Kajaanin kaupunki ei lomauta henkilöstöä vuonna 2010

Kajaanin kaupunki ei lomauta henkilöstöä vuonna 2010


Kajaani 2.3.2010

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.3.2010, että Kajaanin kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita ei lomauteta lukuun ottamatta työn tekemisen kausivaihtelusta johtuvia vuosittaisia lomautuksia.

Kaupungin taloudellisen tilanteen kehitystä seurataan vuoden 2010 talousarvion toteutumisen sekä talouden tasapainottamisohjelman ja henkilöstösuunnitelman vaikuttavuudella. 2010 loppupuoliskolla käytettävissä olevan kaupungin talouteen vaikuttavan tiedon avulla tehdään ratkaisut mahdollisista lomautuksista vuotta 2011 koskien.

Yt-neuvottelut Kajaanin kaupungilla käytiin helmikuun aikana

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 26.1.2010 § 24 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä Kajaanin kaupungin ja Kajaanin kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavien pääsopijajärjestöjen kesken säästöjen aikaansaamiseksi vuonna 2010. Kunnallisen yt-lain mukaiset neuvottelut on käyty 5.2.2010, 16.2.2010 ja 22.2.2010.

Neuvottelujen yhteydessä on todettu, että prosessi on viety läpi lainmukaisesti eikä henkilöstöjärjestöjen edustajalla ollut siihen huomauttamista. Neuvottelujen kuluessa työnantajaosapuolelta on todettu, että Kajaanin kaupungilla on lomautusperuste, joka johtuu noin 20 miljoonan euron alijäämistä. Perusteena lomautukselle on työn tarjoamisedellytysten väheneminen tilapäisesti taloudesta johtuvista syistä. Tuotannollista tarvetta lomautuksiin ei ole.

Neuvottelujen kuluessa on todettu, että talouden tasapainottamisohjelma on monissa yhteyksissä käsitelty jo yt-menettelynä eikä tässä yt-menettelyssä sitä yksityiskohtaisesti käyty läpi. Neuvotteluosapuolten yksimielinen näkemys oli, että talouden tasapainottamisohjelmaan kirjatut säästötoimet ja rakenteelliset muutokset tulee toteuttaa.

Henkilöstösuunnittelma käsiteltiin osana yt-prosessia

Toimialakohtainen/liikelaitoskohtainen henkilöstösuunnittelu käsiteltiin osana yt-prosessia. Toimialoilla on laadittu luontaisen poistuman hyödyntämisen maksimointisuunnitelma osana henkilöstösuunnitelmaa. Liitteenä olevassa taulukossa on esitetty yhteenveto ympäristöteknisen toimialan, sivistystoimialan ja keskushallinnon luontaisen poistuman maksimoinnin suunnitelmasta. Taulukkoon lasketut säästöt osoittavat, että toteutuessaan säästöjä kertyy n.15,5 miljoonaa euroa vuoteen 2016 mennessä. Summasta sisältyy 9,05 miljoonaa euroa talouden tasapainottamisohjelmaan. Henkilöstösuunnitelman lisäsäästöt tasapainottamisohjelmaan ovat 6,42 miljoonaa euroa. Nämä laskelmat ovat tarkentuneet yt-neuvottelujen jälkeen.

Taulukko luontaisen poistuman säästövaikutuksesta

Sivistystoimialalla talouden tasapainottamisohjelman mukaan toteutettavat rakenteelliset muutokset edellyttävät täysipainoista työskentelyä koko henkilöstölle, jotta tasapainottamisohjelma toteutuu.

Keskushallinnossa on käynnistetty kehittämishanke, jonka toteutus osittain vaarantuu, jos henkilöstö on lomautettu.

Lisätietoja antaa henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, puh. (08) 6155 2394 tai 044-7100 394. Sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi @kajaani.fi.