Kylä- ja kaupunginosaohjelma
Kajaanin kylä- ja kaupunginosaohjelma
|
Kajaanin maaseutuohjelmaa on toteutettu vuodesta 2004 lähtien. Kuntaliitos Vuolijoen kunnan kanssa aiheutti tietojen päivitystarpeen vuonna 2007. Kaupunginhallitus valtuutti seurantaryhmän käynnistämään uuden vuosia 2009- 2013 koskevan maaseutuohjelman valmistelun. Seurantaryhmä päätti muuttaa uuden ohjelman työnimeksi kylä- ja kaupunginosaohjelma. Samalla myös ohjelman aluerajaus laajennettiin koskemaan kaikkia Leader -ohjelman mukaisia maaseutumaisia kyliä ja kaupunginosia. |
|
Ohjelma tarkastelee toimialoittain kaikkia kaupungin talousarvio- ja taloussuunnittelun piiriin kuuluvia asioita. Ohjelma sisältää strategia- ja toimenpideosan. Strategiaosassa määritellään Kajaanin kylä- ja kaupunginosaohjelma-alueen nykytila, visio sekä strategiset tavoitteet. Toimenpideosassa määritellään strategiaosan toteuttamisen edellyttämät keinot, vastuutahot ja mahdolliset rahoittajat. |
|
Kylä- ja kaupunginosaohjelma on seurantaryhmän yhteinen näkemys Kajaanin kylien ja kaupunginosien kehittämisestä. Ohjelma perustuu näiden alueiden toimintaympäristön analyysiin, neljän teemaryhmän työhön sekä laajaan sidosryhmien kuulemiseen ja osallistumiseen. |
|
Tähän asti tehty ohjelmatyö on selkiinnyttänyt kylien ja kaupunginosien merkitystä kaupungin kehittymiselle. Näistä alueista on muodostunut yksi kaupungin vahvuustekijä väljän ja luonnonläheisen asumisen ja yrittämisen sijoittumisympäristönä. |
|
Visio: Kajaanin kylissä ja kaupunginosissa on mahdollisuudet hyvään elämänlaatuun, asumiseen ja yrittämiseen. |
|
Vision ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että osia kylien ja kaupunginosien kehittämisstrategiasta sisältyy vuosittain kaupungin talousarvioon. Kylä- ja kaupunginosaohjelma-alueen kehittäminen toteutetaan toimijoiden vuoropuheluun perustuvana prosessina, jossa keskeisenä periaatteena on asukkaiden tarpeiden mukainen kehittäminen kaupungin talousresurssien puitteissa. |
|
1) asuminen ja ympäristö 2) elinkeinot ja työ 3) aktivointi ja yhteistyö 4) palvelut |
|
1) Kylä- ja kaupunginosaohjelma kytketään kaupungin talousarvion valmisteluprosessiin. |
|
2) Kajaani osallistuu kuntarahoitusosuuksin kyliä ja kaupunginosia tukeviin kehittämishankkeisiin. |
|
3) Maankäytön suunnittelulla ja toteutuksella luodaan edellytykset elinvoimaisten ja toimivien kylien ja kaupunginosien olemassaololle. |
|
4) Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluissa pyritään turvaamaan lähipalveluja ja sähköisiä palveluja kehittämällä. |
|
5) Kylien ja kaupunginosa-alueiden kehittämistä tehdään yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa kaikkien alueella toimivien järjestöjen ja yhdistysten kuten kylä- ja kaupunginosayhdistysten kanssa. Kehittämistyö perustuu poikkihallinnolliseen lähestymistapaan eri toimenpiteiden osalta ja toteutetaan yhteissuunnittelua. |
Kylä- ja kaupunginosaohjelma sisältää esityksiä jatkotoimenpiteistä ja suosituksia ohjelman toteutumisen arvioinnista sekä seurannasta. Ohjelman seurannasta vastaa osaltaan kylä- ja kaupunginosaohjelman seurantaryhä.
Kylä- ja kaupunginosaohjelma 2009 - 2013 -asiakirja
|
Vuosia 2004 - 2008 koskeva maaseutuohjelma sekä siitä tehty ulkoinen arviointi löytyvät täältä: |