksittäisiä suuria säästökohteita voi olla vaikea löytää ja keksiä - olisihan ne jo muutoin käytössä. Mielestäni järkevää olisi satsata mahdollisimman paljon ennalta ehkäisyyn. En kannata esim. pallohallin alasajoa, sillä se on lapsille ja nuorille harrastepaikka. Mikäli harrasteita ei ole tarjota voidaan sitten joutua korjaamaan enempi rikottuja kohteita tai syrjäytymisen ongelmia ja ne vasta maksaakin ? Voisiko ajatella kirjastoauton tapaista terveyden/sairaanhoidon bussia, joka kiertelisi aikataulun mukaan syrjäkylätkin ja mummot/papat saisi mitattu sokerit ja verenpaineet sekä samalla vähän juttuseuraa. Olisiko fiksumpaa, että terveet kulkisi sairaiden luo kuin päinvastoin - voisiko tässä säästyä joku sentti kun kaikki lasketaan yhteen. Lomautuksista sen verran, että johtajatkin voisi osallistua esim. tekemällä viikon kaksi palkatonta työtä jos alaiset laitetaan pakkolomalle. Veroprosenttiakin toki voi nostaa, mutta se taitaa olla loputon polku eikä kannusta säästäväisyyten? Entäs sitten yhteisvastuu - mitä me kaupunkilaiset voitaisiin tehdä oman kaupunkimme eteen vapaaehtoisesti?
58. On ymmärrettävää, että kaikkien ikäryhmien on osallistuttava säästötalkoisiin, mutta miksi viedään aina heiltä, jotka eivät itse juurikaan kykene puolustamaan itseään, kuten lapsilta, vanhuksilta, vammaisilta ja mielenterveyspotilailta? Eikö sivistyneen yhteiskunnan tehtävä ole pitää huolta heikommista ja tasata lisääntyvää eriarvoisuutta? Vai ovatko arvoisat maakuntavaltuutetut unohtaneet pienen ihmisen toimeentulon ja hyvinvoinnin taloudellisen laman sylissä? Mikä on kaupungin tavoite, palvella kaupunkilaisia vai kasvattaa omaisuuttaan? Liikeyritysmäistä toimintaa tarvitaan etenkin taloudenhoidossa, johon kaipaisin ammattimaisempaa otetta ja koulutettujen ammattilaisten näkökulmaa. Päätöksiä tehdessä on ehdottomasti kuunneltava kajaanilaisten mielipiteitä, eikä vain puuhasteltava valtuutettujen omien pienien ryhmien kesken suljettujen ovien sisällä. On muistettava, että tekin olette kansan palvelijoita ja tehtävänne on toimia heidän parhaakseen, ei ajaa omia henkilökohtaisia etuja. Itse puolustan riittävien peruspalvelujen turvaamista ja eri osapuolten järkevää ja aikuismaista yhteistyötä. Teatteri ja urheilu ovat tärkeitä, mutta näitä palveluita haluavat kykenevät myös maksamaan niistä. Urheilumahdollisuuksia on eri ikäryhmille riittävästi ja terveysliikuntaan on jokaisella maakuntalaisella mahdollisuus. Korostaisin perheiden ja yksilöiden omaa vastuuta omasta terveydestään terveellisten elintapojen harrastamisessa, eikä yhteiskuntaa ja veronmaksajia pidä laittaa maksamaan yksilön omista epäterveellisistä valinnoista kuten tupakointi, alkoholi ja epäterveellinen ruokavalio. Korostan kyläkoulujen säilyttämistä, sillä pohja hyville elämäntavoille sekä oppimiselle luodaan lapsena. Koska lapset luokitellaan ja eristetään pitkälle vain oman ikäryhmän pariin, toimivat kyläkoulut oivina paikkoina yhdysluokkien ylläpitäjinä. Yhdysluokalla lapsi oppii isommiltaan ja ottaa vastuuta pienemmistä. Vuosien varrella hänen roolinsa luokassa muuttuu, jolloin hän kasvaa empaattisemmaksi ja itsetunnoltaan vahvaksi. Ei ole kenenkään etu kasvattaa opetusryhmiä, pitkittää kuljetusmatkoja ja lisätä opettajien vaihtuvuutta. Luuletteko että palveluiden supistaminen houkuttelee paikkakunnalle osaavaa henkilökuntaa ja oikeita veronmaksajia lapsineen? Turhia ja päällekkäisiä palveluita ja töitä tuleekin karsia ja pyrkiä työntekijöiden optimaaliseen määrään, jotta henkilöstömenot saadaan kuriin. Suosittelen jo historiallistenkin arvojen takia kyläkoulujen säilyttämistä arvokkaina sivistys- ja kultturikeskuksina. Kyläkoulujen toiminnassa on useita eri sukupolvia ja kyläläiset saavat sosiaalisia turvaverkkoja ja yhteisöllisyys korostaa. Tämä ehkäisee myös mielenterveydenongelmia. Masennus on erittäin yleistä myös teineillä, ja myös kainuulaisten kansantauti. Kauaskantoista viisautta ja voimia päätöksentekoon ja energistä syksyä. Toivottavasti voin jatkossakin olla ylpeä kainuulaisuudestani ja asua riittävät peruspalvelut perheelleni turvaavassa maakunnassa.
