Kajaanin kaupunkikeskusta -hanke
Kajaanin kaupunkikeskusta -hanke ja tavoitteet
Kaupunkikeskustaa lähdettiin kehittämään aktiivisesti 1990-2000 -lukujen vaihteessa, tähän liittyi muun muassa Raatihuoneentorin parantaminen. Samalla perustettiin kaupunkikeskustayhdistys Kakery ry yritysten yhteistyöorganisaatioksi, jossa kaupunki on mukana.
Keskeisiä kehittämisen syitä ovat kaupunkikeskustan vetovoiman ja kilpailukyvyn ylläpitäminen. Kaupungin keinoja on muun muassa maankäytön ja kaavoituksen, rakennetun ympäristön sekä viihtyisyyden osa-alueilla. Kymmenen vuoden takaisen hankkeen jälkeen vetovoima paranikin toteutettujen hankkeiden myötä. Arviolta vuonna 2011 lähtee liikkeelle Kauppakadun jatkokehittäminen, mikä on suurin investointikohde ydinkeskustassa. Keskeinen tavoite on saada yksityiset investoinnit liikkeelle samanaikaisesti ja yhteistoiminnassa kaupungin kunnallisteknisen rakentamisen kanssa. Kaupunki tukee yksityisiä investointeja muun muassa paikoitusmahdollisuuksia kehittämällä.
Tavoitteena on muodostaa keskustasta vetovoimainen "olohuone", joka toimii samalla asuinalueena. Lisäksi tavoitellaan 15-20 milj. euron yksityisiä investointeja kaupungin investointien lisäksi. Keskeisiä hankkeen tuloksia ovat yleissuunnitelma, selvitys keskustan toimijoiden tarpeista, kehittämispanoksista ja yhteistoimintarakenteista sekä kehittämisen strateginen ohjelma.