Kajaanin kaupungin kesätyöpaikat 2012

KAJAANIN KAUPUNGIN KESÄTYÖPAIKAT 2012


Kajaani 3.2.2012

Kajaanin kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan sähköisellä hakemuksella 19.3. – 5.4.2012. Kesätyöpaikat voivat olla mm. Kajaanin Runoviikon tehtävissä, matkailualan tehtävissä, uimakoulujen apuohjaajana, päiväkotien ryhmäavustajana, siistimistehtävissä sekä kiinteistönhoito- ja ulkoaluetehtävissä. Tarkemmat tiedot kesätyöpaikoista ja hakuohjeet laitetaan kaupungin kotisivulle (www.kajaani.fi) maaliskuun alkupuolella.

Kaupungin kesätyöpaikkoja on 25 ja ne on tarkoitettu kajaanilaisille tai kajaanilaislähtöisille opiskelijoille.  Kesätyöntekijät palkataan 2.5. – 31.8.2012 välisenä aikana.

KAJAANIN KAUPUNGIN KESÄTYÖSETELI

Kajaanin kaupunki antaa tänä vuonna kesätyösetelin kajaanilaisille vuosina 1993 – 1995 syntyneille opiskelijoille, ei kuitenkaan peruskoululaisille, jotka saavat kesätyösetelin Kainuun maakunta –kuntayhtymältä.  Kaupungin kesätyösetelin arvo on 280 euroa ja niitä jaetaan 350 kpl hakujärjestyksessä. Haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella, joka laitetaan kaupungin internetsivulle www.kajaani.fi > Työpaikat 24.2.2012 klo 8.00. Kesätyöseteliä hakevalla nuorella on oltava lomaketta täyttäessään jo tieto tulevasta kesätyöpaikastaan. 

Kesätyöpaikka voi olla kainuulaisessa yrityksessä, järjestössä, valtion laitoksessa tai Kajaanin kaupungin tai Kainuun maakunta –kuntayhtymän palveluksessa. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö. Työsuhteen on kestettävä vähintään kaksi viikkoa ja palkan on oltava kullakin alalla noudatettavan työehtosopimuksen mukainen. Kesätyöseteli on voimassa 1.5. – 30.9.2012.

Kesätyösetelin saaneille nuorille lähetetään vahvistus setelin saamisesta viimeistään huhtikuussa. Tämän jälkeen seteli on noudettava henkilökohtaisesti Kajaani Infosta (os. Kaupungintalo, Pohjolankatu 13). Nuori antaa alkuperäisen kesätyösetelin työnantajalle, joka lähettää setelin työsuhteen päätyttyä kaupungille ja laskuttaa samalla setelin arvon kaupungilta.

Opiskelijoiden kesätyöllistämisestä antaa lisätietoja henkilöstösihteeri Paula Tokkonen, puh. 044 7100 377.


 


Tulosta sivu
Viimeksi muutettu: 3.2.2012 13:22, Heikkinen Tuula