Kainuun alueen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO)

Kainuun alueen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) 2010 - 2013

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt vuoden 2010 alusta uuden alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman, KOKO:n. Ohjelma tähtää alueiden kilpailukyvyn ja tasapainoisen aluekehityksen parantamiseen. Ohjelman tavoitteena on tukea vuorovaikutusta ja verkottumista alueiden kesken. Sen ydinajatuksena ovat verkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen, osaamisen siirtäminen ja kokemusten vaihto, hyvien ja innovatiivisten toimintatapojen etsiminen ja aluekehityksen muutosten ennakointi.

Kainuun alueen koheesio- ja kilpailukykyohjelman vuoden 2010 toiminta- ja taloussuunnitelmalla toteutetaan kansallisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) 2010 - 2013 tavoitteita Kainuussa. Toteutusaikana hankkeen tavoitteina on

  • parantaa hyvinvointialan toimijoiden yhteistyötä ja toimintaedellytyksiä yhteistoiminnallisesti suunnitelluilla kumppanuuden kehittämistoimenpiteillä,
  • vahvistaa eri toimialojen yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen kentässä ja
  • selvittää kainuulaisten hyvinvointialan toimijoiden osaaminen, tarpeet ja kysyntä käyttäjäkeskeisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseksi.

Keskeisiä toimenpiteitä ovat tulevaisuuden muistelu -työpajat hyvinvointialan toimijoille, sosiaalisen median käyttöönotto alueen hyvinvointipalveluiden tuottajien verkostoitumista edistämään, hyvinvointifoorumitoiminnan ja innovaatiosessioiden käynnistäminen ja käyttäjäkeskeinen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen (Living Lab) liittyvät selvitykset ja valmistelut.  Kainuulaiset toimijat osallistuvat valtakunnallisiin hyvinvointi- ja innovaatioverkostoihin.

Tuloksena hyvinvointialan toimijoiden välille alkaa syntyy kumppanuutta ja verkostoja, jotka jatkossa lisäävät alueen kilpailukykyä. Lisäksi syntyy rakenteita, jotka mahdollistavat käyttäjäkeskeisen tuotteiden ja palveluiden kehittämisprosessin.

Kainuun alueen koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) 2010 - 2013 toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 ja ohjelmaa toteuttavan hankkeen, Avoimen innovaatioympäristön kehittäminen hyvinvointialalle Kainuussa, hankesuunnitelma 1.1.-31.12.2011 löytyy täältä. 

Kainuun alueen KOKO on myös Facebookissa


Tulosta sivu
Viimeksi muutettu: 8.4.2011 10:57, Rimpiläinen Sisko