59. Kajaanin säästöt: lopetetaan kaikki idioottien tekemien ilkivaltojen ja tihutöiden korjaaminen niin säästetään 50 000 e vuodessa ja näkeepähän nekin nesteaivot tekojensa tulokset.
12.8.2009
60. Säästöistä: Generaattorin tukemista pitää ehdottomasti jatkaa! Nuori väki tekee äärimmäisen tärkeää ja syrjäytymistä ehkäisevää työtä esikuvallisella otteella! Viimeisenä esimerkkinä koko kaupunkia puhuttanut, huikea Housut pois! Ei voi kuin ihailla väen työtä ja paljoutta!
61. Kajaanissa pitää säästää henkilökuntakuluissa! Kaikenlainen pikku näpertely ei auta. Kävin kirjastossa kansalaisten kuulemistilaisuudessa. Se oli pääosin höpöttelyä henkilöiltä, jotka eivät ole koskaan olleet taloudellisten asioiden kanssa tekemisissä. Poliitikoiltakin näkyy kyky puuttuvan. Kajaanin kaupungin pöhöttynyt hallinto on "modernisoitava". teatteri ja liikelaitokset tehokuurille. Pienistä kansalaisille tärkeistä asioista kuten vanhukset ja koululaiset; pitäisi asioita tarkastella laajemmin eikä iskeä näihin säästöjen etsimiseksi.
13.8.2009
62. Säästövinkkejä:
1. Oleellisin asia on oivaltaa, että lyhytnäköisillä säästöillä syntyy myöhemmin pitkäkestoisia ja isoja kuluja. Esim. työllistämismäärärahojen leikkaus tulee maksettavaksi sakkomaksuina KELAlle, yli miljoonea euroa taisi tulla maksuja viime vuonna! Lisäämällä esim järjestöille maksettavia työnsuunnittelija-avustuksia saataisiin iso joukko työttömiä töihin (esim. FC Tarmo, Kajaanin Kuohu ja Otanmäen-Vuolijoen seuraunioni työllistivät kymmeniä henkilöitä).
2. Suurin säästö on saatavissa kuluista, joista säästöohjelmassa ei puhuta lainkaan. Kajaanin käyttötalousmenoista yli puolet, lähes 100 miljoonaa euroa menee terveydenhoitoon eli suomeksi sairaudenhoitoon. Tämä palvelu on ulkoistettu maakunta-kuntayhtymälle, mutta rahat on kuitenkin kajaanilaisten rahoja. Näistä on saatavissa merkittäviä säästöjä pitkällä tähtäimellä. Tämä edellyttää kuitenkin panostusta terveiden elämäntapojen edistämiseen, liikuntaan, ravitsemukseen jne. Kaupungin omia panostuksia, päättäjien oman esimerkin näyttämistä, neuvontaa, ohjausta, toimintatukia järjestöille mutta myös vaatimuksia kuntayhtymälle asian suhteen. THL:n Pekka Puska kertoo eräässä haastattelussaan, että tutkimusten mukaan elintapojen osuus ennenaikaisen kuolleisuuden syynä on yli 40 %. Terveillä elämäntavoilla voitaisiin ehkäistä 90 % kakkostyypin diabeteksestä ja 80 % sepelvaltimotaudista. Lyhyen matiktan taidoillakin puhutaan Kainuun tasolla kymmenien miljoonien säästömahdollisuuksista, jos ja kun ollaan rohkeita ja uskotaan tieteellisiin tuloksiin. Näyttöä on jo tarpeeksi. Kun rahaa on vähän, tulisi panostuksia myös priorisoida. Ikääntyvien terveystavat ovat parantuneet ja parantumassa, mutta suurimmat riskiryhmät ovat jatkossa lapset ja nuoret sekä työpaineidensa kanssa painivat 25-kolmekymppiset, joiden elämäntavat rapistuvat kiireen keskellä. Siis. Suurin säästö tulee investoinneilla terveyden edistämiseen!
