YT-menettely Kajaanin kaupungilla
YT-menettely Kajaanin kaupungilla
Kajaani 5.2.2010
Kajaanin kaupunki käynnisti yt-menettelyn lisäsäästöjen aikaansaamiseksi vuoden 2010 talousarvioon.
Työnantajaosapuoli totesi, että Kajaanin kaupungilla on noin 20 miljoonan euron alijäämistä johtuen kustannusten pakottava vähentämistarve, jonka vuoksi lomautusperusteena voidaan käyttää työn tarjoamisedellytysten vähenemistä.
Työnantaja teki tarjouksen lomarahojen vapaaksi vaihtamisesta, jonka järjestöt yksimielisesti torjuivat.
Seuraavassa yt-menettelykokouksessa 16.2.2010 on käsiteltävänä myös toimialakohtainen henkilöstön vähentämissuunnitelma luontaista poistumaa hyväksikäyttäen. Neuvotteluosapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että pitkällä aikavälillä säästökeinona voidaan käyttää luonnollisen poistuman hyödyntämistä.
Lisätietoja henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, puh. 044 7100 394.