Kaupunginhallituksen päätöksiä 1.9.2010
Kaupunginhallituksen päätöksiä 1.9.2010
Kajaani 9.9.2010
Copyright Koti-Kajaani/Nuijittua-palsta
Alkuperäiset pöytäkirjat 1.1.2005 alkaen ovat luettavissa Hallinto -> Päätökset.
Pöytäkirjat siirretään Internettiin sen jälkeen kun ne on tarkastettu. Jokaisen päätöspykälän kohdalta v. 2004 alkaen löytyy lisätietojen antajan yhteystiedot. Esityslistat ovat luettavissa Internetissä kokousta edeltävän viikon perjantaina.
Kaupunginhallitus antoi tarkastuslautakunnalle selvityksen lautakunnan arviointikertomuksesta ja lähetti sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Kaupunginhallitus merkitsi samoin tiedokseen raportin kaupungin ja sen tytäryhtiöiden taloudesta ja toiminnasta ajalta 1.1. - 31.7.2010 ja saattaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Kaupunginhallitus päätti, että Kajaanin kaupunki myy Kirkkoahon koulun kyläyhdistykselle. Kauppahinta on 100,00 euroa. Kaupasta syntyy noin 101.000 euron alaskirjaus kaupungin tämän vuoden tulokseen. Toisaalta rakennukset säilyvät kyläläisten käytössä. Lisäksi kaupunki säästää vuotuiset ylläpitokustannukset, jotka tänä vuonna olisivat yhteensä 41.500 euroa. Samalla päätettiin vuokrata koulun tontti. Tontista peritään 76,00 euroa vuosivuokraa niin kauan kuin tontin vuokraoikeus on Kirkkoahon seudun kyläyhdistys ry:n hallinnassa ja tontilla sijaitsevat rakennukset pääasiallisesti alueen asukkaiden tarpeita palvelevassa käytössä.
Kaupunginhallitus päätti, että se ei muuta Kirkkoahon seudun viemäriosuuskunnan toiminta-alueen rajauksia. Muutoksia oli esitetty valtuustoaloitteessa, jonka oli allekirjoittanut 10 valtuutettua. Kaupunginhallituksen keskustelun aikana Jaana Sankilampi esitti, että asia jätetään pöydälle odottamaan Oulun hallinto-oikeudelle asiasta tehtyyn valitukseen tulevaa päätöstä. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.
Lisätietoja hallinnon sihteeri Eira Penttinen, puh. (08) 6155 2346.