63. Kajaani voisi nyt profiloitua, siinä missä sen mahdollisuudet ovat. Eurooppa yhdentyy ja täälläkin voidaan käyttää niitä vahvuuksia, joita meillä on Kajaanissa. Niinhän ne tekevät tuolla ns. rintamaillakin ja lieneekö missään näin hyviä mahdollisuuksia hyödyntää olemassaolevaa. Kaupunkimme läpi virtaavassa joessa on kolme voimalaitosta, joissa meillä veronmaksajilla on vielä osuus. Aletaan rakentamaan tältä pohjalta, uutta elinvoimaista, energiaomavaraista kaupunkia. Turistivirta etelä-euroopasta on taattu lisäbonuksena. Meillä on Pöllyvaara ja Häikiönvaara lähellä. Näille vaaroille kiireesti tuuli- ja aurinkovoimalla toimivia vesipumppuja, jotka pumppaa vettä voimalaitosten yläpuolelle. Häikiönvaarasta vesi tulee kätevästi entistä junarataa pitkin asetettavaa putkea pitkin Kuluntalahteen. Pöllyvaarasta putki tulee myös helposti Petäisenniskaan. Ajetaan sitten vesivoimaloista vettä alas, silloin kun muualta ei saa, kuin kallista sähköä. Näin tuuli- ja aurinkovoima saataisiin todelliseen hyötykäyttöön, eikä homma olisi pelkkää lekkeripeliä. Lisäksi Kavo voisi pumpata ylimääräisellä kotimaisella tuotetulla energialla myöskin vettä voimalaitoksille, jossa se hyödynnettäisiin taas oikeaan aikaan. Eurot kotiin ja kaupunkimme vauraus olisi turvattu seuraavat sata vuotta.
64. Miten on mahdollista, että Kajaanin kokoisessa kaupungissa on näin karmea määrä kulttuurivihamielisyyttä? Uutena kaupunkilaisena hirvittää tämä sivistymättömyyden ja tietämättömyyden määrä. Ihmiset puhuvat kulttuurin säästöistä ikään kuin ne olisivat jokin suuri meno kaupungin budjetissa. Järki käteen ja katse sinne, missä leikkaamisen varaa oikeasti on. Todelliset säästöt on löydettävä omaisuutta myymällä ja veroprosenttia nostamalla sekä etsimällä tasa-arvoisia, erityisesti suurituloisiin kohdistuvia leikkauskeinoja.
65. Sitoutumattomilla hyviä ideoita KS:ssa! On mietittävä lisätulonlähteitä, eikä vaan posoteltava vaihtoehdottomasti Brunoun leikkurin malliin.
66. Palautetta talouden tasapainottamisohjelmaan. Yleistä: Brunoun lista on on niin hyvä kuin se kenenkään yhden ihmisen työnä voi ollakaan. Joko hän tai tehtävän antaja ovat valinneet perusteettoman lähtökohdan, jonka mukaan Kajaani pystyisi elämään vapaana muuta maailmaa mullistavista yhteiskunnallisten ja taloudellisten rakenteiden murroksista sekä ilmastonmuutoksen vaatimista energian käytön muutoksista. Kajaani ei niihin pysty vaikuttamaan; sen on siis ruvettava sopeuttamaan itseään niihin mahdollisimman nopeasti välttääkseen todelliset rajut ja yhtäkkiset leikkaukset. Niihin verrattuna listalla olevat asiat ovat vielä kevyttä tavaraa. Säästäminen tarkoittaa panosten tallettamista tulevia tarpeita varten. Brunoun lista ja monet sitä koskeneet puheenvuorot ovat lähteneet haaveesta, että olisimme nyt vain tavallista syvemmän notkahduksen pohjalla ja kohta pääsisimme taas huipulle. Jos niin olisi, säästäminen ja säästöjen viisas käyttö aikanaan olisivat oikea ratkaisu. Haave on kuitenkin pelkkä kultareunainen pilvi, jonka myrsky pian hajoittaa. Eurooppa oli maailman napa 1800-luvulla, mutta siitä lähtien yhä heiveröisempi tekijä. Ilman EU:ta se olisi nyt jo entistäkin vähäpätöisempi ja ns. nousukauden myötä Eurooppa ajautuu yhä kauemmas sivuraiteille. Säästäminen ei riitä, on ryhdyttävä tositöihin.
Yksityiskohtia: Kajaanin on kuitenkin tehtävä uusi taloussuunnitelma jo tänä vuonna. Siksi Brunoun lista on tarpeellinen ja sen teettäminen antaa myönteisen viestin kaupungin eliitin uusiutumisen alkuun päässeestä ajattelusta. On muutamia pieniä yksityiskohtia, joista en ole samaa mieltä tekstin kirjoittajan kanssa.
3.1 Poliittisen ja hallinnollisen organisaation sitouttaminen ei riitä. Kaupunkilaiset on saatava mukaan muutenkin kuin nettiviestinnän ja virallisten kuulemistilaisuuksien keinoin. On saatava näyttöjä siitä, että kansalaisen mielipide vaikuttaa päätöksiin.
4.4 Kainuun Edun rahoitusta ei ole syytä leikata.
4.6 Kulttuurin harrastajaryhmien toiminta-avustuksia ei ole viisasta leikata.
5.3 Koulukuljetusten lisäämistä on vältettävä, koska kaupungin polttoaineiden kulutus ja liikennepäästöt joutuvat pian suurennuslasin alle.
5.4 Kuurnan nuorisotilaa ei tule lakkauttaa.
5.10 Pyörteen vuokraamisajatuksesta matkailuyrittäjälle on syytä luopua. Tila on saatava nykyistä enemmän kaupunkilaisten ja heidän yhdistystensä kuten Kuurnan-Komiahon asukasyhdistyksen käyttöön.
Listalla on myös erikseen kannatettavia yksityiskohtia
3.4 Listan tärkein ja kannatettavin lause on: Kaupunki ei investoi minkäänlaisiin uusiin toimitiloihin vuosina 2009-2014.
3.5 Kappale Kunnallistekniset verkostot on sanasta sanaan kannatettava.
5.3 Kuntien välinen yhteistyö sellaisena, kuin Brunou esittää. Neuvotellaan Paltamon kunnan kanssa Jormuan koulun ja Kontiomäen koulun yhteistoimintamahdollisuuksista... on täyttä asiaa.
5.13 Keskustelua teatterin tehtävästä on syytä jatkaa. On annettava arvoa sille, että teatteri on kahden viimeisimmän johtajansa johdolla tehnyt vakavaa työtä, joka osoittaa poikkeuksellista avarakatseisuutta mihin tahansa muuhun täkäläiseen yhteisöön verrattuna.
Tositoimet
A. Kajaani yksin
Taloussuunnitelman höyläämisen ja pikkusovittelun sijaan se on avattava. Kaupungin rahat pannaan yhteen pinoon ilman muita korvamerkkejä kuin lakien vaatimat. Siitä niitä ruvetaan jakamaan (varmaankin ankaran väännön jälkeen löytyvän) arvojärjestyksen mukaan. Tämä kertoisi virkamiesten ja poliitikkojen todellisesta sitoutumisesta. Minun listallani ensimmäisinä ovat lasten ja nuorten kasvun asiat. Hännillä ovat elinkeinopolitiikka ja keski-ikäisten viihdyttäminen.
B. Viimeistään vuosikymmenen kuluessa väistämätön
Kainuusta muodostetaan yksi kaupunki. Kainuun on pieni nykyaikaiseksi maakunnaksi, mutta kaupunkina sen voi kovalla työllä saada elinvoimaikseksi.
Kaksoisorganisaatio purkautuu, eikä moninkertaista virkamies- ja poliitikkokuntaa tarvita. Luukun kautta ulos, kuten muutkin työttömiksi jäävät.
67. Oma säästöehdotukseni on sellainen, että vähennetään yleisen hyvän ja luonnon hyvinvoinnin nimissä tätä sähköistä valosaastetta, jota tarjoillaan myös paikoissa, joissa sitä ei tarvittaisi. Valaistuksen piiriin on otettu sivuteitä (esim. Paltaniemi, jos pitää joku seutu mainita), joilla nähtäisiin liikkua paremmin ilman valoja. Näyttää ikävästi sille, että samaa tahtia kun väki vähenee, lisääntyy turha sähkönpoltto. Lisäksi turha valaistus lisää epäviihtyisyyttä hävittämällä pimeyden, revontulet ja tähtitaivaan. Tuoreena hulluutena (en tiedä meneekö ylläpidon rahat Kajaanin vaiko tiehallinnon pussista) mainittakoon 5-tien valaistuksen jatkaminen pohjoisen suuntaan. Rakennuskustannuksista en tiedä, mutta vuotuiset ylläpitokulut taitavat olla luokkaa 4 000 e/ km. Kaupungin vastuulla on kymmeniä kilometrejä pikkuteitä ja katuja, joilta valot joutaisivat kokonaan pois (ja joiden vuotuiset ylläpitokulut ovat luokkaa 1200 - 2000 euroa/ km... lähde wikipedia). Edistystä olisi sekin, että kalliin valosaasteen määrää rajoitettaisiin esim. vähentämällä lampputiheyttä (tyyliin joka toinen pois), katkaisemalla valaistus keskustan ulkopuolella 23:00 - 4:00 väliseksi ajaksi (vuoden pimeimpänäkin aikana) tai edes vaihtamalla elinkaarensa loppuun tulevat lamput led-tekniikkaa käyttäville lampuille. JA ENNENMUUTA pidättäytymällä yhdenkään uuden maisemaa rumistavan ja valosaastetta jakavan lampunrumiluksen pystyttämiseltä! Omien empiiristen havaintojeni mukaan suurin osa kajaanilaisista on normaaleja metsäsuomalaisia, jotka eivät pelkää pimeää. Valokitisijöitä on alle 10 % väestöstä ja heidän mielipiteet voidaan jättää siten huomiotta. Kajaanin kokoinen kaupunki tuhlaa kauniin pimeyden tuhoamiseen vuositasolla 200 000 - 300 000 euroa. Maksakaa minulle 10 000 euroa niin lupaan käydä kivittämässä kaikki turhat lamput hajalle ja rahaa säästyy ylläpitokustannuksien kautta 100 000 euroa vuodessa.
14.8.2009
68. Sopikaa UPM:n kanssa KaVon jakamisesta. Kaupunki pitäköön vesivoiman ja UPM Tihisenniemen lämpövoimalan.
69. Ehdotus säästökohteesta: Kaupunki on käynnistämässä Lohtajan alueella uuden kadun rakentamista Vuoreslahdentieltä Menninkäisentien ja Kaikukadun risteykseen. Ko. katua on suunniteltu jo 1980-luvun alussa. Nyt sen rakentaminen on nostettu esille sillä perusteella, että Vuoreslahdentien lounaispuolelle on suunnitteilla uutta omakotirakentamista. Mielestäni suunniteltu katu on tarpeeton ja siten sen rakentamatta jättäminen olisi hyvä säästökohde. Uudelta tulevalta Vuoreslahdentien takaiselta omakotialueelta kaupungin keskustaan tai lähikouluihin ja kauppoihin tuleva liikenne suuntautuu luontevimmin Viitostielle ja sen varrella kulkevalle kevyenliikenteen väylälle. N. 30 vuotta sitten kun ko. katu on suunniteltu, on sen tarpeellisuutta perusteltu sillä, että asukkaiden palvelut sijaitsevat Lohtajan keskustassa. 30 vuodessa olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet. Lohtajalle ei ole muodostunut mitään varsinaista keskustaa, jossa palvelut sijaitsisivat. Kouluun pääseee turvallisimmin erillistä kevyenliikenteen väylää viitostien varrella, samoin alueen suurimpaan kauppaan. Kirjastoon, lastenneuvolaan ja päiväkoteihin suuntautuva liikenne ei ole kovin massiivista eli se liikenne hoituu hyvin nykyisiä liikenneväyliä pitkin. Teknisen toimen arviot uuden kadun tarpeellisuudesta Vuoreslahdentieltä Menninkäisentien ja Kaikukadun risteykseen perustuvat 30 vuotta vanhoihin tarvearvioihin. Sen vuoksi esitän Kajaanin kaupungin päättäjille asian esille ottamista, kadun rakentamisesta luopumista ja säästyneiden kustannusten merkitsemistä säästötoimenpiteisiin.
70. Vuolijoen koulu tulee ehdottomasti säilyttää. Se on ainut palvelu Vuolijoen alueen asukkaille. Terveyspalveluiden ja päivähoidon tilanne jo nyt tukalaa, ei enää säästöjä näille alueille.
14.8.2009
71. Kulttuuritoimijoita tarvitaan myös Kajaanissa, riippumatta päättäjien omasta kulttuuriharrastuneisuudesta. Kajaanilainen taide on vireää, elinvoimaista ja korkeatasoista. Moni kunnan ulkopuolella, etelässäkin ihailee sitä. Kannattaa tutustua, kannattaa tukea, kannattaa puolustaa ja sitoutua sen kehittämiseen. Eritoten pieniä ja väkeviä toimijoita. Kaukametsän sietää vuokrata ulkopuolisille.
72. Vuolijoen kirkonkylän koulun vaikutuspiirissä olevien alueiden kehitystä ei pidä tahallisesti rajoittaa lakkauttamalla koulua. Ennusteet pyrkivät toteuttamaan itseään. Jos koulun lakkauttaminen päätetään nyt, muuttoa harkitsevat lapsiperheet etsivät asuntonsa muualta ja tällöin oppilasennusteet kyllä alenevat odotetusti. Todennäköisesti käy niin, että ne alenevat nopeammin. Osa täällä jo asuvista perheistä harkitsevat muuttoa muualle. Samoin muuttoa tänne harkitsevat päätyvät ns. parempiin paikkoihin, joita ovat Sotkamo tai muut paikkakunnat kuin Kajaani. Tällöin Kajaani menettää verorahoja ja myös valtion maksaman summan
koululaisista. Tällainen menetys on helposti paljon suurempi kuin koulun lopetuksella saavutettava näennäinen säästö sivistystoimen menoissa. Vuolijoen koulun kohdalla puhutaan koulukyytien mahdollista uudelleen järjestelyn tarpeesta, jotta sallitut matka-ajat eivät ylity. Tämä tarkoittaa sitä, ettei säästölaskelmissa esitetty kohonneiden kuljetuskustannusten summa enää pidä paikkaansa. Laskelmiin summa on saatu laskemalla tämän hetkisillä kustannuksilla ja reiteillä
lisääntyneiden kuljetusoppilaiden aiheuttama kustannusten nousu. Kuljetusten uudelleen järjestely tarkoittaa, että useamman linja-autoreitin pitäminen koulukuljetuksia varten nostaa kustannuksia huomattavasti. Takseista alueella on pula nykyisinkin ja niiden saaminen koulukyytejä varten ei onnistu. Yleensä kuljetuskustannusten nousu tulee olemaan tulevaisuudessa muuta kustannuskehitystä nopeampaa. Yleisesti tällainen yhden toimialan säästöohjelma on meidän veronmaksajien kannalta huono, koska sivistystoimen saavutetut säästö
menevät muiden toimialojen maksettavaksi. Ei verovaroja siinä säästy, että rakennukset jäävät tyhjilleen ja niiden ylläpitoon menee edelleen rahaa. Myös niiden purkaminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia. Myynti on jatkokäyttöä ajatellen todellista arpapeliä ja on todennäköistä, ettei yhteisten tilojen käyttö ole enää mahdollista kyläläisille. Samalla tahallisesti aiheutetut pitkät kuljetukset, jotka ovat laittomuuden rajoilla, eivät voi olla vaikuttamatta lisääntyneinä menoina eritysopetuksessa ja sosiaalitoimessa. Kajaanissa pitäisikin tarkastella kuinka yhden toimialan säästötoimet nostavat muiden toimialojen menoja tai karkottavat tulon lähteitä pois kunnasta. Luulisi, ettei ole kaupungin etu eristää Vuolijoen aluetta korpireservaatiksi. Vuolijoen koulun säilyttämisellä taataan mahdollisuudet alueen kehittymiselle ja parempaan tuottoon kaupungin kassaan!
73. Miten välittää viestiä, että kaupunki katsoo tulevaisuuteen? Miten välittää viestiä, että kaupunki kantaa huolta lapsista ja nuorista konkreettisesti? TUKEMALLA lapsia ja nuoria, tukemalla lasten ja nuorten harrastuksia, urheilua, kulttuuria, koulutusta. Kajaanilla on täydet mahdollisuudet olla luovuuden ja yritteliäisyyden kaupunki - sellainen, jossa tavallinen kaupunkilainen viihtyy ja jossa nuori voi nähdä tulevaisuutensa toteutuvan. Se vaatii toimenpiteitä, jotka poikkeavat Brunoun kouluja, nuorisoa ja kulttuuria kuristavalta listalta.
74. Kajaanin kaupungin on ensisijaisesti turvattava lakisääteiset palvelut eli perusopetus sekä sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut! Tämä sääntö koskee koko Kajaania, johon on liitetty myös Vuolijoki. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Vuolijoelta hävitetään koulut ja terveydehoitopalvelut sieltä on jo alasajettukin. Oikeudenmukaisuutta myös syrjäalueille.
Säästöjä saadaan siitä kun liikunta-, kulttuuri-, kyläyhdistys yms. avustukset poistetaan. Pienessä Kajaanin kaupungissa riittää yksi liikuntayhdistys, joka kokoaa yhteen liikuntapalvelut ja kykenee tekemään yhteistyötä ja verkostoitumaan eri alojen asiantuntijaorganisaatioiden kanssa.
Kajaanin kaupunginteatteri liikelaitostetaan ja tulevaisuudessa sen on tarjottava sellaista kulttuuritarjontaa, jota ihmiset tulevat katsomaan kauempaakin. Tämä kulttuurimuoto on "hienostojen hommaa", joten ihmisiä, joita asia kiinnostaa, ovat halukkaita siitä myös maksamaan. Kun raha ei tule "automaatista", niin laatu ja määrä nousee. Samat ohjelmat pyörivät kuukausista toisiin ja vuosista vuosiin.
Tarvitseeko Kajaani kaksi museonjohtajaa? Museot ovat pieniä yksiköitä, joten yksiköinäkin ne tulee yhdistää samaaan osoitteeseen. Yksi johtaja johtamaan toimintaa ja tehtävien päällekkäisyyksiä karsimalla henkilöstöresursseja vähemmäksi
Kaukametsän opisto kalliine rakennuksineen on kallis ylläpidettävä kuntalaisille. Kaukametsän palvelut lopetetaan ja/tai toiminta liikelaitostetaan. Yksityistämisellä saadaan paitsi säästöjä niin myös laatua kansalaisopiston toimintaan.
On selvitettävä miten kalliiksi Kajaanin ammattikorkeakoulun ylläpitäminen maksaa? Tällä hetkellä AMK:iin on vaikea saada opiskelijoita (toinen hakukerros tänäkin vuonna) ja henkilöstökulut ovat valtavat. Millä rahalla AMK palkkaa koko ajan lisää henkilökuntaa kun suuntana on, että henkilöstöä on vähennettävä kaupungin palkkalistoilta? AMK:n markkinointi maksaa paljon ja jatkuvat henkilöstön rekrytointi-ilmoitukset (tällä hetkelläkin haetaan markkinointipäällikköä) tulevat veronmaksajille kalliiksi. AMK:sta on sellainen tunne, että sitä pyritään tekohengituksellä pitämään elossa ja saamaan valtionosuuksiin tarvittavia tunteja ja tutkintoja. Olisiko AMK:n liittäminen Ouluun sittenkin paras vaihtoehto. Säästöjen lisäksi toiminta uudistuu ja markkinointi laajenee hyvämaineisen Oulun AMK:n siivellä.
Kaupungin rahoitus myös Kajaanin yliopistokeskuksen on otettava syyniin. Varhaiskasvatus lakkautettiin vuosia sitten ja nyt toimita pyörii luokanopettajakoulutuksen ympärillä. Paljonko opiskelijoita on opettajankoulutuksessa Kajaanissa ja paljonko henkilökuntaa? Meneekö yksiin eli yksi henkilö/opiskelija? Tämä on valtavaa yhteiskunnan varojen tuhlaamista eli työntekijämäärää pitää vähentää pikaisesti. Yleensäkin yiopistojen jatkuvuuttahan on kehitettykin oikeaan suuntaan eli ne tulevat toimimaan jatkossa liikelaitosperiaatteella.
On tärkeä nostaa keskusteluun asiat, jotka kuuluu yhteiskunnan järjestää: peruskoulu ja sosiaali- ja terveyspalvelut! Aikuiskoulutus ei kuulu lakisääteisten palvelujen piiriin, mutta liikelaitosperiaatteetta sitä tulee järjestää myös Kajaanissa.
Henkilöstömäärää on vähennettävä. Tällä hetkellä trendi on noususuhdanteinen. Työpaikanhaku avoimeksi ja valinta oikeudenmukaisemmaksi niin, että pätevin ja sopivin valitaan. Henkilöstön sitouttaminen ja työn tavoitteellisuuden seuranta kuuluu esimiehille. Kajaanin kaupungin johtamiskulttuuriin on kiinnitettävä huomiota ja vaadittava sekä johdolta että henkilöstöltä tulosta.
Tavoitteena on jo vuosia ollut henkilöstömäärän vähentäminen, on korkea aika toteuttaa suunnitelma ennenkuin on liian myöhäistä ja Kajaanin pakkoliitetään Ouluun!
75. Tässäpä muutama säästöehdotus:
1. Opettajilla on kuusi (6) vkoa vuodessa lakisääteistä lomaa. Muuna aikana voidaan opettajatkin hyvin lomauttaa, eivät oppilaat siitä kärsi
2. Tehdään "Paakkaset" ts. kuten aikoinaan Marimekossa; vähennetään johtoporrasta ei työntekijöitä. Esim. Sote-puolen organisaatiokaavio on kymmenen (10) sivua pitkä, "väliportaan" johtajat kokonaan pois
3. Johtohenkilöiden, maakuntahall. johto- ja luottamushenkilöiltä pois "ylimääräiset" etuudet, lahjat, ateriat, joululounaat, kokouspalkkiot jne. vain palkka pitäisi riittää ja muut pitää itse maksaa.
4. Kokoukset vain kotikaupungissa, ei kalliita ns. "koulutuksia" ja matkoja.
5. Kaukametsän opistoon ja Musiikkiopistoon vain yksi johtaja, liikaa rehtoreita.
76. Kysely kaupungin talouden säästökohteista on toki tärkeä ja ajankohtainen, jokainen kunnan asukas tietänee koko maata koskevan talouden taantuman ja kurjuuden, joka myös kuntatasolla on mietittävänä. Mielestäni vastareaktiona kaikkeen tähän pitäisi järjestää kysely, mikä täällä Kajaanissa/Kainuussa on hyvää! Näistä mielipiteistä voisi syntyä uusia ajatuksia ja ideoita ja mahdollisesti saataisiin tänne myös hieman positiivisempaa virettä aikaan, nythän täällä alkaa olla jo sellainen alakulon meininki ja kaikki suunnitellut säästöt kulttuurista ja lasten ja nuorten hyvinvoinnista vain entisestään sitä lisäävät! Toivoisinkin päättäjiltä uskallusta uida vastavirtaan !